Onko lapsi onnellisempi, jos hänellä on sisaruksia?

boy in black t-shirt hugging girl in red and white polka dot dress
Kuva: Patty Brito

Jos vanhempi itse on kasvanut perheessä, jossa on ollut useita lapsia, hänestä saattaa tuntua luonnolliselta toivoa, että omallakin lapsella on sisaruksia. Joskus kuitenkin syystä tai toisesta käy niin, että ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen odotettua sisarusta ei yrityksistä huolimatta kuulu. Tällöin vanhempi saattaa miettiä huolestuneena, onko lapsi vähemmän onnellinen kasvaessaan ainoana lapsena. Tekevätkö sisarukset lapsuudesta onnellisemman?

Usein ihmiset, joilla itsellään on sisaruksia, saattavat ajatella, että ainoana lapsena kasvanut lapsi saattaa kokea yksinäisyyttä ja jäädä paitsi monista ihanista sisarusten kanssa jaetuista kokemuksista. Jos on oman siskon tai veljen kanssa pienenä leikkinyt paljon yhdessä ja jakanut kuiskaten salaisuuksia iltaisin valojen sammuttua, saattaa tuntua haikealta ajatella, että oma lapsi jäisi ilman näitä kokemuksia.

Myös aikuisiällä moni kokee, että sisarukset ovat suuri rikkaus elämässä. Sisarukset saattavat olla tuki ja turva varsinkin elämän vaikeissa tilanteissa. Kun omat vanhemmat jossakin vaiheessa vanhenevat ja menehtyvät, on usein lohdullista ajatella, että elämässä on vielä läheisiä perheenjäseniä.

Tällaiset ajatukset saattavat liikkua vanhemman mielessä, kun hän huolestuneena miettii, voiko lapsi olla onnellinen ilman sisaruksia. Vanhempi saattaa kokea surua ajatellessaan, että lapsi joutuu jäämään yksin siinä vaiheessa, kun vanhempaa ei enää ole. Vanhempi saattaa myös miettiä, oppiiko lapsi ilman sisaruksia tärkeitä sosiaalisia taitoja, kuten tavaroiden jakamista ja toisten huomioonottamista.

Ainoana lapsena itse kasvaneet vanhemmat eivät välttämättä ole tämäntyyppisistä asioista niin huolissaan, koska he ovat kokeneet, että elämä voi olla onnellista myös ilman sisaruksia. Heistä saattaa siksi tuntua hyvin luontevalta ajatus siitä, että perheessä olisi vain yksi lapsi.

Tärkeimpien ja läheisimpien ihmisten ei tarvitse olla sisaruksia

Jos lapsella ei ole omia sisaruksia, hänellä voi kuitenkin olla muita tärkeitä läheisiä ihmisiä elämässään, jotka toimivat tukena ja turvana. Ilman sisaruksia kasvaminen ei siis automaattisesti merkitse sitä, että lapsi esimerkiksi kärsisi yksinäisyydestä tai olisi muuten onneton.

Asioissa on aina monta puolta. Yksittäinen elementti, kuten sisarusten määrä tai puuttuminen, ei onneksi määritä sitä, kuinka suurella todennäköisyydellä lapsesta tulee tai ei tule onnellista. Tärkeintä lapselle on turvallisuudentunne ja turvalliset aikuiset elämässä. Vaikka lapsella olisi sisaruksia, hän saattaa silti kokea syvää yksinäisyyttä, jos hänellä ei ole muita ystäviä. Ystävät ovat usein tärkeitä riippumatta sisarusten määrästä.

Vanhemman ei tarvitse siis olla huolissaan, vaikka lapsella ei olisi sisaruksia. Hänellä on silti täydet mahdollisuudet elää hyvä ja onnellinen elämä ainoana lapsena.

Uskotko sinä sisarusten olemassaolon lisäävän lapsen onnellisuutta?

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.