6 estettä elämäntapamuutoksen tiellä

6 estettä elämäntapamuutoksen tiellä
Kuva: Pexels/ Andrea Piacquadio

Nykyajan ihmisillä on monia erilaisia epäterveitä tapoja toimia. Ne ovat haitallisia mielelle ja terveydelle sekä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Silti ihminen toteuttaa niitä päivästä toiseen. Miksi elämäntapamuutosten tekeminen on niin vaikeaa?

Yhtäkkiä kuitenkin havahdutaan siihen, ettei näin pitäisi toimia. Tällöin ihminen saattaa tehdä uudenvuoden lupauksia muuttaakseen elämäänsä kokonaisvaltaisesti parempaan suuntaan. Aikeet ovat hyviä, mutta toteutus heikkoa.

Elämäntapamuutos lähtee omien arvojensa tunnistamisesta. Kysyttäessä elämänarvoista, yleensä vastauksena ovat perhe, työ ja terveys. Mutta se ei riitä, vaan täytyy kysyä itseltään, miksi ne asiat ovat niin tärkeitä. Esimerkiksi oma perhe voi olla tärkeä sen takia, että se on ihmiselle turvasatama elämän karikoissa, tuo merkitystä elämään ja lisää omaa hyvinvointia.

Omien arvojen selkiydyttyä motivaatio elää niiden mukaista elämää kasvaa. Esimerkiksi isovanhemmat voivat haluta elää terveellisemmin ja lisätä liikuntaa, jotta he voisivat leikkiä ja olla lastenlastensa kanssa. “Kestävä ja pysyvä motivaatio on mahdollista löytää, kun pohtii niitä asioita, jotka tekevät omasta elämästä hyvää ja merkityksellistä,” selventää psykologi Anu Tevanlinna.

Esteet elämäntapamuutoksen tiellä

1. Liian ison palan haukkaaminen

Liian suuren muutoksen yrittäminen tuhoaa ponnistelut jo varhaisessa vaiheessa. Meidän täytyy muistaa, että kun teemme elämäntapamuutoksen, niin meillä on myös se entinen arki, josta täytyy selviytyä, kuten työ ja lapset. Muun muassa siksi meidän ei pitäisi haukata liian isoa kakkua kerralla, eli muuttaa montaa asiaa yhtä aikaa.

Sen sijaan elämäntapamuutos tulisi aloittaa hyvin pienestä, jopa naurettavan pienistä muutoksista, joihin voi sitoutua koko loppuelämäksi ja johon voimavarat oikeasti riittävät. Se voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että yrittäessään parantaa ruokavaliota terveelliseksi, syö muutaman mustikan joka ilta. Todennäköisesti ajan saatossa niitä syödään kuitenkin enemmän ja se on vain positiivista.

2. Negatiiviset tunteet

Negatiivisten tunteiden takia voimme kuvitella, että meistä ei ole muutokseen ja siksi emme uskalla edes aloittaa. Pelko, syyllisyys ja häpeä voivat olla esteenä muutokselle. Meidän tulisi käsitellä nuo negatiiviset tunteet ja saada muutettua ajattelumme positiiviseksi, jotta voisimme aloittaa elämäntapamuutoksen ja pysyä sillä tiellä.

3. Emme ole valmiita muutokseen

Elämäntapamuutos on pitkä prosessi, eikä yksittäinen tapahtuma, kuten esimerkiksi kuntokuuri tai pikadieetti. Siitä huolimatta vaikka tiedostaisimme, miten hyvä elämäntapamuutos olisi meille, emme välttämättä ole valmiita siihen. Elämäntapamuutokseen täytyykin valmistautua. Sitä on ehkä ensin makusteltava, otettava selvää asioista ja raivattava oman mielen esteitä, ennen kuin on valmis ottamaan ensimmäisen askeleen.

4. Ympäristön vaikutukset

Ympäristöllä on valtavan suuri merkitys omaan toimintaamme. Mikäli esimerkiksi yritämme muuttaa ruokavaliotamme, mutta ympäristössämme ollaan kiinnostuneempia päihteiden käytöstä ja pitsan syömisestä, saattaa olla hankalaa muuttaa omia tapojamme. Kannattaa siis huolehtia ainakin siitä, että on joitakin tukihenkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita myös ruokavalion muutoksesta. Näin voi saada tukea päätökselle muuttaa tapojaan.

5. Meillä ei ole oikeita työkaluja

Elämäntapamuutoksessa vaaditaan tiettyjä työkaluja omaan työkalupakkiin, jotta se voisi onnistua. Esimerkiksi ruokavalion muutoksessa tarvitaan vähintäänkin tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja sen vaikutuksesta elämäämme, helppoja ja hyviä reseptejä, rahaa uuteen ruokavalioon ja niin edelleen. Nämä kaikki ovat niin sanottuja työkaluja uudessa työkalupakissa kohti elämäntapamuutosta.

6. Suunnitelman epäselvyys ja epämääräiset tavoitteet

Elämäntapamuutoksessa yksi tärkeimmistä asioista on selkeiden tavoitteiden asettaminen. Ilman niitä on kuin lähtisimme metsäretkelle tuntemattomaan metsään ilman karttaa ja kompassia, pyörisimme siellä ja katsoisimme, mitä tapahtuu. Todennäköisesti emme pääsisi perille, minne olimmekaan menossa ja kaiken lisäksi eksyisimme, emmekä osaisi kotiin ainakaan ihan heti.

Niimpä tavoitteiden tulee olla tarkkaan määriteltyjä ja selkeitä. Ei siis kannata kirjoittaa ylös, että “Haluan voida hyvin”, vaan vielä jotain paljon spesifimpää. Voi kirjoittaa esimerkiksi näin: “Käyn salilla kolme kertaa viikossa, syön viisi ateriaa päivässä ja nukun kahdeksan tuntia yössä.”

Tavoitteen tulisi olla mitattavissa ja saavutettavissa oleva. Sen tulisi olla myös tavoittelemisen arvoinen. Tavoite tarvitsee myös sopivan ajanjakson, jolle se on määritelty realistisesti. Sen lisäksi tarvitaan hyvä ja selkeä suunnitelma. Se auttaa kulkemaan määrätietoisesti kohti tavoitetta ja ottaa huomioon mahdolliset takapakit.

Haluaisitko tehdä elämäntapamuutoksen? Onko sinulla esteitä sen tiellä?

Lähteet: Forbes, Fullfokuscoahching, Hidasta elämää, YLE

Teksti: Anne-Mari Valta

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *