Vaikka junalippujen hinnoittelu on puhuttanut viime kuukausina, on junamatkailun suosio kasvussa. Fintrafficin teettämä kysely paljasti, että suomalaisten mielestä paras kulkumuoto etenkin yli 400 kilometrin matkoille on juna. Juna on kätevä ja suosittu kulkuväline myös ulkomailla, ja erityisesti interrail-matka mahdollistaa matkailun Euroopassa ekologisesti.
Reilaaminen eli interrail-matkat junalla alkoivat viime vuonna kasvattaa jälleen suosiotaan. Nykypäivänä interrail-lippuja ostavat kaiken ikäiset ja matkalle saatetaan lähteä jopa koko perheen voimin. Näin on tehnyt myös turkulainen somevaikuttaja Saana Opacic, joka on tänä kesänä reilannut Euroopassa yhdessä puolisona sekä 4-, 7- ja 13-vuotiaiden lasten kanssa.
Perheen matka alkoi seilaamalla Ruotsiin, mistä matka on jatkunut junan kyydissä ympäri Eurooppaa. Opacic uskoo, että matkustaminen pienten lasten kanssa on helpompaa kuin voisi luulla. Hän on kertonut Ylelle, että Keski- ja Etelä-Eurooppa näyttäytyi perheelle lapsiystävällisempänä paikkana kuin Suomi. Samalla hän antoi vinkkejä lapsiperheen reilireissua varten.
Koko perheen reilireissu vaatii ennakkovalmisteluja, suunnitelmallisuutta ja joustavuutta. Etukäteen on hyvä tutustua muun muassa interrail-lipun ohjeisiin, kohdemaiden hintatasoon, julkiseen liikenteeseen sekä eri majoitusvaihtoehtoihin. Pieniä lapsia kannattaa valmistella reissuun etukäteen, sillä matkan varrella tulee vastaan kulttuureja, ruokia ja tapoja, jotka poikkeavat totutusta.
Näin teet onnistuneen interrail-matkan lasten kanssa
- Pakkaa mukaan mahdollisimman vähän tavaraa ja suosi majapaikkoja, joissa on pyykinpesukone majoituksessa tai sen lähistöllä.
- Kulkuvälineet voivat olla myöhässä tai pois käytöstä ja siihen on hyvä varautua.
- Varaa lapsille matkoille tekemistä, kuten värityskirjoja, leluja ja pelejä. Lataa etukäteen elokuvia älylaitteelle suoratoistopalveluista. Näin niiden katsominen ei tarvitse internetiä.
- Ota mukaan kaikkien lasten syntymätodistukset. Jos aikuisilla on eri sukunimi, voi tämä aiheuttaa joissain maissa haasteita.
- Varaudu yllättäviin tilanteisiin ottamalla ylimääräistä rahaa matkalle.
- Suuret kulttuurierot voivat mietityttää lapsia, joten varaudu keskustelemaan lapsen kanssa aiheista.
- Puhelimen internet-yhteyden käyttö voi olla todella kallista. Lataa ohjeita ja karttoja puhelimiin etukäteen aina, kun ilmainen wifi on saatavilla.
- Hyväksy mahdolliset äkilliset muutokset suunnitelmiin ja ole sopeutuvainen.
- Tarkista, onko majoitusten sisäänkirjautuminen joustava, jos aikataulut venyvät.
- Ota Suomesta mukaan ainakin lääkkeet ja muut henkilökohtaiset välttämättömyydet.
- Älä oleta mitään. Paikoissa, joissa voisi olettaa olevan wc tai lähikauppa, ei välttämättä sellaista ole.
- Hyväksy, että kukaan ei aina jaksa käyttäytyä asiallisesti ja rauhallisesti joka tilanteessa: ei lapsi eikä aikuinen.
Opacic on päivittänyt matkan kulkua Instagram-sivullaan, missä hän kertoo muun muassa miten paljon reissulla on mennyt rahaa majoituksiin ja nähtävyyksiin.
Lähde: Yle
Teksti: Miia