Monet vanhemmat sanovat, että jo ennen lasten syntymää elämä oli hyvää, mutta lasten syntymän myötä elämä on muuttunut selkeästi onnellisemmaksi. Joskus kuitenkin kuulee joidenkin vanhempien sanovan, että he katuvat lasten hankkimista. Voiko vanhempi aidosti toivoa, ettei lapsia olisikaan?
Jos elämä sujuu pääosin niin kuin on toivonut eikä lasten kanssa ole ongelmia, tuskin kukaan vanhempi tällaisessa tilanteessa toivoo, ettei lapsia olisi olemassa. Aina asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin itse toivoo. Jos lasten kanssa on ongelmia, jotka vievät vanhemman jaksamisen äärirajoille, mielessä voi joskus hetkellisesti jopa käydä toive, ettei jälkikasvua olisikaan siunaantunut.
Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja vanhemmuudessa
Vanhemman ei tarvitse syyttää itseään ja kokea olevansa “huono ihminen”, jos hän joskus väsyneenä ajattelee, että olisi ihanaa, jos lapsia ei olisi olemassa. Tällaisista ajatuksista ei tarvitse kokea syyllisyyttä, sillä hyvin monen vanhemman mielessä saattaa hetkellisesti käydä vastaavia ajatuksia. Tämä ei merkitse, etteikö vanhempi samaan aikaan rakastaisi lastaan.
Joskus elämä lasten kanssa voi kuitenkin olla niin raskasta, että vanhempi itse sairastuu vakavasti esimerkiksi masennukseen. Joskus lapsen käytöshäiriöt voivat olla niin vakavia, että muihin perheenjäseniin kohdistuu henkisen rasituksen lisäksi myös fyysistä vaaraa. Lapsen saattaa olla vaikeaa päästä tarvitsemaansa hoitoon, jolloin hoitovastuu lankeaa vanhemmille kotona. Tällaisessa tilanteessa vanhempi voi kokea olonsa hyvin avuttomaksi.
Ennen kuin tuomitsee vanhemmat, jotka “kehtaavat” tunnustaa joskus toivoneensa, ettei heillä olisi lapsia, kannattaa pysähtyä miettimään, minkälainen elämäntilanne vanhemmalla on. Jos oma elämä on rauhallista, voi olla hyvin vaikea asettua toisen asemaan. Jokainen vanhempi on kuitenkin kokenut ainakin lyhytaikaista rasitusta vauva-arjen aikana. Kun vanhempi muistelee, kuinka väsynyt olotila oli niinä aikoina, kun vauva heräsi monta kertaa yössä, saa kenties pienen aavistuksen siitä, minkälaista toisen vanhemman arki saattaa olla jatkuvasti esimerkiksi erityislapsen kanssa.
Jokainen vanhempi on erilainen ja jokaisen sietokyky on omanlaisensa. Jos kuuluu siihen joukkoon, joka ei aina jaksa pitää positiivista mielialaa yllä haastavissa olosuhteissa, ei itseään tarvitse kokea muita huonommaksi. Päinvastoin, on normaalia tuntea ahdistusta tilanteessa, jossa oma jaksaminen on viety äärirajoille.
Vastaus kysymykseen ”voiko vanhempi aidosti toivoa, ettei lapsia olisi” on, että se riippuu. Asiaan vaikuttaa niin moni tekijä: vanhemman persoona, perheen tilanne sekä ulkoiset hallitsemattomat olosuhteet vaikuttavat hyvin paljon siihen, millaisella tasolla oma jaksaminen on.
Jos tuntee olevansa äärirajoilla, tärkeintä on hankkia apua
Yksin ei kannata jäädä henkisesti raskaaseen tilanteeseen. Ensimmäinen askel voi olla esimerkiksi yhteydenotto lääkäriin, joka kykenee ohjaamaan oikeaan suuntaan riippuen tilanteesta. Myös vertaistuen merkitys ja ympäristön empatia on suunnattoman tärkeässä roolissa vanhemman jaksamisen kannalta. Jos siis näemme vanhemman raskaassa tilanteessa toimivan tavoilla, joilla emme itse toimisi, kannattaa tuomitsemisen sijasta miettiä, voimmeko tehdä jotakin auttaaksemme.
