Vanhempi: Älä opeta lasta syömään prosessoitua lihaa

burger with tomato and lettuce
Kuva: Dex Ezekiel

Prosessoidun lihan haittavaikutuksista on uutisoitu viime aikoina runsaasti. Aiemmin nämä haittavaikutukset eivät ole olleet niin selkeästi tiedossa. Nykyään tutkimuksissa on havaittu prosessoidun lihan nostavan riskiä monenlaisten sairauksien syntyyn. Mieltymykset tietynlaisiin ruokiin syntyvät usein lapsuudessa. Vanhemmilla on suuri valta siihen, millaista ravintoa lapsi tulee syömään aikuisena.

Kun nykyvanhemmat ovat olleet lapsia, terveelliseen ravintoon liittyvistä asioista ei ollut niin paljon tutkimustietoa kuin tänä päivänä. Lapsi syö sellaista ruokaa, mitä vanhempi tarjoaa. Hän ei kykene kyseenalaistamaan sitä, onko ruoka hänelle hyväksi vaiko ei.

Moni nykyvanhempi antaa lapsensa syödä tietynlaista ruokaa, koska on itsekin syönyt samankaltaista ruokaa lapsuudessaan. Esimerkiksi tietyt liharuuat saattavat vanhemmalla assosioitua kauniisiin, nostalgisiin lapsuusmuistoihin. Tämän takia ruuat saattavat vaikuttaa vanhemman mielestä hyviltä ja turvallisilta, vaikkei asia todellisuudessa ole näin.

Jos itse on lapsena oppinut tietynlaisia toimintatapoja omilta vanhemmiltaan, tämä ei tarkoita, että nämä olisivat edelleen viisaita toimintatapoja. Päinvastoin, moni asia on muuttunut verrattuna muutaman kymmenen vuoden takaiseen maailmaan. Ihmisen on kuitenkin usein hyvin vaikea muuttaa totuttuja toimintatapojaan.

Jos lapsuudenkodissa on syöty paljon prosessoitua lihaa, usein vanhempi toimii samoin aikuisena perustettuaan oman perheensä. Varsinkin jos on väsynyt ruuhkavuosien keskellä, aktiiviseen suunnanmuutokseen ruokailutottumusten suhteen ei välttämättä ole energiaa. Tällöin on usein helpointa mennä niin sanotusti siitä, mistä aita on matalin, eli jatkaa totuttuja tapoja niitä kyseenalaistamatta tai miettimättä uusia vaihtoehtoja. Tällä voi kuitenkin olla haitallinen vaikutus lasten terveyden lisäksi myös moneen muuhun asiaan.

Suolistosyöpien esiintyvyys on jatkuvasti lisääntynyt ja yksi tähän vaikuttava tekijä vaikuttaisi olevan ravinto

Ravintosuositukset ovat jo pitkään kehottaneet vähentämään punaisen lihan kulutusta. Tästä huolimatta Suomessa lihankulutus on hyvin suurta. Joidenkin kohdalla kyse on siitä, että jatketaan omassa lapsuudessa opittua ruokailukulttuuria, kykenemättä tekemään korjausliikkeitä, joista olisi huomattavaa hyötyä omien lasten terveyden lisäksi myös koko planeetalle.

Vanhempi haluaa aina parasta lapselleen

“Lapsen paras” tarkoittaa tervettä elämää terveessä, turvallisessa ympäristössä. Jos lapsen opettaa pienestä asti pitämään prosessoidusta lihasta ja hänelle luo nostalgisia lapsuusmuistoja, joihin liittyy punaista tai prosessoitua lihaa makkaroiden, leikkeleiden, pekonin ja muiden lihatuotteiden muodossa, tällöin hänen voi olla hyvin vaikea aikuisena oppia pois tästä ruokailutavasta. Jos vanhempi toivoo lapselleen tervettä elämää aikuisena, yksi tehokkaimmista keinoista tämän päämäärän saavuttamiseen on opettaa lapselle pienestä pitäen terveelliset ruokailutottumukset.

Prosessoidun lihan ja punaisen lihan haitoista voi lukea lisää Duodecimin sivuilta.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.