Osallistuvatko isovanhemmat perheessänne lastenhoitoon?

Osallistuvatko isovanhemmat perheessänne lastenhoitoon?
Kuva: Isaac Quesada

Aiemmin isovanhemmat saattoivat asua jopa samassa pihapiirissä, jolloin heidän oli helppo auttaa lastenhoidossa. Tänä päivänä isovanhemmat eivät välttämättä ole lainkaan osa lastenlastensa arkea.

Ideaalisessa tilanteessa isovanhemmat ovat osa lastenlasten elämää sekä auttavina käsipareina että rakkaiden lapsuusmuistojen luojina. Jokaisessa perheessä tilanne on kuitenkin erilainen. Isovanhemmat voivat olla lapsenlapsille hyvin rakkaita, vaikkeivät he olisikaan konkreettinen osa arkea.

Isovanhempien apu lastenhoidossa oli aiemmin nykyistä suuremmassa merkityksessä. Vanhemmat eivät entisaikoina välttämättä aina pystyneet jäämään pidemmäksi aikaa töistä pois hoitamaan lapsia. Vaikka toinen vanhemmista olisikin voinut jäädä lasten kanssa kokopäiväisesti kotiin, kotona oli usein kaikenlaisia tärkeitä askareita, joita oli haastavaa hoitaa, jos vastuulla oli samaan aikaan pieniä lapsia. Tässä kohtaa isovanhemmat usein olivat perheelle korvaamaton apu.

Nykyään perhe tai sukulaiset eivät usein enää asu näin lähellä toisiaan. Isovanhemmat saattavat joskus asua jopa toisella puolella Suomea. Ei ole epätavallista, että isovanhempia tavataan esimerkiksi vain kerran pari vuodessa juhlapyhinä. Jos isovanhemmat kuitenkin asuvat kohtuullisen lähellä, monet vanhemmat mielellään käyttävät heidän apuaan lastenhoidossa.

Iäkkään isovanhemman kykyä toimia perheessä lastenhoitajana kannattaa arvioida huolella

Vanhemmasta saattaa toisinaan tuntua epävarmalta antaa lapsensa isovanhemman hoitoon, varsinkin jos isovanhempi on jo iäkäs. Toisaalta monilla vanhemmilla on vahva luottamus omiin vanhempiinsa lastenhoitajina, onhan heillä asiasta paljon kokemusta. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei isovanhemmalla ole välttämättä moneenkymmeneen vuoteen ollut ensikäden kokemusta pienestä lapsesta ja hänen hoidostaan. Vaikka isovanhempi aikanaan onkin mahdollisesti ollut ekspertti lastenhoidossa, taitoa kannattaa muistutella mieleen ajan kanssa ennen kuin ryhtyy täysipainoisesti auttamaan lastenlasten hoidossa.

Varsinkin jos isovanhemman oma kunto on heikentynyt, hänen aistinsa eivät välttämättä ole yhtä terävät kuin vuosikymmeniä aikaisemmin, eivätkä hänen fyysiset voimansa ja reaktiokykynsä välttämättä ole myöskään samalla tasolla. Nämä kaikki seikat vaikuttavat siihen, kuinka turvallista on jättää lapsi isovanhemman hoitoon.

Vanhemmat tuntevat omat iäkkäät vanhempansa parhaiten ja ovat usein hyvin perillä heidän terveystilanteestaan. Siksi he ovat parhaita arvioimaan, ovatko isovanhemmat kykeneviä ottamaan vastuuta lastenhoidosta ja missä määrin. Jos isovanhemmalla esimerkiksi on liikuntavaikeutta, on ymmärrettävää, että vanhemmat eivät välttämättä uskalla jättää pientä lasta täysin hänen vastuulleen. Jos jotain sattuu, isovanhempi ei välttämättä pysty auttamaan lasta nopeasti.

Toisaalta jos isovanhempi on hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, ei ole mitään syytä etteikö hän voisi ottaa vastuuta lastenhoidosta ja auttaa tällä tavalla vanhempia kiireisten ruuhkavuosien keskellä. Ihanteellinen tilanne on sellainen, että isovanhemmat ovat mukana lastenlastensa elämässä rikastuttamassa sitä.

Ovatko isovanhemmat teidän perheessänne olleet aktiivisesti mukana lastenhoidossa?

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

One thought on “Osallistuvatko isovanhemmat perheessänne lastenhoitoon?

  1. Kyllä, kun poikani oli pieni. Kumpikin mummi hoiti tarvittaessa ja anoppi tuli hoitamaan myös, jos poika tuli kipeeksi.
    Ikuisesti kiitollinen kummallekin ❤️.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *