Kun puhutaan lapsentahtisuudesta, tarkoitetaan sillä lapsen kuuntelua ja kunnioitusta kaikissa tilanteissa. Joissain perheissä lapsentahtisuus voi mennä kuitenkin myös överiksi ja lapselle annetaan liikaa päätäntävaltaa.
Ihmiset ovat vauvasta lähtien tuntevia, tahtovia ja kokevia yksilöitä, ja tätä pitäisi kunnioittaa kaikessa vuorovaikutuksessa, toteaa psykologian tohtori ja psykoterapeutti Saara Salo. Voidaan puhua myös lapsentahtisuudesta. Salo määrittelee hyvän lapsentahtisuuden niin, että se huomioi lapsen tilan ja tunteet.
”Konkreettisimmillaan hyvä lapsentahtisuus tarkoittaa vaikkapa sitä, että sanoo vauvalle: nyt äiti nostaa sinut. Lasta tulisi aina valmistaa seuraavaan askeleeseen ja pitää kommunikointi vastavuoroisena”, hän kertoo.
Lapsentahtisuus ei kuitenkaan ole sitä, että lapsi saisi päättää ja sanella perheen arkirytmin. Tämä on liian suuri vastuu pienelle lapselle ja se voi aiheuttaa hänelle paljon stressiä. Salo antaa tästä esimerkin.
”Lapselta ei voi esimerkiksi kysyä, milloin lähdetään päiväkodin pihalta kotiin. Hän kun ei pysty arvioimaan, miten kauan sen jälkeen kestää saada ruoka pöytään. Lapsi ei voi päättää myöskään arjen ruokalistaa, mutta häneltä voi kysyä, haluatko syödä tänään mieluummin lihapullia vai makaronilaatikkoa”, hän selittää.
”Lapsi ei tarkoita pahaa sillä, että hän vaatii vaikkapa päästä sandaaleilla ulos vesisateeseen. Vanhemman on kuitenkin siedettävä kieltämisestä seuraava protesti”, Salo jatkaa.
Lapsentahtisuus jatkuu teini-iässä
Lapsentahtisuus on erilaista, kun lapsi tulee teini-ikään. Nuorelle voi antaa vastuuta itsestään huolehtimiseen, mutta aivojen kehitys on yhä kesken eivätkä impulsiivisessa vaiheessa olevat aivot toimi aina loogisesti. Teinitkin tarvitsevat vanhemmilta paljon säätelyä ja ohjeita.
”Turvallisia rajoja pitää selittää ja asettaa nuorentahtisesti, vaikka tämä ei aina siitä pitäisikään. Nuoret eivät ole tyhmiä: kun aivot kypsyvät vähän lisää, moni kiittää vanhempiaan jälkikäteen huolenpidosta”, hän sanoo.
Lapsentahtisuus liittyy nykyajan vanhemmuuteen ja lastenkasvatuskulttuuri onkin muuttunut suuresti. Ennen vanhaan vanhemmat saattoivat ohjata lasten elämää uravalintoja myöten, 70-luvulla on ollut vallalla salliva kasvatustyyli, kun taas nykyaikana ymmärretään, että lapset ovat yksilöitä ja tieto lapsen tarpeista eri ikäkausina on kehittynyt.
Salo kuvailee nykyvanhemmuutta demokraattiseksi, millä hän tarkoittaa sitä, että lasta kuunnellaan ja kunnioitetaan, mutta aikuinen pitää silti arjen pakan hallussa. Lisäksi nykyään pidetään oleellisena ymmärrystä eritarpeisista lapsista: saman perheen sisällä voidaan kasvattaa erilaisia lapsia erilaisin temperamentein.
Jotta lapsentahtisuus ei mene yli, tarvitaan myös rajoja. Rajoihin Salo on antanut seuraavat vinkit:
- Kommunikoi lapselle perheen pelisäännöt. Kerro pienelle lapselle säännöt selkeästi ja reilusti ja pidä niistä kiinni poikkeuksetta. Kun lapsi kasvaa, pelisääntöjä muutetaan. Se tehdään aina yhteisenä päätöksenä, ei päiväkohtaisesti.
- Valitse palkinto tai rangaistus temperamentin mukaan. On väistämätöntä, että lapsi koettelee rajoja. Se, toimiiko hänelle paremmin palkinto vai rangaistus, riippuu lapsen ikäkaudesta ja temperamentista. Muista, että turvallisuudentunteeseen ei saisi kuitenkaan koskaan puuttua.
- Sanoita tuntojasi. Rajojen asettaminen ei ole mukavaa ja voit kertoa lapsellekin, että tämä tuntuu minusta kurjalta, mutta on tärkeää. Kumppanilta ja omalta sosiaaliselta verkostolta on lupa hakea tukea.
Lähde: Terveystalo
Teksti: Miia
