Lapsen on tärkeää oppia, että huono käytös johtaa seuraamuksiin

woman hugging boy on her lap
Kuva: Jordan Whitt

Jos vanhempi ei henno millään lailla torua huonosti käyttäytyvää lastaan, koska ei halua pahoittaa lapsen mieltä, tästä voi olla lapselle monenlaista haittaa myöhemmin. Lapsi ei esimerkiksi välttämättä opi käsittelemään negatiivisia tunteita oikealla tavalla. Hänelle voi tällöin olla suuri järkytys aikuisena havaita, että muut aikuiset yhteiskunnassa eivät toimikaan samoin kuin hänen vanhempansa ja paina hänen huonoa käytöstään villaisella.

Vanhemmuus ei ole aina helppoa. Eräs haastavimmista tilanteista on pysyä tiukkana tilanteessa, jossa lapsi on käyttäytynyt huonosti. Lapsi saattaa yrittää kaikkensa välttyäkseen huonon käytöksen seuraamuksilta. Vanhemman sydäntä ymmärrettävästi vihloo, jos hänen lapsensa on onneton ja kyynelsilmin pyytää, ettei seuraamusta tulisikaan.

Joskus vanhempi saattaa kokea kiusausta painaa lapsen huono käytös villaisella

Jotkut vanhemmat eivät pysty pysymään lujana ja pitämään kiinni siitä, että huonolla käytöksellä on aina seuraamuksensa. Jos lapsi itkee ja vetelee vanhemman naruista, vanhempi saattaa antaa periksi ja päästää lapsen “kuin koira veräjästä” tilanteesta. Tämä on kuitenkin suuri virhe. Jos lapsi on käyttäytynyt huonosti eikä hänen käytöksellään ole minkäänlaista seuraamusta, pitkällä tähtäimellä tästä tulee hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan lapselle suurta haittaa.

Vanhemman tärkeimpiä tehtäviä on opettaa lapselle, kuinka muiden ihmisten kanssa toimitaan. Jos lapsi on tottunut aina saamaan tahtonsa läpi, hän ei välttämättä osaa tehdä kompromisseja aikuisten maailmassa silloin, kun se olisi tarpeen. Jos hän kohtaa pettymyksiä, hän ei välttämättä osaa käsitellä tunteitaan, jos ei ole saanut lapsuudessaan lainkaan kokea pettymyksiä. Pettymyksen tunteeseen tutustuminen ja sen hallinnan opettelu on lapsen henkisen kasvun kannalta hyvin tärkeää.

Johdonmukaisuus luo lapselle turvallisuudentunteen

Jos vanhempi kerran luopuu huonon käytöksen seuraamuksesta lapsen vetoomusten takia, lapsi muistaa myöhemmin, että hänen taktiikkaansa on kerran onnistunut eikä seuraamusta tullutkaan. Tämä saattaa saada hänet yrittämään uudelleen ja uudelleen samaa lopputulosta. Pitkällä tähtäimellä tämä voi olla vanhemmasta hyvin kuormittavaa.

Kun vanhempi toimii alusta alkaen johdonmukaisesti seuraamusten suhteen, tämä tekee lapsellekin turvallisen olon, kun hän tietää, millainen seuraamus huonosta käyttäytymisestä tulee. Tällöin hän voi olla luottavainen myös sen suhteen, että mikäli hän käyttäytyy hyvin, seuraamuksia ei tule. Johdonmukaisesti toimiminen palvelee siksi sekä lapsen että vanhemman ja muun perheen etua, kun keskinäinen luottamus on vahvalla pohjalla. Vaikka joskus ärtymyksen tunteita voi ilmetä lapsella seuraamuksen takia, perusluottamus vanhempaan säilyy, kun vanhemman toiminta on ennustettavaa ja oikeudenmukaista.

Verywell Family- sivustolta voi lukea lisää siitä, millä lailla lapsi hyötyy, kun vanhemmat johdonmukaisesti pitävät kiinni siitä, että huonosta käytöksestä tulee aina seuraamus.

Teksti: Sonja

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.