Vanhempi: Muista, ettei loman tarvitse olla suoritus!

man in black jacket and blue pants sitting on white snow covered ground
Kuva: Dea Andreea

Jos lomaan lataa liikaa odotuksia, saattaa joutua pettymään. Loman ei pitäisi olla suoritus, vaan arvokas rauhoittumisen hetki, jolloin akkuja voi ladata kevään koitoksia varten. Itselleen kannattaa olla armollinen myös loma-aikaan.

Joulu on monissa perheissä vuoden odotetuin juhlapyhä. Kaikissa perheissä ei ole mahdollista pitää pitkiä joululomia, mutta vaikka lomaa olisi vain pari päivää, sekin on arvokasta yhteistä aikaa. Jos on mahdollista pitää pidempää lomaa vuodenvaihteen tienoilla, monet käyttävät tilaisuuden hyväkseen irtautuakseen hetkeksi arkirutiineista.

Ruuhkavuosiin kuuluvat kiireet ovat saattaneet kuluttaa energiavarastot syksyn aikana vähiin. Lomaan latautuukin usein siksi paljon odotuksia. Lyhyinä juhlapyhinä pitäisi ehtiä ladata akkuja rauhassa kotona, mutta samaan aikaan myös vierailla sukulaisilla, siivota ja järjestää koti joulukuntoon, tehdä jouluruokia, paketoida lahjoja, koristella kuusi ja lukemattomia muita pieniä asioita.

Kaikki nämä pienet asiat voivat yksittäisinä tuntua kädenkäänteessä suoritettavilta, mutta kun kaikki pitäisi saada tehtyä lopulta varsin lyhyessä aikaikkunassa, rentoutuneen mielen sijasta rinnassa saattaa alkaa ahdistaa lomastressi.

Vaikka tilanteen tiedostaa, voi olla hyvin vaikeaa onnistua selviämään loma-ajasta ilman stressiä. Vaikka joka vuosi tekisi pyhän päätöksen olla hötkyilemättä tänä vuonna samaan tapaan kuin viime vuonna, loman lähestyessä “lomasuorittamiseen” liittyvä ahdistava tunne saattaa jälleen kerran alkaa poltella mielessä. Onko tästä noidankehästä mahdollista koskaan päästä irti?

Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä lomalla

Itseään voi yrittää auttaa irtautumaan lomastressistä keskittymällä pienten yksityiskohtien sijaan suurempaan kokonaiskuvaan. Itselleen voi antaa henkisenä joululahjana tai Uuden Vuoden lupauksena luvan esimerkiksi jättää tekemättä joitakin asioita lomalla, jos aikataulu menee liian tiukaksi. Jos esimerkiksi perheen joululoma-traditioon kuuluu paljon sukulaisvierailuja, maailma tuskin kaatuu siihen, vaikka ei ihan jokaiseen paikkaan ehtisi. On myös täysin hyväksyttävää viettää koko joululoma kotona vain oman perheen parissa.

Myös muita aktiviteetteja voi jakaa laajemmalla alueelle sen sijaan, että yrittää ympätä kaikkea yhteen lomahetkeen. Vastuuta voi myös jakaa läheisten ja ystävien kesken. Jos tarkoituksena on vierailla esimerkiksi sukulaisten luona tai kutsua sukulaisia käymään, voi ruokien tekovastuuta jakaa siten, ettei yhden perheen täydy tehdä kaikkea. Monissa perheissä näin toimitaankin, mutta kaikille ei välttämättä tule mieleen tarjota apuaan tällaisissa tilanteissa, jos isäntäperhe ei apua itse huomaa pyytää.

On tärkeää kyetä aidosti pysähtymään lomalla, jotta saisi akkuja ladattua kevättä varten. Jos koko loma-aika on samanlaista suorittamista kuin normaali arki ja kenties vielä vähän enemmänkin, ei loma palvele tarkoitustaan.

Minkälaisia vinkkejä sinä antaisit sen varmistamiseksi, että ruuhkavuosien kiireen keskellä lomalla rentoutuminen onnistuu?

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.