Jotkut ystävät pysyvät mukana läpi elämän, siinä missä toiset pikkuhiljaa häviävät ja katoavat lopulta kokonaan. Kaikkien ystävyyssuhteiden päättymistä ei jää suremaan, mutta toisten kohdalla sydämeen jää tyhjä kolo. Muuttuvat elämäntilanteet voivat pahimmillaan tukahduttaa ystävyyden.
Monelle ystävä on kumppania tärkeämpi ihminen, sillä seurustelukumppanit voivat vaihtua, mutta luottoystävä pysyy rinnalla aina. Parhaassa tapauksessa sydänystävän kanssa voi elämän ehtoopuolella muistella matkan varrella tapahtuneita edesottamuksia.
Aina näin käy kuitenkaan näin ihanteellisesti. Joskus välit voivat läheisenkin ystävän kanssa viilentyä, jopa katketa kokonaan. Vaikka olisi ollut aivan varma, ettei ystävyyssuhdetta pystyisi mikään rikkomaan, elämässä voi tapahtua yllättäviä asioita, jotka osoittautuvat liian suureksi rasitteeksi ystävyydelle.
Ystävän perheen perustaminen voi olla vedenjakaja
Jos toinen ystävyksistä perustaa perheen, mutta toinen ei yrityksistään huolimatta onnistu tekemään samaa, tämä saattaa aiheuttaa kitkaa ystävien välille, sillä lapsettomuus on usein hyvin herkkä asia. Vaikka lapseton osapuoli haluaisi tukea ja olla kadehtimatta tuoretta vanhempaa voi se käytännössä olla hyvin vaikeaa. Joskus ystävä saattaa tällaisessa tilanteessa vetäytyä takavasemmalle, koska asia aiheuttaa hänelle liian voimakasta surua.
On sääli, jos ystävyyssuhde katkeaa tällaisten asioiden takia. Toisaalta jos ystävyyden kantava voima on ollut samankaltaiset elämäntilanteet ja niissä tapahtuu yllättäen merkittävä muutos perheen myötä, ei ole niin odottamatonta, että tilanne vaikuttaa myös ystävyyteen.
Ystävän menetys voi jättää tyhjän paikan sydämeen
Jos ystävyyssuhteen loppumista ei itse ole toivonut, ystävyyden katkeaminen aiheuttaa suurta surua. Varsinkin jos kyseessä on läheinen ihminen, joka on ollut kuvioissa mukana jo hyvin nuoresta iästä lähtien, menettäminen jättää tyhjän aukon elämään. Toista ihmistä ei voi kuitenkaan pakottaa ystävyyteen, mikäli hän ei itse enää halua pitää yhteyttä.
Ystävyyden ei tarvitse kestää hautaan asti ollakseen arvokas
Jotkut ystävyyssuhteet eivät kestä läpi elämän, mutta tämä ei merkitse, etteivätkö ystävyydet olisi olleet äärimmäisen arvokkaita. Kun katsomme taaksepäin omaa elämäämme, menneisyydessä voi olla hyvin merkityksellisiä ystävyyssuhteita, jotka ovat hiipuneet jo pois, mutta jättäneet lämpimiä muistoja ja vaikuttaneet siihen, että meistä on kasvanut tietynlaisia ihmisiä.
Usein voi käydä niin, ettei ystävyyssuhde dramaattisesti katkea, vaan päättyy pikkuhiljaa, kun ystävykset kasvavat erilleen. Samoin kuin parisuhteen kohdalla, myös ystävyyssuhteessa tärkeintä on, että molemmista tuntuu hyvältä olla yhdessä. Jos tunne häviää, on parempi jatkaa eri teitä. Tulee muistaa, ettei se ole merkki epäonnistumisesta, vaan luonnollinen osa elämää. Asioiden ei tarvitse olla ikuisia ollakseen arvokkaita.
Teksti: Sonja