Kuinka itseään voi opettaa olemaan ärtymättä liikaa?

Kuinka itseään voi opettaa olemaan ärtymättä liikaa?
Kuva: engin akyurt

Pienetkin ei-toivotut muutokset elämässä voivat joskus tuntua hyvin ärsyttäviltä. Jos naapuri tekee tontillaan jotain, joka vaikuttaa näkymään oman perheen ikkunasta, tämä voi tuntua äärimmäisen ärsyttävältä, kun pinna tuntuu muutenkin palavan välillä hyvinkin pienistä asioista. Kuinka tällaisissa tilanteissa voisi opettaa itseään navigoimaan siten, että kokisi minimimäärän ärtymystä täysimittaisen raivon sijaan?

Jos omasta ikkunasta on avautunut ihana kaunis maisema, jonka näkeminen on tuonut hyvän mielen heti herätessä ja maisema yhtäkkiä muuttuu sellaiseksi, josta ei pidä, tämä ymmärrettävästi voi kiristää hermoja. On luonnollista, että mikä tahansa odottamaton muutos omassa ympäristössä aiheuttaa aluksi toisinaan voimakkaankin reaktion. Jonkin ajan ärtynyt tunne usein laimenee, ellei itse aktiivisesti vahvista negatiivista ajatusta. Jos esimerkiksi joka aamu ensimmäinen ajatus on negatiivinen ikkunasta ulos katsoessa, tästä saattaa nopeasti tulla luonnollinen ajattelutapa, josta voi olla vaikeaa opetella eroon.

Negatiivisissa ajatuksissa vellomisen sijaan kannattaa pyrkiä näkemään asiassa positiivisia puolia. Jos esimerkiksi naapuri alkaa säilyttämään pihallaan isoa räikeänväristä pakettiautoa, joka muuttaa omasta ikkunasta aiemmin näkynyttä vihreää maisemaa, auto saattaa toisaalta peittää naapurin ikkunoita ja siten näkymää omalle pihalle. Vaikka maisema muuttui, vastineeksi tuli toisaalta hiukan lisää yksityisyyttä. Monissa ärsyttävissä asioissa on löydettävissä samanlaisia pieniä positiivisia puolia.

Kannattaa myös muistuttaa itseään siitä, että vaikka yksi asia muuttuisi, moni vanha asia jää jäljelle. Pihalla luultavasti näkyy edelleen myös paljon vihreää, vaikka näkymässä on nyt mukana pakettiauto. Koska emme voi vaikuttaa siihen, että pakettiauto on naapurin pihalla, on parasta pyrkiä sopeutumaan asiaan siten, että oma olo olisi mahdollisimman hyvä muuttuneessa tilanteessa.

Samaa sopeutumistaktiikkaa voi käyttää kaikenlaisten elämänmuutosten kohdalla

Jos elämässä muuttuu jokin asia ja kokee tämän takia ahdistusta, kannattaa pyrkiä näkemään tilanteessa myös positiivisia puolia ja keskittymään niihin sen sijaan, että keskittyy ajattelemaan vain negatiivisia puolia. Positiivisella asenteella auttaa itseään sopeutumaan uusiin tilanteisiin huomattavasti paremmin kuin jäämällä kiinni ahdistuneeseen oloon.

Toki jotkut tilanteet ovat sellaisia, että mitkään sopeutumismenetelmät eivät yksinkertaisesti toimi. Jos esimerkiksi joku on meille ilkeä, ei meidän tarvitse pyrkiä sopeutumaan tilanteeseen, jos toisen käytös on selvästi kohtuutonta. Jokaisella on oikeus vaatia, että muut ympärillä suhtautuvat itseen yhtä huomioonottavaisesti kuin itsekin suhtautuu toisiin. Muiden kynnysmatoksi ei tarvitse alistua.

Jos sen sijaan tilanne on sellainen, että toiset eivät tahallaan ole aiheuttaneet pahaa mieltä, mutta silti itseä harmittaa jokin muutos, kuten esimerkiksi räikeänvärinen pakettiauto naapurin pihalla oman ikkunan edessä, itseään voi auttaa voimaan paremmin asian suhteen muistuttamalla itseään kaikista niistä positiivisista asioista, jotka yhä ovat jäljellä ja joita mahdollinen muutos myös tuo mukanaan. Varsinkin ruuhkavuosien kiireen ja stressin keskellä tällaisesta sopeutumiskyvystä on vanhemmalle suurta hyötyä.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *