Jokainen on kuullut sanonnan “lapsi on pilalle lellitty”. Sanonta herättää mielikuvia paapotusta lapsesta, joka kädet puuskassa odottaa vanhempien viihdyttävän itseään. Kun lapsi älähtää, vanhemmat pomppaavat välittömästi katsomaan, mitä voivat tehdä hänen hyväkseen. Kaikkiin lapsen pyyntöihin suostutaan eikä häntä koskaan toruta tai rangaista. Vaikka ei mentäisi aivan näin äärimmäisyyksiin, vähempikin lelliminen voi tehdä lapselle hallaa.
Jokainen vanhempi varmasti tietyllä tavalla lellii lastaan. Varsinkin ainoan lapsen kohdalla ei ole epätavallista, että vanhemmat omistavat lapselle paljon aikaansa haluten tehdä lapsen elämästä mahdollisimman hyvää ja onnellista. Jos lapsella ei ole sisaruksia joiden kanssa leikkiä ja jakaa asioita, on luonnollista, että vanhemmat ottavat elämässä suuremman roolin.
Perheet, joissa on useampia lapsia, saattavat katsella yhden lapsen tuttavaperheitä ajatellen, että ainoaa lasta paapotaan liikaa. Kyseessä on kuitenkin erilaiset elämäntilanteet, eikä perheiden olosuhteita siksi voi suoraan verrata keskenään. Jokainen lapsi kuitenkin tarvitsee rajoja pärjätäkseen elämässä.
Vanhempi, muista että rajat ovat rakkautta
Onneksi nykyään on liikkeellä niin paljon täsmätietoa liittyen lasten kasvatukseen, että harva vanhempi on aidon tietämätön siitä, kuinka tärkeitä rajat lapselle ovat. Rajat kirjaimellisesti merkitsevät rakkautta. Jos lapsi ei ole oppinut sietämään pettymyksiä kotonaan ja kohdatessaan ensimmäisiä pettymyksiä kodin ulkopuolella, ahdistus voi jopa musertaa hänet, ellei hän ole saanut harjoitella näitä tunteita.
Vanhemmat, jotka pyrkivät suojelemaan lastaan kaikenlaisilta pettymyksiltä, pehmentävät jokaista kolhua lapsen polulla ja yrittävät tehdä hänen elämästä sellaista, että voisi kokea ainoastaan onnellisuuden tunteita, eivät välttämättä ole ajatelleet asiaa tältä kannalta.
Lastaan liikaa lellivien vanhempien päämäärä on toki lapsen onnellisuus, samoin kuin vanhempien, jotka osaavat asettaa rajoja lapselle. Kannattaa asennoitua siten, että toisinaan taatakseen lapsensa onnellisuuden, vanhemman on tässä hetkessä tehtävä lapsestaan onneton. Hyvä esimerkki on lapsen vaativa ja selkeästi huono käytös. Jos lapsi ei saa minkäänlaista rangaistusta, hänen on mahdotonta oppia, että käytös on ei-toivottavaa yhteiskunnassa. Myöhemmin lapsi saattaa käyttäytyä samaan tapaan myös kodin ulkopuolella. Tässä vaiheessa hän tulee kokemaan suuria henkisiä ahdistuksen tunteita, kun muut ihmiset yhteiskunnassa eivät olekaan yhtä suvaitsevaisia itsekästä käytöstä kohtaan, kuin omat vanhemmat ovat olleet.
Tätä taustaa vasten ajateltuna kenties voidaan todeta, että lapsi on mahdollista niin sanotusti sanonnan mukaisesti lelliä pilalle. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että lapsi on pilattu. Lapsen tulevaisuutta voi kuitenkin vahingoittaa merkittävästi, jos vanhemmat eivät osaa asettaa rajoja ja opettaa käsittelemään pettymyksen tunteita.
Onko sinun mielestäsi lapsi mahdollista lelliä pilalle?
Teksti: Sonja
