Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivän nuoren läheiset saattavat joskus sekoittaa ulkonäköön liittyvän ahdistuksen nuoruuden epävarmuudeksi tai kiusaamisesta johtuvaksi. Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivä nuori saattaa inhota syvästi jotakin tiettyä ruumiinosaansa ja pelätä ihmisten joukkoon menemistä, koska kokee näyttävänsä rumalta.
Vanhempien voi joskus olla vaikeaa tunnistaa, milloin lapsen ahdistus omasta ulkonäöstä on normaalia nuoruuden epävarmuutta ja milloin kyseessä on vakavampi asia, esimerkiksi dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö. Pahimmillaan dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö voi saada nuoren kokonaan eristäytymään muista.
Ilta-Sanomien artikkelissa kerrotaan dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivästä Suvista, joka on ala-asteelta asti hävennyt kasvojaan. Suvi kertoo kokeneensa sisarustensa näyttävän luonnonkauniilta ilman meikkiä, toisin kuin hän itse. Vaikka muut vakuuttelevat Suville hänen olevan kaunis, hän kokee heidän valehtelevan helpottaakseen hänen oloaan.
Suvi kertoo yrittäneensä useaan otteeseen hakea apua, mutta terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole ymmärtäneet hänen ahdistustaan. Diagnoosiksi on annettu masennus, jonka varjolla hänelle on tarjottu lääkityksiä ja keskusteluapua. Tästä ei kuitenkaan ole ollut apua. Suvi sanoo, että häntä hävettää, että häntä pidetään pinnallisena ja huomionhakuisena.
Ilta-Sanomien artikkelissa psykoterapeutti Katarina Meskanen kertoo, että dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö tunnetaan terveydenhuollossa yhä huonosti. Toisinaan häiriötä voidaan jopa vähätellä. Tätä häiriötä ei tule sekoittaa syömishäiriöön, jossa ihminen kokee koko kehon kokoon liittyvää ahdistusta. Dysmorfisessa ruumiinkuvan häiriössä ahdistus liittyy Meskasen mukaan tarkkarajaisemmin johonkin tiettyyn näkyvään ruumiinosaan, kuten esimerkiksi kasvoihin. Häiriöstä kärsivä kokee tämän tietyn ruumiinosan olevan jollakin tapaa viallinen ja ruma. Syömishäiriö voi kuitenkin esiintyä samanaikaisesti dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön kanssa.
Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivä nuori voi pahimmillaan eristäytyä kokonaan muista ihmisistä
Jos nuori ei häpeänsä takia uskalla lähteä kotoaan paikkoihin, joissa hän tietää joutuvansa liikkumaan ihmisten keskellä, kynnys poistua kotoa voi kasvaa pikkuhiljaa suuremmaksi, kunnes nuori lopulta voi kokea mahdottomaksi ajatuksen osallistua tapahtumiin ja tilanteisiin, joissa on muita ihmisiä. Tämä voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi nuoren opiskeluun ja tulevaan elämään laajemmin.
Nuori saattaa esimerkiksi haaveilla tietystä ammatista, mutta kokee, että ei kykene työskentelemään, jos joutuu päivittäin tapaamaan paljon ihmisiä. Jos haaveena on esimerkiksi ura lääkärinä, ajatus päivittäisestä potilaiden tapaamisesta vastaanotolla voi tuntua liian ahdistavalta. Myös opiskeluaika voi tuntua mahdottomalta haasteelta, jos nuori kokee, että kaikki muut opiskelutoverit näyttävät “normaalilta”, siinä missä hän itse näyttää “friikiltä”.
Jos vanhempi epäilee lapsensa kokevan ahdistusta liittyen omaan ulkonäköönsä, on tärkeää jutella asiasta lapsen kanssa tilanteen kartoittamiseksi ja tarvittaessa hankkia lapselle myös ulkopuolista ammattimaista apua.
Lähde: Ilta-Sanomat
Teksti: Sonja
