Isovanhempien apu on tervetullutta monille lapsiperheille ja isovanhemmat voivat olla jopa merkittävässä roolissa lapsiperheen arjessa. Sukupolvien väliset näkemyserot vanhemmuuteen liittyen voivat kuitenkin aiheuttaa ongelmia ja hiertää välejä.
Vaikka jotkut kokevat, että isovanhemmilla on jopa velvollisuus auttaa lastenlasten hoidossa, voivat erilaiset näkemykset saada vanhempien ja isovanhempien välit solmuun. Iltalehden mukaan Väestöliiton asiantuntija Minna Oulasmaa on todennut, että isovanhempien ja vanhempien välisissä arvokeskusteluissa saattaa kyteä esimerkiksi se, miten on sopivaa käyttäytyä ja puhua. Iäkkäämmät sukupolvet ovat tottuneet nuorena siihen, että vaikka vanhempien ihmisten suusta tulisi loukkaaviakin kommentteja, kunnioitetaan heitä silti.
”Imetyksen ja lapsen kasvatuksen lisäksi kommentointi saattaa koskea vaikkapa ulkonäköä, painoa, hiusten värjäystä tai ruokaan liittyvää ideologiaa. Ne ovat kuitenkin henkilökohtaisia asioita, eikä niitä saisi kommentoida. Nykyiset nuoret aikuiset olettavat, että myös heitä kunnioitetaan”, Iltalehti kertoo Oulasmaan kommentoineen Voi vauva! -kirjassa (Maiju Majamaa & Nita Makkonen, Kirjapaja 2023).
Erilaiset vanhemmuustyylit ja kasvatusvalinnat voivat myös hiertää vanhempien ja isovanhempien välejä. Yksi hyvä esimerkki on sormiruokailu, joka voi isovanhemmista tuntua haastavalta – etenkin jos heidän omassa lapsuudessa ruoasta on ollut pulaa ja taloudellisesti vaikeaa. Isovanhempi voi nähdä sormiruokailun ruoalla leikkimisenä.
”Olen kuullut monen isovanhemman kauhistelevan sormiruokailua. He pohtivat, saako lapsi varmasti tarpeeksi ruokaa tai meneekö kananpala hukkaan, kun lapsi huitoo käsillään ruokaa. Tässä on tapahtunut iso muutos. Lapsen itsemääräämisoikeus kehittyy jo pienestä pitäen”, Oulasmaa toteaa kirjassa Iltalehden mukaan.
Vanhemmilla ja isovanhemmilla voi olla myös erilainen maku, ja jos aiheesta ei keskustella, voi se aiheuttaa ongelmia. Isovanhemmat voivat esimerkiksi ostaa lapsenlapsille merkkivaatteita, kun taas vanhemmat suosisivat ekologisia kierrätysvaatteita.
Miten jännitteitä voi purkaa?
Oulasmaa kertoo Voi vauva! -kirjassa, että isovanhemmat ovat usein hyvin tärkeitä niin aikuisille lapsilleen kuin lapsenlapsilleenkin. Jos vanhempien ja isovanhempien väleissä alkaa olla jännitteitä ja solmuja, kannattaa asiasta keskustella rauhallisessa tilanteessa kahden kesken.
”Kahden kesken sanoisin rauhallisesti toivovani, ettei tähän asiaan enää puututa. Viestiä voi pehmittää sanomalla, että muuten olet kyllä todella hyvä isovanhempi, mutta tämä yksi asia harmittaa. Myöskään tunnekuohussa ei kannata ottaa vaikeaa asiaa esiin, vaan odottaa, että tunteet ovat rauhoittuneet”, Iltalehti kertoo Oulasmaan neuvovan.
Väestöliiton asiantuntija kannustaa myös isovanhempia puhumaan suoraan asioista lapsilleen siitä, millaista isovanhemmuutta he toivovat. Tällainen helppo kysymys voi avata paljon ovia.
”Esimerkiksi yksi isovanhempi sanoi, ettei ollut aavistanut, että hänen oletettiin hakevan lapsenlapsensa iltapäiväkerhosta joka päivä. Isovanhempi voi ihan hyvin sanoa suoraan, millaisia tuntemuksia tällainen oletus hänessä herättää. Tällaisessa tilanteessa taustalla voi olla kietoutuneisuuden tunnelukko, eli vanhempi ja lapsi eivät ole vielä irtaantuneet täysin toisistaan”, Oulasmaa selittää.
Miten määräileviin isovanhempiin sen sijaan pitäisi suhtautua? Ruuhkavuodet on julkaissut aiheesta artikkelin, jonka voit lukea täällä.
Lähde: Iltalehti
Teksti: Miia