Leikki on lasten työtä ja myös kehityksen kannalta tärkeä aktiviteetti. Vanhempien sekä muiden lapsen elämässä olevien aikuisten kannattaisikin kannustaa lasta leikkimään, sillä kuten Ruuhkavuodet kertoi aiemmin, lasten leikkiminen loppuu yhä nuorempana.
Vaikka lapsilla on leikkimiseen monia tapoja, on leikissä usein mukana leluja. Lelut ovat hauskoja ja niillä on oma merkityksensä, mutta lapsen leluvalikoimaa ei kuitenkaan kannattaisi paisuttaa liian suureksi. Lelujen kohdalla vähemmän voikin olla enemmän – ainakin kun on kyse lelujen hyödyistä.
3 syytä, miksi maltti on valttia lelujen määrässä
Vähemmän leluja -> leikkiminen on luovempaa ja mielikuvituksellisempaa
Mielikuvitus on tärkeää. Se vaikuttaa kaikkeen, mitä ihminen tekee. Jos lapsella on liikaa leluja, voivat ne olla häiriöksi ja estää lasta kehittämästä sekä käyttämästä mielikuvitustaan. Jos taas lapsella on vähemmän leluja, hyödyntää hän mielikuvitustaan keksiäkseen luovia tapoja leikkiä leluillaan. Näin lapsen mielikuvitustaidot kehittyvät.
Leluja hankkiessa kannattaa miettiä niiden laatua ja ominaisuuksia. Esimerkiksi legopalikat ovat monipuolinen leikkien ”raaka-aine”, minkä kanssa puuhasteleminen tekee hyvää mielikuvitukselle. Monet nykypäivän lelut ovat monin tavoin toiminnallisia: nappeja painamalla lelu pitää ääntää ja välkyttää valoja. Tällaisissakin leluissa voi olla omia hyötyjä, mutta ne eivät samaan tapaan aktivoi lasta muuhun kuin painamaan nappeja.
Vähemmän leluja -> enemmän irti siitä, mitä jo omistaa
Kun lapsella on paljon leluja, haluaa hän leikkiä niillä kaikilla – ja usein yhtä aikaa. Lapsi leikkii hetken yhdellä lelulla ja siirtyy kohta seuraavaan ja siitä seuraavaan ja seuraavaan ja niin edelleen. Kun leluja on vähemmän, keskittyy lapsi kauemmin siihen, mitä hänellä on. Jos lapsella on esimerkiksi kolme lelua, joutuu hän keksimään monenlaisia tapoja hyödyntää niitä. Jos hänellä onkin vaikkapa 30 lelua, on leikkiminen nopeasti lelusta toiseen siirtymistä. Aiheesta on tehty myös tutkimusta Yhdysvaltojen Ohiossa sijaitsevassa Toledon yliopistossa. Ruuhkavuodet kertoi aiemmin, että tutkimuksen tulokset osoittivat, että tilanteissa, joissa leikkiympäristössä oli tarjolla vähemmän leluja, lapset keskittyivät pidemmäksi aikaa leikkimään yhdellä lelulla, ja olivat luovempia leikeissään.
Vähemmän leluja -> vähemmän kaaosta
Moni vanhempi tietää sen kaaoksen, joka kodissa vallitsee, kun lapsi on leikkinyt leluillaan. Kun leluja on vähemmän, on kotona lelukaaosta ja sotkua vähemmän, jolloin kotiympäristö voi olla myös vähemmän stressaava. Vanhempien ei tarvitse olla jatkuvasti keräämässä leluja paikoilleen ja myös lapsi voi innokkaammin osallistua jälkiensä siivoamiseen. Kun leluja on vähemmän, voi lapsi arvostaa niitä enemmän ja haluta pitää niistä parempaa huolta, koska hän tietää, ettei uusia leluja saa jatkuvasti.
Lähde: Moms.com
Teksti: Miia