7 keinoa ennaltaehkäistä lapsen kiusatuksi joutumista!

Kuva: Pexels/ Mikhail Nilov

Lapset ja nuoret kohtaavat kiusaamista niin koulussa kuin vapaa ajalla. Nykyään kiusaamista tapahtuu myös verkossa. Kiusaamiseen on tärkeä puuttua jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Voisiko lapsen kiusatuksi tulemista jotenkin ennaltaehkäistä? Millä keinoilla?

Kiusaamista kohdataan eniten 4-5 luokilla, jolloin joka kymmenes kokee kiusaamista. Kiusaamista tapahtuu myös ylemmillä luokilla. Tyttöjen kiusaaminen on tutkimusten mukaan lisääntynyt. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin myös aikuisuudessa, esimerkiksi työpaikoilla.

Keinoja lapsen kiusaamisen ennaltaehkäisyyn

1. Ymmärrys kiusaamisesta

Jotta kiusaamista voi ennaltaehkäistä ja siihen voi puuttua, täytyy sekä aikuisten että lasten ymmärtää, mikä on kiusaamista ja ei sallittavaa käytöstä. Kiusaaminen tarkoittaa vallan väärinkäyttöä ja toisen ihmisen tahallista satuttamista, joko henkisesti tai fyysisesti.

Kiusaaminen voi tapahtua missä tahansa ja se ulottuu aina verkossa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan kiusaamiseen asti. Kiusaamiseen tulee puuttua siellä, missä sitä tapahtuu, mutta esimerkiksi koulumatkalla tai vapaa-ajalla tapahtuvasta kiusaamisesta tulee ilmoittaa koululle. Joskus kiusaaminen on niin vakavaa, että mukaan tarvitaan poliisia.

Kun lapsi ymmärtää, mikä on kiusaamista, hän osaa sanoa ”Ei”, vetää rajat, sekä puolustautua. Hän myös ymmärtää olla itse kiusaamasta muita.

2. Reagoimattomuus ja pois lähteminen

Lapselle kannattaa selittää, miksi jotkut kiusaavat ja mihin kiusaajat teoillaan pyrkivät. Kiusaaja haluaa saada aikaan reaktion kiusatussa. Se voi olla raju puolustautuminen, vastaan väittäminen, takaisin kiusaamista, itku tai muu vastaava reaktio. Jos mahdollista, niin lapsen kannattaa olla tylsä eikä reagoida kiusaamiseen mitenkään. Sen jälkeen tilanteesta tulisi lähteä pois ja kertoa jollekin aikuiselle tapahtuneesta. Kotona voi turvallisesti käsitellä kiusaamiseen liittyviä hankalia tunteita, joita ei voinut tilanteessa näyttää.

3. Hyvä itsetunto

Kiusaajan on vaikeampi lannistaa hyvällä itsetunnolla varustettua lasta, koska yhden ihmisen loukkaavat sanat tai teot eivät saa häntä pois tolaltaan. Kiusaaja huomaa sen ja jättää yleensä tällaisen lapsen rauhaan.

4. Roolileikit

Varsinkin pienten lasten kanssa roolileikit ovat hyvä tapa harjoitella, mitä lapsen tulisi tehdä joutuessaan kiusatuksi. Näin lapsi saattaa myös oppia näkemään kiusaamisen taakse ja voi kokea kiusaajaa kohtaan jopa ymmärrystä ja myötätuntoa. Roolileikeissä lapsi voi harjoitella vanhempansa kanssa erilaisia sosiaalisia tilanteita, myös kiusaamistilanteita. Vanhempi ja lapsi voivat kokeilla vaihtaa välillä rooleja, jotta jokainen saa kokea millaista on olla sekä kiusaaja, että kiusattu. Näin lapsen ymmärrys laajenee kiusaamistilanteita kohtaan.

5. Ole tylsä

Lapsen kannattaa kiusaamistilanteissa olla mahdollisimman reagoimaton ja tylsä. Näin kiusaaja ei saa toivottua reaktiota aikaan kiusatussa ja jättää tämän rauhaan. Esimerkiksi olkapäiden kohauttaminen toimii hyvin lapsen esittäessä tylsistynyttä. Lapsi voi myös sanoa jotain tämän tapaista ”Jos minä olen kerran luuseri ja silti sinä jatkuvasti seuraat minua, niin mikä sinä silloin olet?” Kommentin jälkeen kiusaajalle voi tulla typerä olo ja hän voi poistua tilanteesta.

6. Ystävyyssuhteet

Yksinäistä lasta kiusataan herkemmin joten ystävyyssuhteiden luominen on lapselle turva kiusaamista vastaan. Vanhempien tulisikin auttaa lasta opettamalla sosiaalisia taitoja. Vanhemmat voivat järjestää leikkitreffejä ja auttaa tarvittaessa leikkipuistossa lasta ystävystymään. Vanhemman kanssa lapsi voi myös harjoitella roolileikkejä joissa harjoitellaan sosiaalisia taitoja.

Mikäli lasta kiusataan koulussa, kannattaa lapsi laittaa johonkin koulun ulkopuoliseen harrastukseen ihan muualla päin kaupunkia, jossa hän voi tutustua ikätovereihinsa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Kun lapsella on mukavia harrastuksia ja sieltä löytyneitä kavereita, hänen itsetuntonsa vahvistuu, jolloin kiusaaminen ei tunnu ehkä ihan niin pahalta tai se voi loppua kokonaan. Harrastus toimii myös terveellisenä kanavana, jossa lapsi voi purkaa kiusaamisen aiheuttamia ikäviä tunteita. Lisäksi lapsi voi käyttää apuna esimerkiksi taidetta ja musiikkia.

7. Avun pyytäminen

Lapset selviävät harvoin kiusaamisesta yksin, joten he tarvitsevat aikuisten apua. Lasten tulee saada tietää, että hänen elämässään olevat aikuiset ovat sellaisia joiden kanssa voi puhua mistä tahansa, kuten myös kiusaamisesta. Aikuisen kanssa lapsi voi käydä läpi kiusaamiseen liittyviä hankalia tunteita joita on ehkä joutunut tukahduttamaan sisälleen selvitäkseen kiusaamisesta. Aikuiset tietävät myös milloin kiusaaminen on niin vakavaa, että siitä täytyy laittaa viestiä eteenpäin joko rehtorille tai poliisille.

Uskotko, että lapsen kiusatuksi tulemista voisi jotenkin ennaltaehkäistä? Miten?

Lähteet: Ahaparenting, Mom loves Best, Seura, Today’s Parents

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.