Oletko joutunut jäämään pakosta myrkyllisen ihmisen lähelle?

woman covering face with her hands
Kuva: Sherise Van Dyk

”Myrkyllinen ihminen” levittää negatiivisuutta ympärilleen ja saa muut voimaan huonosti. Tällaisen ihmisen lähelle ei kannata jäädä, jos ei ole pakko. Vaikka saattaakin tuntua väärältä, että joutuu itse esimerkiksi vaihtamaan työpaikkaa myrkyllisen ihmisen takia, kannattaa ajatella asiaa siten, että tällaisen ihmisen läheisyydestä poistuminen on luovuttamisen sijasta päinvastoin viisauden osoitus.

Suurin osa ihmisistä ei tietoisesti halua toiselle pahaa, mutta he voivat silti epähuomiossa käyttäytyä tavoilla, jotka aiheuttavat muille ahdistusta. Tällaiset ihmiset usein ovat kykeneviä havahtumaan omaan käytökseensä, jos asiasta heille ystävällisesti mainitaan. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole kykeneviä näkemään itsessään virheitä. Vaikka kuinka yrittää saada toisen ymmärtämään, että hänen käytöksensä aiheuttaa ahdistusta ja pahaa mieltä, käytös saattaa silti vain jatkua. Tällaisen ”myrkyllisen” ihmisen läheisyydestä kannattaa poistua, mikäli se suinkin on mahdollista. Jos tällaisen ihmisen lähelle jää ja huono käytös jatkuu, usein ahdistuu vain enemmän.

“Myrkyllisen ihmiseen” voi törmätä työpaikalla

Työpaikkakiusaamistilanteet ovat valitettavan yleisiä. Toisinaan kiusaaja ei edes ymmärrä kiusaavansa toista. Tällöin voi sovittelun ja keskustelujen avulla olla mahdollista saada tilanne ratkeamaan niin, että kaikki voivat jatkaa töitä hyvällä mielellä. Ammattitaitoinen esihenkilö on usein avainroolissa siinä, onnistutaanko työpaikalla selviämään kunnialla kiusaamistapauksien selvittelystä.

Toisinaan työpaikalla kuitenkin törmää “myrkylliseen” ihmiseen, joka ei ole vastaanottavainen minkäänlaisille ohjeille tai neuvoille, vaan jatkaa negatiivista käytöstään riippumatta siitä, että hänelle ilmaisee käytöksen aiheuttavat muille pahaa oloa. Tällöin ei kannata jäädä niin sanotusti tuleen makaamaan, vaan kannattaa sinnikkäästi vaatia esihenkilöiltä tilanteeseen puuttumista. Itse kannattaa pysyä tyynenä ja rauhallisena, mutta kannattaa kuitenkin tehdä selväksi, että työpaikalla ei tarvitse sietää huonoa kohtelua.

Joskus on viisauden osoitus poistua itse tilanteesta, jos “myrkyllinen ihminen” jatkaa toimintaansa

Vaikka tuntuukin väärältä, että kiusattu joutuu esimerkiksi lähtemään työpaikalta, toisinaan tämä saattaa olla ainoa vaihtoehto. Jos työpaikan ilmapiiri on tulehtunut eivätkä esihenkilöt kykene kitkemään kiusaamista pois, kannattaa ajatella ensisijaisesti omaa hyvinvointiaan. Jos on yrittänyt kaikki keinot tilanteen ratkaisemiseksi, mutta myrkyllinen ihminen jatkaa toimintaansa, kannattaa miettiä, olisiko työpaikan vaihto kuitenkin paras ratkaisu. Voi hyvinkin käydä niin, että jälkeenpäin sitä harmittelee, ettei ymmärtänyt lähteä jo paljon aikaisemmin ahdistavasta työpaikasta.

Vaikka saattaakin tuntua lähtökohtaisesti väärältä, että kiusattu joutuu lähtemään, kannattaa asennoitua siten, että kyseessä on viisas siirto. Usein myrkyllisen ihmisen toiminnan taustalla on empatiakyvyttömyyttä ja muunlaisia ongelmia. Jos siis suinkin mahdollista, kannattaa poistua tällaisen ihmisen läheisyydestä sen sijaan, että sairastuttaa itsensä.

Oma henkinen toipuminen alkaa siitä hetkestä, jolloin myrkyllisestä ihmisestä pääse eroon. Jos siis lähelläsi on myrkyllinen ihminen ja olet kääntänyt jokaisen kiven tilanteen parantamiseksi, kannattaa ottaa askel takavasemmalle ja keskittyä omaan elämäänsä toisissa ympyröissä. Usein toisia huonosti kohtelevan ihmisen elämä ei ole kovinkaan onnellista ja hän purkaa omaa pahaa oloaan muihin.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.