Lemmikki on perheenjäsen, jonka vointia kannattaa seurata huolella. Lemmikki ei pysty kertomaan kivuistaan ja pyrkii usein peittämään ne. Kun perhe on poissa kotoa, töissä ja koulussa, kukaan ei ole näkemässä vanhan lemmikin mahdollisia sairauskohtauksia.
Lapsiperheen elämä voi joskus olla niin kiireistä, ettei kaikkeen aina muista kiinnittää huomiota. Lemmikin ikääntyminen saattaa olla tällainen asia. Karvaisen lemmikin ikääntymistä ei välttämättä aina huomaa, jos lemmikin kunto pysyy hyvänä ja sen ulkonäkö ei merkittävästi muutu.
Pitkäkarvaisilla koirilla vanhuuteen liittyviä muutoksia ihossa ei välttämättä näe niin helposti, koska karva peittää ihon. Jos karvat syystä tai toisesta joutuu leikkaamaan lyhyemmäksi, saattaa huomata, että lemmikin kasvoissa ja ihossa on havaittavissa luonnollisia muutoksia verrattuna nuoruusaikoihin. Tämä saattaa havahduttaa arjen kiireiden keskellä siihen, että lemmikillä on jo runsaasti ikää.
Vanha lemmikki saattaa pyrkiä peittämään kipunsa ja särkynsä
Jos ihmisillä on kova kiire ja lemmikki viettää päivät yksin kotona perheenjäsenten ollessa töissä, koulussa ja päiväkodissa, saattaa käydä niin, ettei lemmikin sairastumista havaita ennen kuin sen tila on jo kehittynyt pitkälle. Tämä pätee toki nuoreenkin lemmikkiin, joka viettää päivät yksin kotona.
Jos esimerkiksi koiralle tai kissalle ilmaantuu epilepsia, kohtauksia saattaa aluksi tulla harvakseltaan. Jos kohtaukset tulevat päiväsaikaan perheen ollessa poissa kotoa, ihmiset eivät tiedä, ettei koira ole kunnossa. Vasta siinä vaiheessa, kun kohtaus sattuu tulemaan illalla perheen ollessa kotona, tilanteeseen havahdutaan. Kun lemmikki viedään eläinlääkäriin, saatetaan sanoa epähuomiossa, että tämä on koiran ensimmäinen kohtaus, vaikka itse asiassa tila on ollut päällä jo pidempään. Tästä syystä kannattaakin aina muistaa tällaisissa tilanteissa kertoa, jos lemmikki viettää suuren osan vuorokaudesta yksin kotona muiden ollessa töissä ja koulussa.
Lasten kanssa voi yhdessä tarkkailla lemmikkiä esimerkiksi web-kameran avulla
Vanhenevaa lemmikkiä kannattaakin seurata tarkemmalla silmällä, että varmasti huomataan, mikäli sen tilassa tapahtuu muutoksia. Eräs vaihtoehto on kotiin asennettava web-kamera, jonka avulla voi seurata, mitä lemmikki tekee päivisin. Tämä voi olla hyödyllinen ja hauska yhteinen aktiviteetti lasten kanssa. Lapsille voi esimerkiksi antaa tehtäväksi etsiä parhaita kuvakulmia asunnosta, joihin kamera kannattaa sijoittaa niin, että koira tai kissa näkyy kuvassa suurimman osan ajasta.
Lapsille voi myös selittää, minkä takia kamerat on hyvä asentaa. Perheen lemmikki on usein lapsillekin hyvin tärkeä ja rakas, ja sen hyvinvointi on heille sydämen asia. Tällä tavalla lapsi oppii vastuulliseksi lemmikinomistajaksi ja muistaa myöhemmin aikuisena, kuinka lemmikkiä on kohdeltu hänen lapsuudenkodissaan. Jos hän itse ottaa lemmikin aikuisena, hän tällöin todennäköisemmin pitää siitä yhtä hyvää huolta ja seuraa sen vointia myös vanhana, esimerkiksi juuri vanhempiensa opettaman web-kameralla-taktiikan avulla.
Teksti: Sonja