Kun lapsettomat ystävät eivät ole kiinnostuneita vauvasta

Kun lapsettomat ystävät eivät ole kiinnostuneita vauvasta
Kuva: Kyle Nieber

Kun vauva syntyy, täyttää uusi perheenjäsen ymmärrettävästi vanhemman ajatukset. On ihanaa puhua omasta lapsesta läheisten kanssa. Mutta entä jos ystävät eivät ole kiinnostuneita keskustelemaan uudesta perheenjäsenestä?

Tuoreelle vanhemmalle saattaa tulla yllätyksenä, että lapsen syntymän jälkeen ystävät eivät välttämättä tunnukaan olevan kiinnostuneita puhumaan vauvasta niin paljon kuin vanhempi toivoisi. Läheiset ystävät ovat toki kiinnostuneita vanhemman elämäntilanteen muutoksesta ja haluavat kuulla, kuinka vauva-arki on lähtenyt käyntiin. Kun aika kuluu, vanhempi saattaa kuitenkin vaistota, ettei ystävä ole hirveän kiinnostunut keskustelemaan lapsesta.

Tämä saattaa käydä ilmi monista pienistä merkeistä. Ystävän ilme saattaa muuttua tylsistyneeksi tai hän saattaa ohjata vaivihkaa keskustelua muihin asioihin. Ääritapauksissa ystävä pikkuhiljaa alkaa etääntymään eikä välttämättä enää ehdi tapailemaan niin paljon. Tällainen ymmärrettävästi voi pahoittaa vanhemman mielen.

Kuinka pitäisi suhtautua asiaan, jos aiemmin läheisiltä tuntuneet ihmiset eivät lapsen syntymän jälkeen olekaan niin kiinnostuneita keskustelemaan vauvasta kuin vanhempi toivoisi?

Todelliset ystävät ovat kiinnostuneita ystävänsä elämästä – myös vauvan syntymän jälkeen

Kannattaa miettiä, onko kyseinen ihminen kuitenkaan lopulta niin läheinen ystävä kuin vanhempi on ajatellut. Ystävä kuuntelee empaattisena toiselle tärkeitä asioita silloinkin, kun ne eivät ole oman mielenkiinnon kohteita. Jos kyseisen henkilön kanssa tilanne on muutenkin ollut sellainen, että hän puhuu aina lähinnä omista asioistaan, saattaa olla, ettei ystävyyssuhde ole ollut alun alkaenkaan tasavertainen.

Jos vanhempi tulee siihen lopputulemaan, ettei kyseessä olekaan todellinen ystävä, ongelma on helppo ratkaista. Tällaista henkilöä tapaillessa voi asennoitua siten, että kyseessä on pinnallinen kaverisuhde. Mutta entä jos kyseessä on läheinen ystävä?

Vanhemman kannattaa pohtia asiaa myös ystävän kannalta

Voiko olla mahdollista, että vanhempi on huomaamattaan alkanut puhumaan lapsesta hyvin paljon, kenties jatkuvasti? Koska vauva on vanhemmalle niin rakas ja tärkeä, hän saattaa huomaamattaan olla muuttunut itse sellaiseksi ystäväksi, joka puhuu vain itselleen tärkeistä asioista. Tällainen on tuoreen vanhemman kohdalla täysin ymmärrettävää eikä vanhemman kannata kokea huonoa omaatuntoa, jos hän huomaa itsessään tällaisen piirteen. Tärkeintä on havahtua tilanteeseen ja pyrkiä tasapainottamaan keskustelunaiheita siten, että käsitellään välillä muitakin aiheita kuin vauvaa. Hyvä ystävä varmasti huomaa tällaisen yrityksen vanhemman puolelta ja arvostaa sitä.

Jos kyseessä on todella läheinen ystävyyssuhde, kannattaa asiasta puhua avoimesti ystävän kanssa. Vanhempi voi esimerkiksi pahoitella, jos hän on huomaamattaan puhunut liikaa vauvasta ja kysyä minkälainen tunnelma ystävällä on asian suhteen. Jos ystävyyssuhde on vahva, pystytään asioista puhumaan suoraan ilman, että toinen loukkaantuu.

Koska molemmat ystävykset tietävät, ettei toisella ole pahaa tahtoa, ongelmat ratkeavat usein hyvässä hengessä. Jos siis jonkun ystävän kohdalla on tunne, että ei tunnu niin luontevalta puhua vauvaan liittyvistä asioista, kannattaa asia ottaa rohkeasti puheeksi ystävän kanssa.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *