Kaikki eivät halua tietää syntyvän lapsensa sukupuolta etukäteen. Toiset sen sijaan haluavat tietää mahdollisimman ajoissa, jotta voivat hankkia lapselle tavaroita sen mukaan, onko tulokas tyttö vai poika. Vaikka sukupuolta ei haluaisikaan tietää etukäteen, saattaa vanhemman toiveissa siirtää joko tyttö tai poika. Jos lapsi sitten onkin toista sukupuolta, saattaa pieni pettymyksen tunne käydä mielessä, vaikka lasta toki rakastaakin kaikesta sydämestään. Kehtaisitko sinä tunnustaa asian, jos lapsesi olisi eri sukupuolta kuin olit toivonut?
Jokainen vanhempi varmasti rakastaa lastaan aivan yhtä paljon riippumatta siitä, kumpaa sukupuolta tämä on. Samaan aikaan ei ole lainkaan tavatonta, että vanhempi hiljaa mielessään on toivonut, että lapsi olisi nimenomaan tyttö tai poika.
Vanhemman toiveeseen saattavat vaikuttaa monet tekijät
Jos vanhemmalla itsellään on siskoja, mutta ei veljiä, hänestä saattaa tuntua luontevalta ajatella lasta tyttönä siinä vaiheessa, kun sukupuolta ei vielä tiedetä. Jos vanhemmalla on jo yksi tyttölapsi, saattaa tuntua mukavalta ajatella, että hänelle syntyy sisko, jonka kanssa voi jakaa “tyttöjen juttuja”. Tämä ei tarkoita, että mikäli syntyvä lapsi onkin poika, tämä olisi varsinaisesti pettymys. Veljestä iloitaan varmasti aivan yhtä paljon.
On täysin sallittua etukäteen hiljaa mielessään toivoa lapsen olevan tiettyä sukupuolta. Tästä huolimatta moni ei kehtaa tunnustaa toivoneensa tällaisia asioita. Saatetaan pelätä, että ympäristö leimaa näin ajattelevan vanhemman kylmäksi ihmiseksi, joka ei aidosti rakasta lastaan. Tällaiset luulot eivät useimmiten voisi olla kauempana totuudesta.
Miksi vanhempi toisinaan toivoisi lapsen olevan tiettyä sukupuolta?
Jos vanhemmalle itselleen on tärkeää esimerkiksi naisellisesti pukeutuminen, meikkaaminen ja vastaavat naiselliseksi mielletyt asiat, hän saattaa haaveissaan ajatella, kuinka hän yhdessä tyttärensä kanssa harrastaa näitä asioita. Samalla tavalla jos vanhempi pitää urheilusta ja harrastaa sitä itse, hänelle voi olla luonnollista ajatella, kuinka ihanaa olisi harrastaa tulevaisuudessa oman lapsen kanssa samoja lajeja. Onneksi nykyään osataan näihin asioihin suhtautua myös siten, että lapsen sukupuoli ei yksin määritä sitä, minkälaisia mahdollisuuksia hänellä tulee olemaan elämässään esimerkiksi harrastusten suhteen.
Kuitenkin tämänkaltaiset ajatukset saattavat osaltaan selittää joidenkin vanhempien kohdalla siitä, minkä takia he erityisesti toivoisivat lapsen olevan tiettyä sukupuolta. Taustalla saattaa olla oma haave tietynlaisista asioista, joita lapsen kanssa voisi tehdä. Jos vanhempi ymmärtää, että sukupuoli ei määritä yksiselitteisesti mitä lapsen kanssa voi harrastaa, saattaa toive tietystä sukupuolesta muuttua vanhemman mielessä aiempaa merkityksettömämmäksi.
Jos kuitenkin kaikesta huolimatta toivoo erityisesti tyttöä tai poikaa, voi itselleen sallia tämän toiveen häpeilemättä. Tällainen toive ei tee kenestäkään “huonoa vanhempaa”. Oletko sinä toivonut lapsesi kohdalla, että hän olisi erityisesti tiettyä sukupuolta?