Yksinäisyys voi yllättää vanhempainvapaalla

woman and baby walking on gray sand seashore during daytime
Kuva: Liana Mikah

Vanhempainvapaa on ainutlaatuista aikaa, johon liittyy monenlaisia tunnetiloja. Näitä tunnetiloja voi olla vaikeaa ymmärtää, jos ei ole itse kokenut vanhempainvapaata. Ihmisen persoona vaikuttaa paljon kokemukseen. Mikä sinusta on ollut haastavinta vanhempainvapaalla?

Jokainen tuore vanhempi on varmasti etukäteen kuullut haasteista, joita vanhempainvapaa voi tuoda mukanaan. On kuitenkin eri asia lukea näistä asioista kuin itse todella kokea tilanne. Jotkut nauttivat vauvan kanssa kotona olosta siinä missä toiset eivät malta odottaa takaisin töihin pääsyä. Introvertille vanhempainvapaa voi olla unelmien täyttymys, siinä missä ekstrovertille se voi olla raastava kokemus.

Yksinäisyys voi tulla vanhemmalle yllätyksenä

Ennen vanhempainvapaan alkamista vanhempi on voinut ajatella, että on ihanaa olla pois töistä monta kuukautta. Jos vauva nukkuu hyvin, eikä vanhempi ole yliväsynyt univajeen takia, saattavat ensimmäiset kuukaudet kotona tuntuakin unelmien täyttymykseltä. Jos kuitenkin on tottunut erilaiseen arkeen ja pitää työstään, voikin yllättäen huomata kaipaavansa töihin ja aikuisten pariin.

Vanhempi saattaa myös huomata, että vaikka hän yrittää järjestää tapaamisia ystävien kanssa, nämä eivät välttämättä aina toteudu erilaisista syistä. Toisinaan tämä voi johtua vanhemmasta, toisinaan taas ystävästä. Vanhempi esimerkiksi saattaa ajatella edellisenä päivänä, että on ihanaa tavata ystävä seuraavana päivänä. Mikäli kuitenkin vauvan rytmi onkin sekoittunut ja hän on ollut itkuinen, saattaa vanhemman olo olla äärimmäisen nuutunut seuraavana päivänä. Tällöin voi houkuttaa perua tapaaminen ystävän kanssa, koska ei yksinkertaisesti jaksa lähteä ihmisten ilmoille.

Toisinaan taas ystävien omat arkimenot estävät tapaamiset sellaisena ajankohtana, jolloin vanhemmalle olisi helpointa tavata. Kun vauva on pieni, ei ymmärrettävästi tapaamisia voi järjestää kovin myöhään illalla. Jos kaikki ystävät ovat päiväsaikaan kiinni töissä ja opiskeluissa, treffejä voi ymmärrettävästi olla vaikeaa järjestää.

Moni vanhempi kokeekin muista aikuisista erossa olemisen eräänä raskaimmista haasteista vanhempainvapaalla. Joskus saattaa jopa tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, kun on tullut vietettyä monta kuukautta kotona ja käveltyä vauvan kanssa vain pääasiassa kodin lähiympäristössä kärryjen kanssa.

Introverttikin voi kaivata seuraa

Vanhemman persoonallisuus vaikuttaa paljon siihen, kuinka hän kokee lapsen kanssa kotona olemisen. Jos vanhempi on luonteeltaan introvertti, hän sietää usein paremmin yksinäisyyttä verrattuna ekstroverttiin vanhempaan. Introvertti vanhempi saattaa aidosti nauttia kokopitkästä vanhempainvapaasta, koska tällöin hän voi “hyväksyttävällä syyllä” eristäytyä muista ihmisistä. Moni introverttikin kuitenkin kaipaa tämän tästä ihmiskontakteja ja monta kuukautta kestävä vanhempainvapaa saattaa siksi koitella myös paatuneimmankin introvertin kärsivällisyyttä ja jaksamista.

Minkä sinä olet kokenut haastavimpana asiana vanhempainvapaalla?

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.