Syyllisyys on tunne, joka on lapsiarjen pyörteissä tullut tutuksi monelle vanhemmalle. Vanhempi voi kokea, että muut vanhemmat pärjäävät merkittävästi paremmin lastensa kanssa, siinä missä hän sortuu aina uudestaan samoihin virheisiin.
Liiallisesta syyllisyydentunteesta voi kuitenkin olla paljon haittaa vanhemmalle ja hänen lapsilleen.
Millaisia ovat tyypillisimmät asiat, joista vanhemmat potevat syyllisyyttä?
Työssäkäyvä uraorientoitunut vanhempi
Jos vanhemman työpäivät ovat pitkiä, hän voi kokea syyllisyyttä siitä, ettei voi viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Vanhempi voi myös tuntea syyllisyyttä siitä, että pitää työstään ja viettää mielellään aikaa töissä. Jos kotona vallitsee välillä kaaos, töissä voi olla ihanan rauhallista. Vanhempi voi kokea soimata itseään myös siitä, että “pakenee” välillä kodin hektisestä ilmapiiristä työn “rauhaan”.
Lapsi käyttäytyy huonosti julkisella paikalla
Monet vanhemmat tietävät tilanteen, kun lapsi kiukuttelee julkisella paikalla. Tämä voi aiheuttaa turhaa häpeän tunteita. Tilanteita voi yrittää välttää ennakoimalla. Jos lapsi saa helpommin kiukkukohtauksia väsyneenä ja nälkäisenä, voi kodin ulkopuolelle suuntautuville retkille ottaa mukaan pieniä lapselle mieluisia välipaloja.
Joskus lapset tietävät, että julkisella paikalla kiukuttelu ärsyttää vanhempaa erityisen paljon. Tällöin lapsi voi yrittää käyttää julkista kiukuttelua keinona kiristää vanhempaa. Lapsi voi kuvitella saavansa helpommin haluamansa, jos vanhempaa nolottaa hänen käytöksensä.
Lapsi syö epäterveellisesti
Jos lapsi nirsoilee ruokapöydässä, vanhempi voi kokea syyllisyyttä, ettei jaksa taistella riittävästi saadakseen lapsen syömään myös lautasella olevat vihannekset ja hedelmät. Ei ole maailmanloppu, jos lapsi ei joka aterialla syö terveellisen lautasmallin mukaan. Jos lapsi syö satunnaisesti “roskaruokaa”, tämäkään ei ole katastrofi, vaikkei jokapäiväiseksi ruokavalioksi pidäkään kelpuuttaa pelkkiä ranskalaisia ja hampurilaisia.
Lapsi viettää liikaa ruutuaikaa
Älylaitteiden ajatellaan olevan monella tapaa haitallisia lapsille. Asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta. Oikein käytettynä älylaitteet voivat päinvastoin olla lapselle jopa hyvin hyödyllisiä. Jos lapsi valvoo jatkuvasti yömyöhään nenä ruudussa, se ei pidemmän päälle ole terveellistä. Jos lapsen ruutuaika on kohtuullisissa rajoissa, ei vanhemman tarvitse kokea suurta syyllisyyttä, että antaa lapsensa käyttää älylaitteita, vaikka liiasta ruutuajasta nykyään paljon varoitellaankin.
Lapselle tulee huudettua liikaa
Tämä on yksi yleisimmistä syistä, jotka aiheuttavat huonoa omaatuntoa. Jokainen vanhempi menettää joskus malttinsa. Jos tätä tapahtuu silloin tällöin, ei ole syytä kokea huonoa omaatuntoa huutamisesta. Lapselta voi pyytää anteeksi jälkikäteen, jos oma reaktio on ollut ylimitoitettu. Jos sen sijaan menettää malttinsa liian usein, kannattaa miettiä, mistä se johtuu ja pyrkiä muuttamaan elämäänsä siten, ettei maltinmenetyksiä tapahtuisi usein. Tässä voi auttaa esimerkiksi stressitason tietoinen laskeminen.
Lähde: Verywell Family
Teksti: Sonja