Mikä sen ihanampaa, kuin kokea vanhemmuus samaan aikaan rakkaimpien ystävien kanssa. Jos omat lapset ovat samanikäisiä ystävien lasten kanssa, mahdollistaa tämä monien hienojen asioiden kokemisen yhdessä. Välttämättä aikataulut eivät kuitenkaan aina osu yksiin ystävän kanssa perheen perustamisen suhteen. Oletko sinä saanut omat lapset samaan aikaan ystäviesi kanssa?
Jos on käynyt niin ihanasti, että elämässä on mukana rakkaita sydänystäviä jo nuorelta iältä alkaen, tämä on suuri rikkaus ja voimavara. Ystävien kanssa on helpompi kohdata esimerkiksi monia elämän vastoinkäymisiä. Jos mieli on maassa, puhelinsoitto tai kahvihetki ystävän kanssa voi olla korvaamattomaksi avuksi. Jos parisuhteessa on ongelmia, ystävä on henkinen tuki ja olkapää, jolle uskaltaa kertoa ne kaikkein salaisimmatkin ajatukset.
Ystävä voi olla kullanarvoinen elämän synkkinä hetkinä, mutta myös elämän parhaissa hetkissä ystävän myötäeläminen voi lisätä onnellisuuden tunteita. Vanhemmaksi tuleminen on monelle elämän mullistaviin ja ihanin kokemus. Jos tämän kokemuksen voi jakaa rakkaan ystävän kanssa, tuntuu tämä usein entisestään voimistavan onnen tunnetta.
Ystävän kanssa voi jakaa perheen tuomaa onnea, vaikka tällä ei olisi omia lapsia
Vaikkei ystävä saisikaan omia lapsia samaan aikaan kuin itse perustaa perheen, sydänystävä voi olla kummina mukana lasten elämässä. Tämä voi rikastuttaa valtavasti sekä omaa että myös ystävän elämää. Vauva-arjen keskellä oma puoliso saattaa toisinaan tuntua maailman ärsyttävimmältä ihmiseltä. Sydänystävä voi tällöin olla elintärkeä henkireikä tilanteissa, joissa tuntuu, että kotoa ei saa riittävästi ymmärrystä.
Toisinaan kuitenkin käy niin ihana tuuri, että hyvä ystävä saa lapsia samaan aikaan kuin omat lapset syntyvät. Tällöin ystävän kanssa voi jakaa aivan eri tasolla vanhemmuuteen liittyviä ajatuksia, kun tietää toisen ymmärtävän sanomattakin, miltä tietty asia tuntuu. Jos ystävällä on omia lapsia ja hän itsekin elää parhaillaan ruuhkavuosia ja stressaavaa lapsiarkea, hänelle ei tarvitse monisanaisesti selittää, miksi olo on stressaantunut tai miltä stressi tuntuu. Ystävä voi antaa henkistä tukea ja myös kaivattua ulkopuolista näkökulmaa tilanteeseen, koska hän tietää, minkälaiset sanat parhaiten auttavat stressaavassa tilanteessa.
Jos sydänystävyksillä on samanikäisiä lapsia, tuntuu ihanalta ajatella, että myös lapsista tulisi yhtä hyvät ystävät keskenään. Sydänystävän perheen kanssa voi tehdä esimerkiksi yhteisiä lomamatkoja ja viettää muutoinkin aikaa yhdessä lasten kanssa. Moni kokee, että sydänystävän perheen mukanaolo elämässä on ihana lisä perhe-elämän onnellisuutta kasvattamassa.
Aina asiat eivät kuitenkaan mene niin ideaalisesti kuin toivoisi. Sydänystävän kanssa välit saattavat syystä tai toisesta esimerkiksi heikentyä niin, ettei yhteyttä tule enää pidettyä samaan tahtiin kuin aiemmin. Oletko sinä saanut lapset samoihin aikoihin sydänystäväsi kanssa ja onko yhteys ystävään ja hänen perheeseensä säilynyt?
Teksti: Sonja