Tiedätkö, miksi vauvat hymyilevät nukkuessaan?

baby in red blanket lying on green textile
Kuva: aksh

Vauvan hymy hänen nukkuessaan sulattaa vanhemman sydämen. Onko kyseessä aito hymy vaiko pelkkä refleksi? Mitä asiantuntijat vastaavat tähän kysymykseen?

Vauvan kehityksen seuraaminen on ihanaa. Ensimmäinen hymy on ymmärrettävästi eräs vanhempien innokkaimmin odottamista kehitysetapeista. Kun vauva katsoo vanhempaansa silmiin ja hymyilee suloisella hampaattomalla suullaan ensimmäisen kerran selvästi tahdonalaisesti, jää tämä hetki usein vanhemman sydämeen eräänä kauneimmista vauva-ajan muistoista.

Valveilla ollessa tapahtuvan hymyilyn lisäksi vauvat hymyilevät välillä myös nukkuessaan. Tämä saattaa yllättää jotkut vanhemmat, jotka eivät ole kuulleet asiasta aiemmin. Vauva saattaa hymyillä nukkuessaan ollessaan vasta muutaman viikon vanha.

Mistä vauvan hymy nukkuessa johtuu?

Vaikka nukkuvan vauvan hymy onkin sydämensulattavan ihana näky, kyseessä on kuitenkin useimmiten tahdosta riippumaton refleksi. Lastenlääkäri Amaka Priest kertoo Parents-sivuston artikkelissa, että vauvat voivat ilmeillä hyvinkin monipuolisesti ollessaan eri vaiheessa unisykliä. Ei ole epätavallista, että vanhempi näkee oman vauvansa ensimmäisen hymyn nimenomaan tämän ollessa unessa. Hymyn lisäksi vauva saattaa myös ilmeillä monella muulla tavoin unen aikana. Hän saattaa esimerkiksi kurtistaa kulmiaan, maiskutella tai tehdä imemisliikkeitä huulillaan.

Tällaiset unessa tapahtuvat refleksinomaiset toiminnot saattavat osaltaan auttaa vauvaa harjoittelemaan tulevia sosiaalisia taitoja. Tutkimuksissa on havaittu, että tämäntyyppiset unessa tapahtuvat vauvan kasvojen liikkeet saattavat auttaa niitä lihaksia vahvistumaan, joita vauva käyttää hymyillessään myöhemmin tahdonalaisesti.

Vauvat viettävät paljon aikaa REM-unessa

Vauvat viettävät REM-unessa paljon enemmän aikaa kuin aikuiset. Vauvan unesta jopa puolet saattaa kostua REM-unesta, kertoo lastenlääkäri Daniel Combs Parents-sivuston artikkelissa. Siinä missä aikuiset tyypillisesti siirtyvät REM-univaiheeseen vasta noin 90 minuuttia nukahtamisen jälkeen, vauva siirtyy tyypillisesti suoraan REM-vaiheeseen. Sydämensulattava nukkuvan vauvan hymy tapahtuukin useimmiten juuri tässä REM-univaiheessa.

Noin yhden vuoden ikäisenä lapsi ei enää siirry suoraan REM-vaiheeseen nukahtaessaan. Keskimäärin viiden vuoden ikäisenä suurin osa lapsista viettää enää noin 20 prosenttia kokonaisunimäärästään REM-unessa.

Kuinka vauvaa voi rohkaista hymyilemään myös hereillä ollessaan?

Vauvaa voi rohkaista hymyilemään monin tavoin. Jos vanhempi esimerkiksi laulaa vauvalle, juttelee hänelle paljon sekä nauraa ja hymyilee itse paljon, vauva voi oppii nopeammin vastaamaan samankaltaisin ilmein. Vauva pystyy jo hyvin nuoresta alkaen peilaamaan ympärillään olevien ihmisten ilmeitä ja tunteita.

Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Mikä on sen ihanampaa kuin viettää yhteistä laatuaikaa oman vauvan kanssa tuijotellen toisiaan silmiin, hymyillen ja jutellen iloisella äänensävyllä? Näin toimimalla ei mene aikaakaan kun ensimmäinen kauan odotettu ihana tahdonalainen hymy näkyy oman lapsen kasvoilla.

Lähde: Parents

Teksti: Sonja

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.