Sanotaan, että nauru pidentää ikää, mutta minkälaiset asiat saavat pienet lapset nauramaan? Uudessa väitöstutkimuksessa on pureuduttu pikkulasten huumoriin. Tutkimus valaisee huumorin roolia vuorovaikutuksessa ja tuo uusia näkökulmia lasten arkeen, vertaissuhteisiin, leikillisiin tilanteisiin ja aikuisten käytäntöihin varhaiskasvatuksessa.
Epäjohdonmukaisuudet ja yllättävät ilmiöt innostavat lapsia nauramaan, selviää Helsingin yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa. Aiempi tutkimus on keskittynyt pääasiassa aikuisten ja kouluikäisten lasten huumoriin, mutta kasvatustieteen maisteri Tuula Stenius täyttää huumoritutkimuksen aukkoa keskityttyään väitöstutkimuksessaan 1-6-vuotiaiden lasten huumoriin päiväkodissa.
Huumorin avulla lapset voivat turvallisessa ympäristössä testata rajojaan, hallita ihmissuhteitaan ja saada yhteyden toisiin lapsiin ja aikuisiin. Huumorilla on merkittävä rooli vuorovaikutuksessa ja yhteisöllisyyden rakentamisessa, ja se on jatkuvasti läsnä lasten arjessa.
Huumori ilmenee monipuolisesti kehollisina ja sanallisina hassutteluina, hyperhauskuutena ja karnevalismina. Huumori on sosiaalista ja kulttuurista ja sitä opitaan kaikkialla.
”Kun lapsi sanoo vaikkapa ”piaju” ja sille nauretaan, hän toistaa sitä saadakseen saman vaikutuksen. Vaikutus ei kuitenkaan ole aina sama, vaan jossain sitä jopa paheksutaan. Eritehuumori ja hyperhauskuus ovat lapsille ominaisia tapoja käyttää huumoria, ja juuri se näyttää ärsyttävän aikuisia”, Stenius sanoo.
”Kuitenkin lastenkulttuuri, ja voisi sanoa, että aikuistenkin huumorikulttuuri, sisältää juuri tätä pissa-kakka-pieru-huumoria. Se on varma naurun aihe, varsinkin kun siihen liitetään tabumaisuus”, hän jatkaa.
Aikuisten suhtautuminen lasten huumoriin vaihtelee
Tutkimus osoittaa, että eri päiväkotiryhmissä aikuiset suhtautuvat huumoriin eri tavoin. Aikuiset haluavat lopettaa lasten eritehuumorin, kiusaamiseen liittyvän huumorin ja riehakkaan huumorin.
”Paljon huumoria käyttävät lapset tulivat ryhmässä esille joko häiriönä tai ryhmää rakentavina riippuen siitä, kuinka aikuiset suhtautuivat heidän huumoriinsa. Pienryhmissä lempeästi lasta ohjaavat aikuiset tarjosivat hupailijalapsille mahdollisuuden käyttää taitojaan”, Helsingin yliopiston tiedotteessa kerrotaan tutkimustuloksista.
Ryhmän toimintakulttuurilla oli merkittävä vaikutus siihen, millä tavoin huumori ilmeni: hallintaa ja järjestystä korostavassa toimintakulttuurissa huumorille ei ollut tilaa. Sen sijaan osallisuutta painottavassa toimintakulttuurissa lapset ja aikuiset saivat nauttia yhteisistä hauskanpitohetkistä. Tutkimus myös paljasti, että vuorovaikutuksen vastavuoroisuus oli olennainen tekijä lasten ja aikuisten välisen huumorin rakentumisessa.
Stenius on käsitellyt aikuisten kykyä ymmärtää ja tunnistaa lasten huumori aiemmin Turun Sanomissa julkaistussa tekstissä, josta Ruuhkavuodet kertoi aiemmin.
Huumoritaitojakin tarvitaan
Huumorintajuisuuden lisäksi tarvitaan huumoritaitoja, joita voidaan kehittää harjoittelun kautta. Tämä edellyttää, että lasten kasvattajat ymmärtävät pienten lasten huumoria, kannustavat sitä, osallistuvat siihen, edistävät leikillisyyttä, tarjoavat lempeää ohjausta ja luovat tiloja, joissa spontaani huumori voi kukoistaa.
Helsingin yliopiston mukaan päiväkodit ja muut varhaiskasvatuksen ympäristöt tulisi varustaa tiloilla, joissa lapset saavat olla äänekkäitä ja nauttia huumorista. Lisäksi yhteiskunnan asenne lasten iloa ja naurua kohtaan vaikuttaa merkittävästi pienten lasten huumorin kehitykseen. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaikilla yhteiskunnan tasoilla tuetaan lasten ilon ja naurun ilmenemistä.
”Sallivatko aikuiset rauhallisen huumorin oikeaan aikuisen säätelemään aikaan? Huumorin luonne ei kuitenkaan ole aina rauhallinen, ja se yleensä käynnistyy spontaaneissa tilanteissa”, Stenius sanoo.
Stenius toteaa, että on tärkeää, että aikuinen osaa kuunnella lasten juttuja ja antaa tilaa niille. Vähemmän huumorintajuinen kasvattajakin voi oppia huumorin pedagogista hyödyntämistä.
Teksti: Miia
