Mitä hyötyä tai haittaa tutin käytöstä on?

Tutin käyttö ei ole aivan yksiselitteistä, sillä on sekä hyviä että huonoja puolia. Lisäksi kaikki lapset eivät huoli tuttia ja toisaalta taas kaikki vanhemmat eivät halua antaa lapselleen tuttia lainkaan. Vanhempi päättää lopulta tutin käytöstä saatavilla olevan tiedon perusteella ja ottamalla huomioon juuri oman lapsensa tarpeet. Mitä hyötyä ja haittaa tutin käytöstä on?
Kaikilla vauvoilla on syntyessään elintärkeä refleksi eli imemisheijaste. Vauvalla on valtava tarve imeä jotakin: se voi olla rinta, tutti tai peukalo. Jotkut vauvoista aloittavat imemisharjoittelun jo kohdussa. Imemisheijasteen avulla lapsen riittävä ravinnonsaanti varmistuu.
Tutin käyttämisen hyödyt
Tutti lohduttaa lasta ja voi auttaa häntä nukahtamaan paremmin. Se voi osaltaan olla täyttämässä lapsen imemistarvetta. Tutti voi olla parempi imemisen kohde kuin peukalo, koska siitä on helpompi päästä eroon. Se voi olla suurena apuna sellaisissa tilanteissa, joissa lapsi hermostuu ja tämä olisi saatava nopeasti rauhoittumaan, kuten esimerkiksi bussissa tai kaupassa. Myös automatkoilla se on oikein oiva apu.
Tutti suojaa kätkytkuolemilta. Syytä ei varmaksi tiedetä, mutta se voi johtua siitä, että lapsen ilmatiet pysyvät paremmin auki. Keskosilla puolestaan saatetaan tarvita tuttia jo lastenosastolla, jos he eivät vielä pääse rinnalle. Tutti auttaa keskosia fysiologisten valmiuksien tukemisessa.
Mitä haittaa tutin käyttämisestä voi olla?
Tutin käyttö saattaa vaimentaa vauvan viestintää, varsinkin jos sitä käytetään paljon. Tällöin esimerkiksi vauvan ensimmäiset hennot näläntunteen viestit voivat jäädä huomaamatta, mikä voi johtaa imetysvälien pidentymiseen tai imetyskertojen harvenemiseen. Tuttia ja rintaa imetään aivan eri tavalla, joten tutti voi häiritä oikean imutekniikan oppimista.
Tutkimuksissa on huomattu, että tutti voi heikentää imetyksen onnistumista. Sen takia tutti olisi hyvä antaa vauvalle vasta, kun vauvan imuote onnistuu ja rintaruokinta sujuu kaikin puolin. Toisaalta on havaittu, että tutti ei välttämättä olekaan syyllinen imetyksen epäonnistumiseen. Sen sijaan tutin käyttö saattaa paljastaa, että imetyksessä on haasteita muun muassa lapsen temperamentin takia.
Tutti voi vaikuttaa negatiivisesti purentaan, jos sitä käyttää liian pitkään. Siitä olisikin luovuttava kahden ikävuoden loppuun mennessä. Tutin käyttö voi myöhemmällä iällä lisätä välikorvatulehdusten riskiä.
Tutin käytöstä on siis näyttöä puolesta ja vastaan. Vauvatkin ovat keskenään aivan erilaisia, mikä vaikuttaa tutin käyttöön. Lopulta on vanhempien vastuulla päättää käytetäänkö tuttia vai ei ja milloin se aloitetaan.
On aivan eri asia tarjota tuttia pienelle vauvalle, joka osaa imeä rintaa ja kasvaa reippaasti. Sen sijaan kannattaa harkita tutin antamista vauvalle, joka on vaisumpi, kasvaa hitaammin, ja jonka rinnan hyvä imuote on vielä hakusassa. Vaisumman vauvan kohdalla on järkevää antaa vauvan kaiken imemisvietin kohdistua rintaan, mikäli vanhempi haaveilee imettämisestä.
Käytetäänkö teillä tuttia? Tiesitkö tämän tutin hyödyistä ja haitoista?
Lähteet: Duodecim, Imetyksen tuki, Libero
Teksti: Anne-Mari Valta