Nämä 10 asiaa ADHD-lapsi toivoisi vanhempiensa ymmärtävän!

woman in white long sleeve shirt kissing girl in white long sleeve shirt

Lapset ovat usein täynnä energiaa, eivätkä malta pysyä paikoillaan. Joskus kuitenkin meno voi yltyä liian villiksi, eikä lapsi pysty keskittymään edes lempipuuhiensa pariin. Vanhemman voi joskus olla vaikea ymmärtää, mitä ADHD-lapsen mielessä tapahtuu. Listasimme 10 asiaa, jotka jokainen ADHD-lapsi toivoisi vanhempiensa tietävän.

Aikaiset aamuherätykset, ajoissa kouluun lähtö, oman huoneen siisteys sekä muut arkiaskareet voivat aiheuttaa suuria haasteita ADHD-lapselle. Vanhemmat voivat kokea, ettei lapsi kuuntele lainkaan, mitä hänelle sanotaan. Lapsi jättää huomioimatta hänelle annettuja ohjeita sekä tehtäviä, aiheuttaen hankaluuksia niin itselleen, kuin muillekin perheenjäsenille.

On tärkeää ymmärtää, ettei ADHD-lapset useinkaan kykene hallitsemaan käyttäytymistään, sillä heidän aivonsa toimivat eri tavalla. Mikäli vanhemmalla ei itsellään ole ADHD:tä, hänen voi olla vaikeaa ymmärtää, että lapsen aivot toimivat eri tavalla, kuin hänellä itsellään.

Mikäli pyydät ADHD-lastasi istumaan pitkään paikoillaan ja keskittymään koulutehtävien tekoon, on se sama, kuin pyytäisit oikeakätistä lastasi tekemään kotitehtävät vasemmalla kädellä; hänelle epäluontainen tilanne vaatii paljon tahdonvoimaa sekä ponnistelua.

Yksi asia vanhempien on erityisen tärkeää muistaa: ADHD ei ole kiinni kasvatuksesta. Vaikka teet parhaasi vanhempana, et voi muuttaa lapsesi aivokemian toimintaa.

Nämä asiat jokainen ADHD-lapsi toivoisi vanhempiensa ymmärtävän

  1. Jos pyydät minua hakemaan tavaran huoneestani, en aina palaa takaisin nopeasti. Voi olla, että katseeni osui leluun, joka on ollut kauan kadoksissa ja innostuin siitä niin, että aloin leikkimään ja unohdin asian, jota tulin huoneestani hakemaan. En aina ymmärrä ajankulua, mutta uskothan, etten tee sitä tahallani.
  2. Jos pyydät minua keskittymään läksyihini, minulla saattaa kestää kauemmin kuin muilla. Ei siksi, ettenkö haluaisi tehdä tehtäviäni, vaan siksi, että huomioni voi kesken kaiken kohdistua ikkunan takana lentävään perhoseen. En nimittäin aina osaa kiinnittää huomiotani siihen, mitä olen parhaillaan tekemässä.
  3. Jos pyydät minua valmistautumaan nukkumaan, vaihdan yöasun päälleni, mutta voin unohtaa hampaiden harjauksen. En tee sitä tahallani, en vain osaa ajatella kaikkea, mitä tulisi tehdä ennen nukkumaanmenoa. Minua helpottaisi hirveästi, jos pyytäisit ”mene pukemaan pyjama päällesi ja sen jälkeen pesemään hampaat.” Näin muistaisin paremmin tehdä kaikki tärkeät asiat.
  4. Jos olen hiljainen ja omissa oloissani, se ei tarkoita sitä, että minulla olisi jokin hätänä. Tarvitsen vain enemmän aikaa itselleni, jotta saan purettua koulussa kertyneen aistikuormani. Toivon, ettet ala inttämään, mikä minua harmittaa, jos kerron että kaikki on hyvin. Jatkuva kyseleminen voi päinvastoin saada minut ahdistuneeksi, huonotuuliseksi ja voin kokea turhautumista.
  5. En tahallani pitkitä huoneeni siivoamista. En välttämättä ole kovin innostunut tekemään tylsältä tuntuvia arkiaskareita ja siksi huomioni keskittyy koko ajan kaikkiin muihin asioihin. Tai sitten saatan innostua järjestelemään lelujani liiankin pikkutarkasti, mutta se on minulle tärkeää. Ymmärräthän sen? Jos osoitan turhautumisistani, kun minun odotetaan keskittyvän johonkin asiaan, se johtuu siitä, että teen parhaani pystyäkseni keskittymään siihen kunnolla. Vaikka sinusta monet päivittäiset asiat voivat tuntua helpoilta, minulle ne voivat olla uskomattoman vaikeita.
  6. En tahallani aiheuta tarhassa tai koulussa häiriötä. En vain kykene keskittymään kuten muut. Se ei kuitenkaan ole sinun kasvatuksestasi johtuvaa, minun tarvitsee vain saada purkaa ylimääräistä energiaani pois, jota kaikki eivät valitettavasti ymmärrä.
  7. Jos otan uuden lelun sisarukseni kädestä, se ei tarkoita, että haluaisin olla ilkeä. Olen vain innostunut tarkastelemaan lelua paremmin, enkä malta odottaa vuoroani. Innostun uusista asioista valtavasti, mutten kuitenkaan halua aiheuttaa sisarukselleni mielipahaa. En vain voi innostuneisuudelleni mitään.
  8. Joskus käyttäydyn omituisesti vieraassa paikassa, jossa on paljon ihmisiä. Liiallinen puheensorina ja vieraat ihmiset ympärilläni voivat saada minut varautuneeksi, sillä aistiärsykkeiden määrä kasvaa joskus liian korkeaksi ja minulle iskee pakokauhu.
  9. Tarvitsen apuasi kokeisiin valmistautuessa. Vaikka näet minut lukemassa kokeisiin, ei se silti tarkoita, että ymmärtäisin lukemastani mitään. Tämä johtuu siitä, että mietin koko ajan kaikkia mielenkiintoisempia asioita, enkä muista koealueesta yhtään mitään, vaikka olenkin lukenut monta tuntia. Olisi hienoa, jos voisimme yhdessä valmistautua kokeeseen siten, että autat minua löytämään parhaimman tavan oppia ja muistaa asioita.
  10. Älä moiti minua siitä, että minulla on ADHD, enkä toimi aina siten, kuin toivoisit. Olisi hienoa, jos päinvastoin pyrkisit kannustamaan hyviä puoliani, kuten innostuneisuuttani. Näe minut myös diagnoosini takana. Minä olen paljon muutakin, kuin pelkästään ADHD-lapsi.

Lähde: HuffPost

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.