Korkojen nousu voi torpata perheen muuttosuunnitelmat

Korkojen nousu voi torpata perheen muuttosuunnitelmat
Kuva: Kelly Sikkema

Maailmanpoliittisten mullistusten seurauksena monissa perheissä taloudellinen tilanne on muuttunut merkittävästi. Tämä voi vaikuttaa myös uuteen kotiin muuttamiseen. Pahimmassa tapauksessa muutto ei onnistu lainkaan.

Asumismuodosta riippuen asumismenot ovat saattaneet perheillä nousta merkittävästi viime vuoden aikana. Esimerkiksi kerrostalossa taloyhtiön hoitovastike on voinut nousta huimasti ja mikäli taloyhtiöllä on velkaa, jota asukkaat maksavat yhtiövastikkeessaan, nämäkin menot ovat koronnousun myötä nousseet merkittävästi. Tämän seurauksena perheen asumismenot ovat voineet kasvaa niin paljon, että on ollut pakko pysähtyä miettimään, kannattaisiko muuttaa. Jos perheellä on lisäksi muita henkilökohtaisia lainoja, tilanne voi olla hyvin tukala.

Perhe on saattanut jo aiemmin olla sellaisessa tilanteessa, että lapsien lisäännyttyä ollaan mietitty asunnon vaihtoa. Asunnon vaihtaminen tänä päivänä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin vain pari vuotta sitten. Perhe on saattanut ostaa kerrostaloasunnon uudehkosta talosta ajatuksenaan, että sen saa varmuudella myytyä, kun tulee tarve muuttaa isompaan asuntoon. Tällä hetkellä tilanne ei kuitenkaan ole enää samanlainen kuin pari vuotta sitten.

Tällä hetkellä uudenkarheat kerrostalot, joissa on paljon yhtiölainaa rasitteena, eivät houkuta ostajia. Perhe saattaa olla jumiutunut tällaiseen asuntoon kalliiden vastikkeiden keskelle. Tilanne voi ymmärrettävästi aiheuttaa voimakasta stressiä ja painetta perheen vanhemmille. Jos elämässä on muutenkin ollut stressaavia asioita, tällainen ulkopuolelta tuleva voimakas paine usein pahentaa aiempaa henkistä rasitusta.

On tärkeää pitää itsestään huolta stressin keskellä

Koko maailmaa koskettaviin ongelmiin ei yksittäinen ihminen kykene vaikuttamaan kovin tehokkaasti. Oman kehonsa hyvinvointiin ihminen pystyy kuitenkin vaikuttamaan. Jos huolet tuntuvat vievän yöunet, ihminen ajautuu nopeasti henkisesti ja fyysisesti huonoon tilaan. Jo muutaman huonosti nukutun yön jälkeen mieli muuttuu ärtyisäksi ja stressaantuneeksi.

Jos taloushuolet jatkuvasti vievät yöunia ja ovat koko ajan mielessä, tämä heikentää jaksamista merkittävästi. Vaikka on vaikeaa olla ajattelematta huolestuttavia asioita, kannattaa pyrkiä löytämään keinoja, joilla pystyisi takaamaan riittävän yöunen. Tämä auttaa huomattavasti muuta jaksamista.

Perheen täytyy hyväksyä, että maailma on muuttunut

Perheen on turha verrata nykyistä tilannettaan aiempaa tilanteeseen, jolloin korot olivat nollassa. Sen sijaan kannattaa jäsentää mielessään, että vallitseva tilanne on uusi normaali, johon on sopeuduttava. Jos asunnon joutuu myymään tappiolla, koska perheen on muutettava, tilanne on pakko hyväksyä. On myös hyvä muistaa, että moni muukin on täsmälleen samanlaisessa tilanteessa. Vaikka tämän tiedostaminen ei poista ahdistusta, on kuitenkin tärkeää tiedostaa, ettei perhe itse ole syyllinen tilanteeseen, eikä tilannetta tarvitse hävetä.

Kannattaa myös muistuttaa itseään siitä, että raha on lopultakin vain rahaa. Jos asunnon joutuu myymään tappiolla, tärkein asia on kuitenkin yhä jäljellä. Perhe ja rakkaat ihmiset ovat suunnaton rikkaus elämässä. Joskus vasta vaikeat asiat saavat ihmisen havahtumaan tähän kaikkein tärkeimpään perusasiaan.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *