Kun lasta kiusataan seksuaalisen suuntautumisen takia

man standing on black rock formation during daytime
Kuva: Nuno Silva

Joskus jokin hyvin pieni seikka toisen ulkomuodossa tai puhetavassa voi laukaista vuosien kiusaamisen kouluympäristössä. Jos kiusaaminen kohdistuu lapsen tai nuoren seksuaaliseen identiteettiin, tämä voi olla aivan erityisen tuskallista lapselle. Kuinka vanhempi voi tällaisessa tilanteessa parhaiten tukea lastaan?

Jos lapsi tulee koulusta kotiin selvästi ahdistuneen ja surullisen oloisena, vanhempi rientää välittömästi tiedustelemaan, mitä on tapahtunut. Lapsi ei ehkä ensin halua kertoa, mitä on tapahtunut, mutta lopulta voi paljastaa, että häntä on koulussa haukuttu “homoksi”. Tällainen tuntuu lapsesta aina pahalta riippumatta siitä, mikä hänen suhtautumisensa omaan seksuaali-identiteettiinsä on.

Myös vanhemmasta tuntuu pahalta, jos lasta kiusataan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen. Asia on hyvin herkkä ja voi rapauttaa merkittävästi kasvavan nuoren itsetuntoa. Vanhemman on tärkeää tehdä lapselle selväksi, että häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on. Lapsen on tärkeää kuulla vanhemmalta, että tämä auttaa aina, tuli vastaan mikä tilanne tahansa. Eräs auttamisen muoto on kuunnella lasta aina, kun hänellä on tarve puhua. Lapsella tulee olla tunne, että voi milloin tahansa puhua vanhemmalleen mistä tahansa asiasta, myös niistä vaikeimmista.

Opeta lasta vastaamaan kiusaamiseen

Vanhempien on tärkeää neuvoa etukäteen, kuinka lapsen kannattaa toimia joutuessaan kiusaamisen kohteeksi. Jos lähettyvillä on aikuinen, hänen puoleensa voi kääntyä. Myös ystäviin voi tukeutua, jos aikuisia ei ole lähellä. Kiusaajan kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa eikä hänen sanomisiin kannata reagoida.

“Pitäisikö minun kertoa koululle kiusaamisesta?”

Jos kiusaaminen tapahtuu koulussa, vanhempien on tärkeää kertoa asiasta koulun henkilökunnalle. Joskus opettajat eivät ole tietoisia kiusaamisesta eivätkä ole siksi puuttuneet asiaan. Koulu on kodin lisäksi tärkeä paikka lapsen henkisen tuen ja hyväksynnän kokemuksien kannalta. Henkilökunnalla on käytössään kiusaamistapauksiin sovellettavia resursseja, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää ahdistavassa tilanteessa.

“Mitä voin tehdä, jos kiusaaminen vain jatkuu?”

Jos kiusaaminen kaikesta huolimatta vain jatkuu, on tärkeää olla jättämättä asiaa sikseen. Jos koulu ei suhtaudu asiaan riittävällä vakavuudella, kannattaa olla uudelleen yhteydessä ja ilmaista selkeästi, että asiaan tulee puuttua. Kun lapsi on uskaltanut kertoa kiusaamisesta, on tärkeää, että hän näkee, että apua on mahdollista saada eikä asiaa vain lakaista maton alle. Näin lapselle ei synny tunnetta, että on yksin tilanteessa, mikä aiheuttaa voimakasta ahdistusta. Viime kädessä vanhemmat voivat olla yhteydessä myös viranomaisiin, kuten poliisiin, mikäli kiusaamiseen ei puututa riittävästi koulun taholta.

Lähde: Verywell Family

Teksti: Sonja

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.