Millaisen kuvan elokuvat antavat lapselle todellisesta maailmasta? Vanhemman on tärkeää puhua lapsen kanssa siitä, mitkä elokuvissa kuvatut asiat eivät pidä paikkaansa todellisessa maailmassa. Aikuisille nämä asiat voivat vaikuttaa itsestäänselviltä, mutta kasvavalle lapselle ja nuorelle ne välttämättä eivät aina ole sitä.
Jos lapsen kanssa ei olla koskaan keskusteltu tästä asiasta, lapsi voi ymmärtämättömyyttään käyttää elokuvia konkreettisena esimerkkinä siitä, kuinka yhteiskunnassa ja ihmisten kanssa toimitaan. On tärkeää, että asiasta keskustellaan kotona, jottei lapselle jää vääriä käsityksiä.
Ihmistä ei voi lyödä turvallisesti
Vanhemman kannattaa kertoa lapselle esimerkiksi, että elokuvien taistelukohtaukset ovat lähes aina epärealistisia. Elokuvissa tappeluissa päähenkilöt vastaanottavat monia lyöntejä ja potkuja, jotka usein todellisessa elämässä voisivat vammauttaa uhrin vakavasti tai jopa tappaa hänet. Tämä epärealistisuus ei koske vain supersankarielokuvia, vaan myös monia muita elokuvia.
Joskus näkee pihoilla lasten leikkivän tyyliin, joka muistuttaa toimintaelokuvien taistelukohtauksia. Sisällä olevat vanhemmat eivät välttämättä aina tiedä, mitä heidän lapsensa ulkona touhuavat. Lapset saattavat matkia karatepotkujen ja lyöntien tyyppisiä liikkeitä “tapellessaan leikisti” toistensa kanssa. Jos vanhemmat eivät ole tarkkoina, lapselta saattaa jossain vaiheessa hävitä suhteellisuuden taju siihen, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä ilman, että vaarantaa hänen terveytensä. Esimerkiksi nuori lapsi tai teini-ikäinen saattaa aidosti olla siinä kuvitelmassa, että jos toista ihmistä lyö, tällä ei ole luultavasti vakavia seurauksia.
Lapsi voi lyödä tunnepuuskassa ajattelematta asiaa
Teini-iässä aivot ovat voimakkaan myllerryksen kourissa ja tunteet heittelevät laidasta laitaan. Jos teini suuttuu ystävälleen, hän saattaa toimia aggressiivisesti tarkoittamattaan. Jos teini tunnepuuskassa lyö ystävänsä, lyönti saattaa olla voimakkaampi kuin on ollut tarkoitus. Voi myös olla, ettei teini ymmärrä, että vaikka lyönti ei olisi erityisen voimakas, osuessaan väärään paikkaan se voi olla hyvin vaarallinen tai pahimmassa tapauksessa jopa tappava.
Yhtenä syynä ymmärtämättömyyteen voi olla se, että toimintaelokuvissa ja tietokonepeleissä näkee paljon tilanteita, joissa toisia lyödään ja potkitaan, eikä tästä seuraa uhrille suurta vahinkoa. Lyönnin jälkeen elokuvassa tai pelissä hahmo pomppaa samantien ylös ja taistelu jatkuu. Teinille saattaakin tulla yllätyksenä, että jos hän lyö toista kerran, toinen ei välttämättä enää nousekaan. Pahimmassa tapauksessa lyönnin uhri saattaa saada elinikäisen vamman tai jopa menettää henkensä.
Vanhempien kannattaakin puhua näistä asioista lapsilleen varsinkin, jos lapset pitävät toimintaelokuvista ja väkivaltaisten tietokonepelien pelaamisesta. Vanhemmat saattavat ajatella, että kyllähän lapsi itsekin nämä asiat ymmärtää, mutta ei ole välttämättä lainkaan selvää, että lapsi on asian sisäistänyt. Siksi tämänkaltaiset niin sanotut “itsestäänselvyydet” ovat asioita, joista vanhempien ehdottomasti kannattaa jutella lastensa kanssa.
Teksti: Sonja