Vuosittain merkittävä osa lapsiväestöstä sairastuu influenssaan ja lapset ovat influenssan merkittävimpiä tartuttajia yhteiskunnassa. Vaikka valtaosa sairastaa taudin kotona, aiheuttaa influenssa sairaalahoidon tarvetta myös perusterveille lapsille RS-viruksen tapaan. Ruuhkavuodet julkaisi aiemmin marraskuussa artikkelin siitä, miten RS-virus sairastutaa etenkin vauvoja ja jos tauti tulee vaikeana, voi se johtaa sairaalahoitoon.
Influenssa on hyvin yleinen imeväisikäisillä ja pikkulasten, etenkin juuri imeväisten, riski joutua influenssan vuoksi sairaalahoitoon on suuri ja verrattavissa vanhusväestöön, ilmenee Turun yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta. Lääketieteen lisensiaatti Janna-Maija Mattilan tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että vuosittainen sairaalaan joutumisen riski oli suurin alle 6 kuukauden ikäisten ikäryhmässä (259 / 100 000 lasta).
Matila tarkasteli väitöstutkimuksessaan vuosien 1993–2018 aikana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa influenssan vuoksi hoidettuja lapsia ja tutkimuksesta ilmeni, että sairaalahoitoon joutuminen ei ole vähentynyt 25 vuoden seuranta-aikana. Alle 2-vuotiaiden sairaalaan joutuneiden lasten suhteellinen osuus kuitenkin lähes puolittui, kun taas 6–15-vuotiaiden lasten osuus lähes kolminkertaistui. Samalla ajanjaksolla sairaalahoidon keskimääräinen kesto lyheni kahdesta vuorokaudesta yhteen vuorokauteen.
”Kehittynyt pikadiagnostiikka ja nopeasti aloitettu oseltamiviirihoidn yleistyminen selittävät osin pienten lasten sairaalaan joutumisen vähenemistä. Sen sijaan on vaikempi löytää syitä sille, miksi yhä useampi kouluikäinen joutuu influenssan vuoksi sairaalaan”, Mattila kertoo.
Influenssan päätyypit, A- ja B-virukset, kiertävät väestössä ja aiheuttavat vuosittain epidemioita. A-virus pystyy muuntumaan nopeammin kuin B-virus ja aiheuttamaan myös pandemioita. Influenssa A aiheuttaa noin 75 prosenttia ja influenssa B noin 25 prosenttia influenssataudeista.
Turun yliopiston tiedotteen mukaan aiemmin on ollut niukasti tietoa influenssa A:n ja B:n taudinkuvien eroista. Mattilan väitöstutkimus kuitenkin osoitti, että sekä sairaalassa että avohoidossa influenssa A ja B aiheuttavat lapsilla yhtä vaikeaa tautia ja samanlaisia komplikaatioita.
Influenssaan sairastuneilla vauvoilla oireet kestävät päiviä
Väitöstutkimukseen kuului prospektiivinen, terveitä imeväisiä käsittelevä osatutkimus, jossa lapsia seurattiin heidän ensimmäisen elinvuotensa ajan. Ensimmäisen influenssakauden aikana imeväisistä 13,5 prosenttia sairastui influenssaan. Heillä influenssan oireet kestivät keskimäärin 8 vuorokautta, ja korvatulehduksen sai influenssan komplikaationa lähes puolet (46 %) lapsista.
Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että influenssaviruslääke oseltamiviiri oli tehokas myös imeväisikäisillä. Se lyhensi varsinkin influenssa A-viruksen aiheuttaman taudin kestoa ja oireiden voimakkuutta sairastuneilla.
Tärkein ja tehokkain keino suojautua influenssalta ovat influenssarokotteet. Suomessa ilmaisia influenssarokotuksia tarjotaan kaikille yli 6 kuukauden, mutta alle 7 vuoden ikäisille lapsille. Lisäksi rokotteita tarjotaan ilmaiseksi vanhemmille lapsille, joilla on influenssalle altistava perussairaus, kuten astma.
Rokote on ilmainen myös raskaana oleville, ja loppuraskaudessa otettu rokote suojaa imeväistä ensimmäisten elinkuukausien ajan. Yli 2-vuotiaille on tarjolla pistosmuotoisen rokotteen lisäksi nenäsumuterokote. Alle 6 kuukauden ikäiset vauvat eivät vielä ikänsä puolesta voi saada influenssarokotetta.
”Influenssan aiheuttamaa tautitaakkaa yhteiskunnassa voidaan vähentää varhaisella influenssan diagnosoinnilla ja oseltamiviirin käytöllä kaikenikäisille – myös alle kuuden kuukauden ikäisille, jotka jäävät influenssarokotussuositusten ulkopuolelle”, sanoo Mattila.
Teksti: Miia