Rintamaidon makua kuvaillaan usein makeaksi ja kermaiseksi. Maku saattaa toisinaan muuttua riippuen esimerkiksi äidin elintavoista ja muista tekijöistä. Mitkä seikat vaikuttavat äidin rintamaidon makuun?
Äidinmaidon makea, kermainen maku johtuu siitä, että rintamaidossa on suuri määrä laktoosia ja rasvaa. Alkuvaiheessa maidon rasvapitoisuus on alhaisempi ja maito saattaa vaikuttaa ohuelta ja vetiseltä. Ajan kuluessa maku muuttuu kermaisemmaksi, kun maidon koostumus muuttuu rasvaisemmaksi.
Rintamaidon makuun vaikuttaa moni tekijä. Eräs vaikuttava seikka on äidin päivittäin nauttima ravinto. Jos äiti syö paljon hedelmiä ja kasviksia sekä noudattaa muutoinkin terveellistä ruokavaliota, lapsi altistuu rintamaidon kautta äidin käyttämien ravintoaineiden maulle. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että mikäli äiti imettäessään syö esimerkiksi runsaasti hedelmiä ja kasviksia, lapsi on vastaanottavaisempi kokeilemaan näitä ruokia siinä vaiheessa, kun hän alkaa harjoittelemaan kiinteiden ruokien syömistä.
Monet muutkin tekijät vaikuttavat rintamaidon makuun. Jos jotkut näistä tekijöistä muuttuvat äidin elämässä, myös rintamaidon maku saattaa muuttua. Jotkut lapset eivät huomaa tai välitä maidon maun muutoksesta. Joillekin lapsille kuitenkin maku on hyvin tärkeää ja mikäli siinä tapahtuu muutoksia, lapsi saattaa syödä vähemmän tai toisinaan kieltäytyä maidosta kokonaan. Tästä syystä on tärkeää, että äiti tiedostaa, mitkä tekijät vaikuttavat rintamaidon maun muodostumiseen.
Hormonien vaikutus äidinmaitoon
Äidin kehon luonnollinen hormonaalinen toiminta ja muutokset hormonien tasoissa voivat vaikuttaa rintamaidon makuun. Esimerkiksi jos äiti tulee raskaaksi uudelleen imetyksen aikana, tämä aiheuttaa kehossa hormonaalisia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa maidon makuun.
Treenaaminen
Liikuntaa harrastaessa ja ihmisen hikoillessa, kehossa muodostuu maitohappoa. Maitohappo ja hien sisältämä suola saattavat muuttaa maidon makua. Treenaaminen on toki sallittua ja suotavaa vanhemman jaksamisen kannalta, mutta on hyvä olla tietoinen siitä, että harjoittelulla saattaa olla vaikutusta rintamaidon makuun. Jos vauva juo vähemmän maitoa sen jälkeen, kun äiti on aloittanut aiempaa rankemman treenaamisen, tällä saattaa olla vaikutusta asiaan.
Tupakointi
Parasta olisi, ettei äiti polttaisi lainkaan imettäessään lastaan. Tutkimuksissa on havaittu, että mikäli imettävä äiti polttaa ennen imetystä, rintamaidossa on tupakansavun kaltainen maku. Jos äidin on aivan pakko polttaa, parempi hetki on välittömästi imetyksen jälkeen. Tupakoimista tulisi yrittää välttää ainakin vähintään kaksi tuntia ennen imetystä, jolloin rintamaidossa olisi mahdollisimman vähän tupakan makua.
Alkoholi
Myös alkoholin nauttiminen vaikuttaa rintamaidon makuun. Kun äiti juo yhden annoksen alkoholia, alkoholin poistumiseen kehosta kuluu noin kaksi tuntia. Tämän takia on tärkeää odottaa riittävän pitkään alkoholin nauttimisen jälkeen ennen kuin imettää lastaan. Mitä pidempään äiti malttaa odottaa, sitä vähemmän alkoholi pääsee vaikuttamaan maidon makuun.
Lähde: Verywell Family
Teksti: Sonja