Väärennetyt eläinpelastusvideot voivat vedota moneen nuoreen

Vanhemman kannattaa opettaa omalle nuorelleen kriittistä suhtautumista netissä liikkuviin videoihin. Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Nykyaikana medialukutaito ja lähdekriittisyys ovat tärkeitä taitoja niin nuorille kuin aikuisillekin.
Moni jakaa hauskaksi tai liikuttavaksi kokemiaan videoita kanavissaan matalalla kynnyksellä. Ennen jakamista kannattaisi kuitenkin pysähtyä miettimään, onko videon sisältö todella sitä, mitä otsikossa väitetään. Varsinkin nuoriin vetoavat tunteelliset videot, joita he usein jakavat pysähtymättä miettimään, onko video todella aito.
Surullinen esimerkki on sosiaalisessa mediassa leviävät videot, joissa esiintyvät henkilöt väittävät pelastavansa eläimiä erilaisista vaikeista olosuhteista, esimerkiksi ansoista. Tarkemmalla tarkastelulla huomaa nopeasti, että kuvaaja on itse aiheuttanut eläimelle videolla näkyvän tilanteen, jotta voisi kuvata videon.
Asia käy usein ilmi monista pienistä yksityiskohdista, jotka eroavat aidoista eläintenpelastusvideoista. Eräs hälytysmerkki on, että sama yksityishenkilö esittää “sattumalta” kohtaavansa haavoittuneita eläimiä paikoissa ja tilanteissa, jotka ovat selkeästi epätavallisia. “Pelastajalla” saattaa olla myös apunaan toinen henkilö kuvaamassa. Tällöin videolta näkee selvästi, että henkilöille on tärkeämpää kuvata video kuin pelastaa eläin. Video on usein kuvattu “elokuvatyyliin” ja keskitytty enemmän kuvakulmiin kuin eläimen nopeaan auttamiseen. Eläintä pelastavan henkilön kasvot on usein peitetty tunnistamisen estämiseksi esimerkiksi maskilla.
Tällaisten videoiden kommenttikentissä usein onneksi näkyy paljon kommentteja, joissa ihmiset selvästi ovat ymmärtäneet videolla esiintyvän henkilön aiheuttaneen eläimelle kyseisen tilanteen, jotta voisi kuvata ”pelastusoperaation”. Toisinaan kuitenkin tällaisissa videoissa näkee monia kommentteja, joissa ”hyväntekijää” ylistetään, koska katsojat eivät ymmärrä, että kuvaaja itse on aiheuttanut eläimelle kärsimystä.
Videoiden jakaminen auttaa väärintekijää
Tällainen toiminta on usein ammattimaista ja videolla nähtyjä eläimiä pidetään pentutehtaiden tavoin kurjissa oloissa, jotta niitä voidaan säännöllisesti kuvata. Jos tällaisia videoita jakaa ja kommentoi positiiviseen sävyyn, tämä auttaa huijauskanavan ylläpitäjää saamaan lisää näkyvyyttä. Usein toiminnan tavoitteena on seuraajamäärän maksimointi, jotta kuvaajat saavat kanavalleen automatisoituja mainostuloja tai muuta rahallista hyötyä, kuten lahjoituksia epämääräisille tileille.
Toki on paljon täysin rehellisiä järjestöjä, jotka kuvaavat eläintenpelastusoperaatioita ja pyytävät lahjoituksia. Usein väärennetyt eläinten pelastusvideot tunnistaa helposti, mutta toisinaan tunnistaminen on vaikeaa. Kannattaakin suhtautua verkossa näkemiinsä asioihin kriittisesti, sillä asiat eivät aina ole siten kuin videon jakaja esittää niiden olevan.
Tietoisuuden lisääminen nuorille vähentää huijausvideoiden jakamista
Tällaisia surullisia ilmiötä saadaan tehokkaimmin vähennettyä, jos lisätään tietoisuutta siitä, että tämänkaltaisia asioita tapahtuu verkossa. Moni eläinrakas nuori kokee jälkeenpäin suurta surua, jos hän huomaa jakaneensa vahingossa tämäntyyppistä sisältöä somekanavissaan. Vanhempien kannattaakin jutella oman nuorensa kanssa siitä, että tällaisia videoita saattaa tulla vastaan sosiaalisessa mediassa. Ennen kuin hellyyttävän eläinpelastusvideon jakaa omassa kanavassaan, kannattaa sitä katsoa kriittisellä silmällä ja lukea siihen liittyviä kommentteja. Valheellinen video kannattaa aina ilmiantaa.
Nykymaailmassa tällainen medialukutaito ja lähdekriittisyys ovat erittäin hyödyllisiä taitoja, jotka auttavat nuorta myös aikuisuudessa.