Kuinka opettaa lapsille, että virheet ovat osa elämää?

Kuva: Pexels/ Anna Shvets

Vanhemmilla on taipumus haluta nähdä lastensa onnistuvan ja menestyvän elämässään. Sen takia jotkut vanhemmat silottelevat liiakseenkin lapsensa tietä. Yhteiskunnassammekin virheet nähdään epäonnistumisena, mutta tosiasiassa ne ovat yhtä tärkeä osa elämää kuin menestyminen ja onnistuminenkin. Kuinka opettaa lapsille, että virheet kuuluvat elämään?

Vanhempien tulisikin opettaa lapselleen, etteivät virheet ja mokat ole maailmanloppu, vaan normaali elämään kuuluva asia. Virheistä voi oppia paljon, mikä puolestaan auttaa tulevaisuudessa. Lisäksi ne pitävät ihmisen riittävän nöyränä. Vain yritysten ja erehdysten kautta lapsista voi tulla kestäviä ja taitavia aikuisia.

Kuinka opettaa lasta hyväksymään virheet?

1. Ole hyvä roolimalli lapsellesi myös epäonnistumisessa

Ole lapsellesi hyvä roolimalli myös epäonnistumisessa ja kerro rohkeasti virheistä, joita olet tehnyt ja joista olet oppinut. Ole hyvä epäonnistujan malli lapsellesi ja osoita, että se on hyväksyttyä.

2. Näytä, että kaikki tunteet ovat sallittuja

Näytä lapselle, että kaikki tunteet ovat sallittuja eli myös pettymyksen ja epäonnistumisen tunteet. Neuvo lapselle myös tie ulos noista tunteista, ettei lapsi jää niihin kiinni.

3. Etsikää yhdessä oppia jo tehdyistä virheistä

Rohkaise lasta etsimään asioita, joita hän on oppinut tekemistään virheistä. Se voi auttaa häntä katsomaan virheitä eri perspektiivistä. Tällainen ajattelutapa auttaa erityisesti lapsia, joilla on taipumusta perfektionismiin.

4. Hyväksyntä

Hyväksy lapsesi sellaisena kuin hän on. Nimittäin lapsi, joka tietää olevansa hyväksytty ja rakastettu ilman suorittamista, on hyvin vahvoilla epäonnistuessaan ja tehdessään virheitä.

Opeta lapselle myös nykytilanteen hyväksymistä. Menneitä ei saa tekemättömäksi, vaan ne kannattaa hyväksyä. Jos on tehnyt virheen, siitä tulisi ottaa opiksi ja jatkaa toiveikkaasti eteenpäin. Näin säästyy energiaa, eikä se valu turhaan esimerkiksi kiukustumiseen. Opeta lapselle, ettei kannata jäädä jumiin negatiiviseen ajatteluun tai ajatukseen, kuten tehtyyn virheeseen.

Neuvo lasta hyväksymään niin aikuisen kuin hänen itsensäkin keskeneräisyys. Uuden asian oppiminen vaatii paljon toistoja ja asioita opitaan pikku hiljaa. Sitä myötä lapsi oppii odottamista, kärsivällisyyttä sekä sietämään pettymyksiä.

5. Salli lapsen epäonnistua

Älä silota lapsen tietä joka asiassa, vaan salli lapsen myös epäonnistua. Lapsi hyötyy siitä, jos hän voi tehdä virheitä. Jos sinua pelottaa antaa lapsen epäonnistua, niin mieti seuraavia kysymyksiä: ovatko virheen seuraukset pysyviä tai hengenvaarallisia? Mitä lapsi oppii, jos peräännyn ja annan tilanteen jatkua? Anna siis lapselle tilaa epäonnistua. Hänestä tulee sitä myöten vahvempi.

6. Korosta epäonnistumisen positiivisia puolia

Epäonnistuminen on väistämätöntä ja arvokasta oppia elämässä. Joten sen sijaan, että suojelisit lasta epäonnistumisilta ja virheiltä, käytä niitä apuna hänen kasvatuksessaan. Virheen tapahduttua pohtikaa yhdessä, mitä lapsi voisi asiasta oppia ja mitä hän tekisi eri tavalla seuraavalla kerralla.

7. Ole empaattinen

Epäonnistumisen ja virheen keskellä osoita lapselle empatiaa. Älä yritä poistaa lapsen kokemusta ja tunteita epäonnistumisesta, vaan sanota lapsen tunteet esimerkiksi näin: ”Huomaan, että olet todella pettynyt ja olisit halunnut onnistua. Mutta yritetään ensi kerralla uudestaan.”

8. Turhautumisen ja hyväksymisen hallinta

Jotkut lapset eivät kertakaikkiaan halua tehdä virheitä ollenkaan ja heillä on erittäin huono turhautumisen sietokyky. Tällaisia lapsia ei välttämättä ahdista itse virhe, vaan tunteet, joita se aiheuttaa, kuten pettymys, kiukku ja turhautuminen. Nämä lapset tarvitsevat erityisen paljon vanhemman tukea kanavoidakseen kiukkunsa ja turhautumisensa terveellä tavalla.

Keinoja siihen ovat virheen olemassaolon hyväksyminen, heidän tunteidensa sanoittaminen sekä niiden käsitteleminen piirtämällä, musiikin tai liikunnan avulla. Joskus tilanteessa voi auttaa, jos vanhempi kertoo omista menneisyyden virheistään ja kuinka hän itse on hyväksynyt ne ja jatkanut elämässä eteenpäin.

Annatko lapsesi epäonnistua ja tehdä virheitä? Mitä olet oppinut omista virheistäsi?

Lähteet: Bebés y más , Big life journal, Childmind institute, Raisa Cacciatore

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.