Millaisissa vaatteissa vauvan on turvallisinta nukkua?

baby in blue long sleeve shirt lying on pink and white floral textile
Kuva: hessam nabavi

Monia vanhempia mietityttää, kuinka vauva kannattaa pukea yötä varten. Kuumalla ilmalla lapsi voi hikoilla liian lämpimissä vaatteissa, mutta toisaalta liian kevyesti puettuna hänellä voi olla kylmä. Mistä tietää, millaiset vaatteet vauvalle on parasta pukea yöksi?

Kaikki vanhemmat haluavat, että heidän lapsellaan olisi mahdollisimman mukava olla jokaisena hetkenä. Uni on vauvalle hyvin tärkeää hänen kehityksensä kannalta. Siksi on tärkeää, että vauvalla on hyvä olla hänen nukkuessaan. Mukavuuden lisäksi vaatteen tulee olla lapselle turvallinen.

Millainen vaatetus on parasta pienelle vauvalle hänen nukkuessaan?

Vaatteiden valitseminen ei aina ole yhtä helppoa kuin vanhemmalle lapselle

Siinä missä muutaman vuoden ikäisen lapsen kohdalla voi vaatteet valita joskus myös sen mukaan, mikä näyttää hauskimmalta esimerkiksi kuvioinnin suhteen, pienen lapsen kohdalla täytyy miettiä muutakin kuin sitä, mikä potkupuku näyttää söpöimmältä päällä. Käytännöllisyys on avainroolissa pienen lapsen vaatetuksessa. Vaatteen tulee auttaa vauvaa säilyttämään ruumiinlämpötila mahdollisimman tasaisena läpi yön. Jos vaate on liian kuuma, ruumiiinlämpö voi nousta liiallisesti, minkä on havaittu joissakin tutkimuksissa liittyvän kätkytkuolemiin. Toisaalta myös liika kylmyys voi olla lapselle vaarallista.

Unikonsultti Nicole Cannon neuvoo Parents-sivuston artikkelissa, että vanhempi voi miettiä, kuinka paljon vaatetta hän itse tarvitsisi, että hänen olisi mukava nukkua lapsen huoneessa. Kun tähän vaatemäärään lisää vielä yhden vaatekerroksen, saa karkean arvion siitä, mikä on sopiva määrä vaatetta lapselle. Ueimmissa tapauksissa yksi tai kaksi kerrosta vaatetta on riittävästi vauvalle. Jos koti on viileä, vaatetta voi lisätä vielä yhden kerroksen. Tämä ylimääräinen kerros voi olla esimerkiksi sopiva peite.

Vaatteen tulee olla lapselle turvallinen

Vaatteessa ei saisi olla esimerkiksi huppua ja se ei saa olla niin löysä, että vauva voisi esimerkiksi liikkuessaan kietoa vaatteen vaarallisesti kaulansa tai kasvojensa ympärille, jolloin saattaa syntyä tukehtumisvaara. Samasta syystä alle vuoden ikäisen lapsen sängyssä ei saisi olla mitään ylimääräistä, kuten pehmoleluja, ylimääräisiä tyynyjä, peittoja tai vastaavia esineitä. Lapsen tulisi nukkua selällään tasaisella pinnalla.

Vanhempi voi kokeilla lapsen kehon lämpötilaa tämän nukkuessa. On normaalia, että lapsen kädet ja jalat saattavat tuntua viileiltä, siksi kannattaakin arvioida lapsen kehon lämpötilaa koskettamalla hänen keskivartaloaan tai niskaansa. Jos lapsen rinta tai niska on aavistuksen viileä, tällöin hänen kehonsa lämpötila on sopiva. Näiden kehon osien ei kuuluisi tuntua kuumalta tai hikiseltä.

Seuraavat merkit voivat viitata siihen, että vauvan ruumiinlämpö on liian korkea:

  • Kuuma iho
  • Hikinen keho
  • Nopea hengitys
  • Punoittava iho
  • Velttous
  • Nopea syke

Lähde: Parents

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.