Hurja tavaramäärä kotona voi aiheuttaa ahdistusta

woman in blue sleeveless dress sitting on bed
Kuva: HiveBoxx

Monissa kodeissa kaappien uumenissa on paljon sellaista tavaraa, jonka olemassaolosta ei edes olla tietoisia. Joskus jotkut laatikot ovat vaihtaneet asuntoa useaan kertaan purkamattomina. Miten tavaraa kertyykään kodin nurkkiin niin suunnattomat määrät? Onko kaikki tavara kotona todellakin tarpeen?

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hänellä on ollut aikaa kasvattaa omistamaansa tavaramäärää. Tavaraa kertyy usein paljon jo sinkkuaikana, puhumattakaan siitä, kun kaksi ihmistä aloittaa suhteen ja muuttaa yhteen. Aivan oma lukunsa on aika, jolloin perheeseen syntyy lapsia. Jossakin vaiheessa vanhemmat saattavat havahtua kotona siihen, että komeroissa on laatikkotolkulla tavaraa, joka on siirtynyt asunnosta toiseen kenties vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä niin, että kukaan ei välttämättä edes tarkkaan tiedä, mitä laatikoissa on.

Suuri tavaramäärä kotona voi aiheuttaa jo itsessään ahdistuksen tunteita

Usein jo tietoisuus siitä, että hyllyt pursuavat tavarakasoja, jotka pitäisi järjestää, riittää nostamaan stressitasoa. Tällöin voi helposti kokea kiusausta sulkea asia mielestään, koska tuntuu ahdistavalta ajatella kasoja. Tämän seurauksena tarpeettomat tavarat saattavat jäädä vuosikausiksi kaappeihin.

Ongelma on usein, että siinä vaiheessa, kun asia alkaa ahdistamaan, kasoja on jo kertynyt niin paljon, että jos ajattelee niiden siivoamista, tehtävä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Ideaalisesti kasoja ei koskaan pääse syntymään liian suurta määrää, mutta varsinkin ruuhkavuosina arki on niin kiireistä, että usein hädin tuskin ehtii tekemään kodin perussiivouksen, puhumattakaan syväluotaavasta varastojen ja kaappien läpikäymisestä.

Ahdistavan suuri siivousurakka kannattaa pilkkoa pienempiin osiin

Sen sijaan, että ajattelisi, että kaikki kaapit ja laatikot on pakko siivota kerralla, ongelma kannattaa niin sanotusti pilkkoa osiin. Kannattaa ajatella, että käsittelee esimerkiksi yhden pienen hyllyalueen tai yhden laatikon kerrallaan. Tahdin ei tarvitse olla nopea, vaan juuri sellainen, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Vaikka kävisi läpi vain yhden laatikon kuukaudessa, tällä tavalla vuoden aikana tulee käsiteltyä jo 12 laatikkoa. Tämä on jo merkittävä muutos tilanteeseen.

Arjen kiireiden keskellä on usein vaikea tarttua sellaisiin tehtäviin, jotka eivät tunnu välttämättömiltä suorittaa juuri sillä hetkellä. Tämän takia voi myös tuntua vaikealta ryhtyä siivoamaan hyllyjä, jotka ovat olleet käsittelemättä kenties vuosikausia. Jos kuitenkin kykenee niin sanotusti ottamaan itseään niskasta kiinni ja aloittamaan yhdestä laatikosta, saattaa huomata, kuinka hyvä olo tulee, kun saa yhden pienen alueen järjestettyä. Seuraavan laatikon käsittelyyn ottaminen on usein jo paljon helpompaa, kun on ensimmäisen kohdalla nähnyt, että aikaa ei kuitenkaan lopulta mene tuhottomasti ja hyvän olon tunne on voimakas, kun kokee saavansa asioita aikaiseksi. Jos tavaramäärää saa karsittua edes vähän, se jo usein rentouttaa ja rauhoittaa mieltä.

Onko teidän kotonanne vastaavanlaisia kenties vuosikausia järjestämättä olleita laatikoita tai hyllyalueita?

Teksti: Sonja

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)