Ylipainoinen lapsi tarvitsee vanhemman apua painonhallinnassa

Ylipainoinen lapsi tarvitsee vanhemman apua painonhallinnassa
Kuva: Patrick Fore

Lapsi ei osaa vielä itse hallita tehokkaasti impulssejaan ja voi siksi syödä huomattavasti enemmän kuin on terveellistä, elleivät vanhemmat kontrolloi ruuuan määrää. Vanhempi toimii myös mallina lapselleen. Jos omat elämäntavat ovat rempallaan ja ylipainoa on kertynyt huomattava määrä, vanhemman kannattaa käyttää elämäntapamuutoksensa motivaattorina oman terveytensä lisäksi myös lapsensa terveyttä.

Vanhemman esimerkki tukee ja kannustaa lasta tämän painonhallinnassa. Viime aikoina ylipainoisten lasten ja nuorten määrä on lisääntynyt merkittävästi Suomessa. Esimerkiksi vuonna 2020 2-16 vuotiaista pojista 29 prosenttia ja tytöistä 18 prosenttia oli luokittelun mukaan lihavia. Tämä on todella suuri määrä lapsia ja nuoria.

Ylipainolla on merkittävä vaikutus lapsen hyvinvointiin

Fyysisten terveysvaikutusten lisäksi lihavuus heikentää usein voimakkaasti lapsen itsetuntoa. Varsinkin nykyaikana, kun mainokset ja somemaailma ovat täynnä kuvia langanlaihoista filttereillä täydellisiksi muokatuista ihmisistä, pienikin ylipaino voi aiheuttaa kasvavalle lapselle suurta ahdistusta. Tilanne on luonnollisesti paljon pahempi silloin, jos painoa todella on runsaasti liikaa.

Vanhemmalla on suuri rooli lapsen painonhallinnassa. Kuten moni aikuinen hyvin tietää, painoa ei saa laskemaan kädenkäänteessä, vaan usein kyseessä on pidempi prosessi. Kärsivällisyyttä siis vaaditaan sekä lapselta että vanhemmalta.

Aikuinen on malli lapselle

Jos vanhempi on ylipainoinen eikä välitä terveellisistä ruokailutottumuksista, hänen ylipainoisen lapsensa on hyvin vaikeaa pudottaa yksin painoaan. Jos vanhemmalla itselläänkin on painonhallintaongelmia, on ymmärrettävää, että lapsen auttaminen oman painonsa hallinnassa on vaikeaa.

Vanhemman kannattaa ajatella asiaa sitä kautta, että hänen oma elämäntapamuutoksensa on korvaamattoman arvokas myös hänen lapselleen. Ilman vanhemman kannustusta ja esimerkkiä lapsella ei käytännössä ole mahdollisuutta muuttaa omia elintapojaan, jolloin lapsen paino pahimmassa tapauksessa vain nousee, aiheuttaen hänelle lisääntyviä fyysisiä ongelmia sekä henkisiä haasteita heikentyvän itsetunnon muodossa.

Aikuinen ei koskaan saisi puhua lapselle tuomitsevaan tai ivalliseen sävyyn tämän painosta

Aikuisen kannattaa ilmaista lapselle selvästi, etteivät paino tai muut ulkonäköpiirteet määrittele hänen arvoaan ihmisenä. Lihavuuden sijasta lapselle kannattaa puhua siitä, kuinka kehon toimintaa voi tukea. Jos keho on ylipainoinen, se toimii monella tapaa huonommin kuin normaalipainoinen keho. Tämä on pääsyy, minkä takia painoa kannattaa pudottaa. Tällainen lähestymistapa on paljon parempi kuin se, että puhutaan lihavuudesta ulkonäkökeskeisesti negatiiviseen sävyyn.

Jos lasta kiusataan painon takia, vanhempien tuki on hyvin tärkeää

Lasta kannattaa rohkaista ja auttaa häntä näkemään hyvät puolet itsessään. Jokaisessa ihmisessä on paljon muitakin ominaisuuksia kuin pelkkä paino. Koska ulkonäkö on kuitenkin niin keskeisessä osassa kasvavan nuoren henkisen hyvinvoinnin kannalta, vanhempien kannattaa ehdottomasti pyrkiä tukemaan nuoren terveellä pohjalla olevaa painonhallintaa.

Terveyskirjaston sivuilta voi lukea lisää lasten ja nuorten ylipainosta ja siitä, kuinka vanhempi voi auttaa.

Lähde: Terveyskirjasto

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *