Puhelin ja kuulokkeet voivat viedä pyöräilevän lapsen huomion

man riding bicycle on bridge
Kuva: Zac Ong

Jos vanhempi on liikkeellä esimerkiksi vaunujen ja kävelevän isosisaruksen tai koiran kanssa, yllättäen takaa tuleva pyöräilijä voi pahimmillaan ajaa lapsen tai koiran yli.

Olen usein kokenut kävelytiellä tilanteen, jossa yllättäen sivulta on mennyt pyöräilijä ohitse niin kovaa vauhtia, että hän hipaisee vaatteitani ohittaessaan. Monesti näin käy koirakävelyllä, jolloin sydän hyppää kurkkuun ajatellessani, mitä olisi voinut tapahtua, jos koira olisi päättänyt ottaa sivuaskeleen oikealle. Pyöräilijä olisi silloin ajanut koiran päältä. Syy olisi tällöin ollut pyöräilijän, jonka olisi pitänyt soittaa kelloa lähestyessään takaapäin ihmisiä kävelytiellä.

Koiran paikalla voisi hyvin olla pieni lapsi. Pyöräilijä, joka noin kovaa hujahtaa ohi, ei luultavasti kiinnitä mitään huomiota siihen, onko edessä eläin tai pieni ihminen. Samalla tiellä kävelee hyvin usein pieniä lapsia vanhempiensa kanssa. Lapsi usein innoissaan voi ottaa askelia sivuille selittäessään jotain vanhemmalleen. Vierestä katsoessa monesti on näyttänyt, että pyöräilijän ja lapsen väliin jää vain hyvin pieni tila.

Usein pyöräilijät, jotka sujahtavat ohitse liian suurella tilannenopeudella ja kelloa soittamatta ovat teinejä tai nuorempia lapsia, jotka näyttävät kuuntelevan jotakin kuulokkeillaan. Pahimmassa tapauksessa kädessä on myös puhelin, jota teini tai lapsi käyttää toisella kädellä ohjatessaan pyörää toisella. Katse on luonnollisesti puhelimessa eikä tiessä. Tällainen tilanne on suuri vaaran paikka. Nykyään jos näen tällaisen pyöräilijän lähestyvän, pysähdyn paikoilleni ja otan koirani tiivisti jalan viereen siksi aikaa, että pyörä menee ohi. En halua ottaa riskiä, että puhelinta vilkuileva pyöräilijä harhaantuu kaartamaan sivulle juuri koirani kohdalla.

Suojatiet ovat vaaran paikka monelle lapselle

Monesti näkee lapsia ja nuoria kuulokkeet korvilla ja puhelin kädessä ajamassa surutta suojateiden yli katsomatta sivuilleen. Ei ole ihme, että nämä tilanteet joskus jossakin päin maata johtavat surullisiin onnettomuuksiin. Usein jos käy läheltäpiti-tilanne, se havahduttaa molemmat tilanteen osapuolet siihen, että jatkossa täytyy olla tarkkaavaisempi. Jos korvani juuresta suhahtaa pyöräilijä, tämä muistuttaa minua siitä, että täytyy joka hetki skannata ympäristöä ja pitää koira tiukasti jalan vieressä riskipaikoissa. Toivon että pyöräilijäkin havahtuisi siihen, että hän saattoi ajaa aivan liian läheltä eläimen ohi ja osaa seuraavalla kerralla varoa enemmän.

Paras keino tällaisten tilanteiden välttämiseen olisi, jos vanhemmat opettaisivat lapsille, että pyörällä ajaessa ei pidä lainkaan katsoa puhelinta. On täysin ymmärrettävää, että nuoren pyöräilijän tarkkaavaisuus herpaantuu, jos hänellä on puhelin kädessä. Ratkaisu ongelmaan on siis lopulta varsin yksinkertainen: puhelin kannattaa pitää kassissa ajaessa.

Oletko sinä kokenut vastaavia vaaratilanteita kävelytiellä liikkuessasi?

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.