Vanhempi punnitsee monia asioita miettiessään, minkä tyyppistä harrastusta lapsi voisi lähteä kokeilemaan. Toki lapsen omat mielenkiinnon kohteet vaikuttavat asiaan, mutta pieni lapsi ei välttämättä pysty itse tekemään valintaa monien erilaisten harrastusten joukosta. Vanhempi usein auttaakin lasta valitsemaan ensimmäisen harrastuksen.
Vanhempi tuntee lapsensa persoonallisuuden parhaiten ja voi tämän tiedon valossa ehdottaa erilaisia harrastuksia lapselle. Jos ehdotusten joukosta löytyy lasta kiinnostava laji, sitä voi lähteä kokeilemaan ja kenties harjoittelemaan pidemmälle.
Yksilölajeissa ja joukkuelajeissa on molemmissa paljon hyviä puolia
Nykymaailmassa ryhmätyötaidot ovat hyvin arvokkaita monissa työyhteisöissä. Työnhakutilanteessa työnantaja kiinnittää erityistä huomiota hakijan yhteistyökykyyn ja tapaan toimia muiden ihmisten kanssa. Tämän takia näiden taitojen harjoittelu pienestä pitäen, on lapselle hyvin hyödyllistä.
Jos lapsi pitää esimerkiksi erilaista pallopeleistä, ei ole lainkaan huono ajatus kokeilla ensimmäisenä harrastuksena tämäntyyppistä joukkuepeliä. Lapsi kyllä ilmoittaa, mikäli harrastus ei ole hänelle mieluinen. Joukkuelajeissa lapsi oppii monia tärkeitä asioita, kuten yhteisen päämäärän eteen työskentelyä yhteistoiminnassa ryhmän kanssa, muiden ryhmän jäsenten tukemista sekä myös tuen vastaanottamista tarvittaessa. Joukkuelajeissa oman joukkueen jäsenistä tulee usein läheisiä ystäviä lapselle. Tämäkin on voimavara, varsinkin jos lapsi muuten luonteeltaan on ehkä hiljaisempi ja ujompi.
Myös yksilölajit voivat olla lapselle hyvin hyödyllisiä
Toiset lapset ovat persoonallisuudeltaan sellaisia, että mieluiten työskentelevät yksin lajinsa parissa. Tällaista lasta ei pidä pakottaa joukkuelajin pariin, jos se aiheuttaisi hänelle stressiä ja ahdistusta. On paljon muitakin keinoja kasvattaa lapsen sosiaalisia taitoja. Ainoa keino ei ole ryhtyä harrastamaan joukkuelajia, jos laji ei muuten lasta kiinnosta.
Lapsi voi toisaalta mainiosti kokeilla muutamaa erilaista lajia ja tunnustella, mitä mieltä itse on niistä. Vanhemman ei kannata pyrkiä liikaa ohjailemaan lasta tämän lajin valinnassa. Muuten on vaarana, että lapsen valitsema laji onkin vanhemman mieltymysten mukaan valittu sen sijaan, että lapsella itsellään olisi aito palo ja kiinnostus lajia kohtaan. Tämän seurauksena harrastamisesta voi tulla pakkopullaa, jota tehdään vain vanhempaa miellyttääkseen. Tämä ei pitkällä tähtäimellä palvele kenenkään etua ja saattaa jopa johtaa siihen, että lapsi lopulta lopettaa harrastuksen, kun kokee, ettei enää halua vain miellyttää vanhempaa.
Ideaalisiinta lapsen itsensä kannalta olisi, jos hän löytäisi lajin, joka harrastamisesta hän aidosti nauttii. Näin harrastus voi kulkea hänen mukanaan läpi elämän, auttaen häntä ylläpitämään niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointiaan.
Teksti: Sonja
