Lapsiperheessä “multitaskausta” voi harvoin välttää

Lapsiperheessä “multitaskausta” voi harvoin välttää
Kuva: Vitolda Klein

“Multitaskaaminen” eli useamman asian samanaikainen suorittaminen on aivoille pidemmän päälle varsin stressaavaa. Lapsiperheessä vanhempi kuitenkin pystyy harvoin keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Multitaskaus sujuu toisilta luonnostaan luontevammin kuin toisilta. Pystytkö sinä keskittymään useaan asiaan samaan aikaan?

Varsinkin pienen lapsen kanssa usein osuu kohdalle hetkiä, jolloin on pakko samanaikaisesti hoitaa lasta ja tehdä jotakin toista asiaa. Ideaalisesti toki tulisi pystyä keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, mutta kaikki vanhemmat tietävät, että arki ei useinkaan vastaa ideaalista maailmaa. Jos on yksin kotona lapsen kanssa, on pakko välillä hoitaa kodin askareita tai esimerkiksi laittaa lapselle ja itselleen ruokaa ja samaan aikaan huolehtia, että lapsella on kaikki hyvin. Varsinkin kun lapsi on pieni, vanhempi ei ymmärrettävästi halua päästää häntä pitkäksi aikaa silmistään. Tällöin on välttämätöntä kyetä toisinaan tekemään useampia asioita samanaikaisesti.

Tutkimusten valossa liiallinen huomion jakaminen useaan asiaan samanaikaisesti on aivoille rasittavaa pitkällä tähtäimellä. Jos vanhemman kuitenkin täytyy välillä harrastaa multitaskausta, on hyvä tiedostaa, että ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia. Toisille ihmisille monen asian suorittaminen samaan aikaan on helpompaa, kun taas toisille multitaskaus voi tuottaa suuria vaikeuksia.

Itseään ei pidä verrata muihin

Jos tuttavaperheessä vanhempi pystyy näennäisen kevyesti pitämään kodin järjestyksessä ja hoitamaan samalla lapset, mutta itseltä sama ei onnistu läheskään yhtä helposti, tämä saattaa aiheuttaa vanhemmalle huonommuudentunnetta. Tähän ei kuitenkaan ole mitään syytä. Jokainen ihminen on erilainen ja usean tehtävän suorittaminen samaan aikaan on varsin vaativa taito. Usein väistämättä käy niin, että jos pyrkii tekemään monia asioita samaan aikaan, suorittaa jokaista asiaa jossain määrin tehottomasti.

Hyvä esimerkki on vanhempi, joka yrittää samanaikaisesti seurustella lapsensa kanssa ja vaikkapa lähettää sähköpostia. Kumpaankaan asiaan ei oikeastaan pysty kunnolla keskittymään ja lapsikin vaistoa, ettei vanhempi ole kunnolla läsnä seurusteluhetkessä. Tämä saattaa aiheuttaa lapselle pahaa mieltä.

Jos sattuu itse olemaan sellainen henkilö, jolta usean asian samanaikainen suorittaminen ei todellakaan onnistu käden käänteessä, kannattaa muistuttaa itseään siitä, että esimerkiksi sekaisuus on täysin sallittua lapsiperheen kodissa. Vaikka ystävän asunto olisi kuin sisustuslehdestä repäisty, tämä ei tarkoita, että oman kodin täytyisi olla samanlainen. Kodin siisteys ei ole hyvän vanhemmuuden mittari. Jos kodin tahrattomaksi siivoaminen tapahtuu esimerkiksi sen kustannuksella, että lapselle antaa silloin vähemmän huomiota, on toki tärkeämpää keskittyä lapsen hyvinvointiin sen sijaan, että puunaisi jatkuvasti paikkoja.

Duunitorin artikkelissa aivotutkijat eivät suosittele multitaskaamista vaan kannustavat keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Tämä tieto voi olla hyvin lohduttavaa sellaisille vanhemmille, joita multitaskaaminen muutoinkin ahdistaa. Jos multitaskaus ei itseltä onnistu, voi hyvällä omallatunnolla keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan tietäen, että se on aivoillekin hyväksi.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *