Monet ovat oppineet pienenä ajamaan pyörää perinteisellä tavalla: Aluksi on harjoiteltu apupyörillä, kunnes lopulta on koittanut suuri päivä, jolloin kokeillaan ensimmäistä kertaa ajaa ilman apuja. Vanhempi lupaa pitää tarakasta kiinni ja juoksee pyörän takana, kunnes yhtäkkiä lapsi huomaakin ajavansa itse. Vanhempi on päästänyt irti… ja pettänyt samalla lupauksensa. Miten tämä vaikuttaa pieneen lapseen?
Muistan jännityksen tunteen, kun ensimmäistä kertaa kokeilin ajaa ilman apupyöriä. Isä piti tarakasta kiinni ja juoksi pyörän takana. Muistan kuinka minua pelotti, että kaadun. Huusin isälle, ettei hän päästäisi irti. Muista luottaneeni täysin, että pysyn pystyssä, kunhan vaan pidetään kiinni. Yhtäkkiä pyöräily alkoi tuntua erilaiselta, mutten aluksi kiinnittänyt siihen huomiota. Kunnes kuulin äänen kaukaa takaani huutavan iloisesti “hienoa, sinähän ajat ihan itse!”
Muistan, kuinka koin samaan aikaan riemua, että osasin ajaa itse ja pettymystä siitä, ettei isä ollutkaan pitänyt kiinni, vaikka oli luvannut. Toki päällimmäisenä oli onnistumisen ilo. Jälkeenpäin olen kuitenkin miettinyt tilannetta. Muistan, että minulta kesti tuon jälkeen jonkin aikaa, että pystyin jälleen luottamaan siihen, että vanhemmat tekevät niin kuin sanovat.
Vanhemman kannalta tilanne on täysin ymmärrettävä. Hän tietää, että näin lapsi oppii kaikkein tehokkaimmin ajamaan. Hän ei luultavasti edes tule ajatelleeksi, että samalla kenties ensimmäisen kerran lapsen elämässä hän pettää lupauksensa tälle.
Entä jos lapsi kaatuu, kun isä päästää irti?
Olen välillä miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos olisin kaatunut isän irrotettua otteensa. Jos olisin kääntynyt ja tajunnut, että hän päästi irti ja itsevarmuuteni olisi kadonnut. Jos lupauksen pettämistä olisi seurannut epäonnistuminen, olisiko minulle jäänyt suurempi epäluottamus vanhempien lupauksia kohtaan?
Isäni mielessä ei varmasti edes käynyt tällainen vaihtoehto. En pidä isääni piittaamattomana, päinvastoin. Hän on todella hyväsydäminen ihminen. Aika oli kuitenkin silloin monin tavoin erilainen ja vanhemmat suhtautuivat lasten kasvatukseen toisin kuin tänä päivänä. Ei välttämättä aina ajateltu lapsen kuuntelevan tarkasti vanhemman jokaista sanaa, varsinkin lupaukset ja niiden pitäminen on lapsen luottamuksen kannalta tärkeää.
Tämä ei toki tarkoita, että vanhemmat olisivat rakastaneet lapsiaan ennen vähemmän kuin nykyään. He vain yrittivät parhaansa mukaan kasvattaa lapsiaan samoilla tavoilla, jolla heitä itseään oli kasvatettu. Isoisäni oli opettanut isääni ajamaan pyörällä samaan tapaan kuin hän opetti minua. Siksi hänelle ei tullut mieleen kyseenalaistaa metodia.
Mitä mieltä sinä olet siitä, että vanhemmat tekevät lapselle lupauksen jota he eivät aio pitää, jos tavoite on opettaa lapselle jokin tärkeä asia?
Ei vielä kommentteja