Tunnetko perheesi kodin ilmanvaihtojärjestelmän toiminnan?

3 children sitting on gray couch
Kuva: Brooks Rice

Jos perhe muuttaa kerrostaloasunnosta esimerkiksi rivitaloon, moni asia muuttuu. Eräs tärkeä asia jokaisen perheenjäsenen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on tiedostaa, millä lailla uusi kotitalo hengittää. Joskus saattaa käydä niin, että huippuimurin toimintaperiaate ei ole vanhemmille tuttu, minkä seurauksena he saattavat käyttää huippuimuria väärin, heikentäen tietämättään ilmanlaatua asunnon sisätiloissa.

Muutto on usein jännittävä asia koko perheelle. Varsinkin jos paikkakunta vaihtuu ja lasten päiväkoti tai koulu muuttuu, kyseessä on suuri muutos perheen pienimmille. Muuton tuoksinassa moni vanhempi pitää listaa tärkeimmistä muistettavista asioista. Listaan kannattaa lisätä myös uuden kodin ilmanvaihtojärjestelmään tutustuminen, jos se on erilainen mihin aiemmassa kodissa on tottunut. Raikas, puhdas sisäilma auttaa jaksamaan arjessa niin pieniä päiväkotilaisia ja koululaisia kuin perheen aikuisiakin.

Rivitaloissa yleinen huippuimuri ei ole välttämättä tuttu perheelle, joka on asunut kerrostalossa

Uuteen kotiin muuttaessa kannattaa perehtyä huolella talon ilmanvaihtojärjestelmään. Jos kyseessä on vanhempi rivitalo, jossa on huippuimuri, joissakin tällaisissa taloissa ei ole varsinaisia korvausilmaventtiilejä lainkaan. Ajatuksena on ollut, että talon rakenteissa on kuitenkin sen verran rakoja, että taloon virtaa ilmaa ulkoa ilman venttiilejäkin.

Jos tällaiseen taloon on jossakin vaiheessa vuosien varrella tehty ikkunaremontti siten, että uudet ikkunat on tiivistetty todella tiiviiksi, voi tästä olla seurannut, että korvausilma, joka aiemmin on virrannut sisään ikkunoiden raoista, tuleekin nyt sisälle taloon muiden rakenteiden läpi. Käytännössä katsoen tämä usein merkitsee, että ilmaan tarttuu matkalla seinien ja muiden rakenteiden läpi paljon epäpuhtauksia. Usein tämän huomaa tunkkaisessa ilmanlaadussa. Joskus asukkaat saattavat kuitenkin ajatella, että huono ilmanlaatu johtuu vaan siitä, että talo on vanha. Tällainen ongelma on ratkaistavissa yksinkertaisimmillaan siten, että uuteen kotiin asentaa korvausilmaventtiilit.

Painovoimainen ilmastointi on yleinen esimerkiksi vanhoissa kerrostaloissa

Jos perhe on tottunut vanhemmassa kerrostalossa asuessaan painovoimaiseen ilmastointiin, huippuimuri voi olla tuntematon kapistus eikä koneellisen ilmanvaihdon periaatteita välttämättä tunneta. Varsinkin sähkökriisin aikaan monet perheet pyrkivät kaikin keinoin säästämään sähköä. Asukkaat ovat tällöin vahingossa voineet laittaa myös huippuimurin pois päältä ajatellen, että näin saadaan sähköä säästettyä.

Tämä on kuitenkin suuri virhe. Jos talon ilmanvaihto perustuu huippuimurin toimintaan ja sen kytkee pois päältä, tällöin talossa ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Tällä voi olla rakenteille ja myöskin asukkaille pahimmilaan hyvin huonot seuraukset. Tämän esimerkin valossa käy selväksi, kuinka tärkeää on tutustua oman talon ilmanvaihtojärjestelmään. Esimerkiksi moni kosteusvaurio olisi estettävissä sillä, että talon ilmastointia käytettäisin oikein. Myös perheenjäsenten terveyden kannalta on tärkeää, että kodin ilmanvaihto toimii oikein.

Erilaisista ilmanvaihtojärjestelmistä voi lukea lisää esimerkiksi hengitysliiton sivuilta.

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.