Sairaasta puolisosta eroavaa vanhempaa ei tule tuomita

Sairaasta puolisosta eroavaa vanhempaa ei tule tuomita
Kuva: Charlotte Knight

Puolison emotionaalinen kylmyys voi joskus johtua aivan muusta kuin siitä, että tunteet toista kohtaan ovat kadonneet. Moni saattaa ajatella, että ruuhkavuosien stressi voi toisinaan aiheuttaa uupumusta, joka näkyy tunnekylmyytenä. Joskus kyseessä voi kuitenkin olla myös vakava sairaus, jonka diagnoosin saamisessa saattaa kestää jopa vuosikausia.

Jos puoliso tuntuu muuttuneen etäiseksi ja jopa vihamieliseksi, syyt löytyvät toki usein muualta kuin sairastumisesta. Taustalla voi olla esimerkiksi pettämistä tai puolisoiden erilleen kasvaminen. Jos toisen kanssa ei enää tunnu olevan mitään yhteistä, voi olla vaikeaa pitää yllä kulissia lämpimistä väleistä ja rakkauden tunteesta.

Joskus kuitenkin tunnekylmyyteen voi olla myös lääketieteellisiä syitä. Mikäli havaitsee puolisossaan emotionaalisen kylmyyden lisäksi myös muita oireita, kannattaa asia ottaa puheeksi ja rohkaista puolisoa käymään lääkärissä.

Ilta-Sanomissa kerrotaan Ellasta, jonka puoliso sairastui otsa-ohimolohkorappeumaan, minkä seurauksena puolison käytös muuttui dramaattisesti. Otsa-ohimolohkorappeuma on sama sairaus, josta mm. tunnettu näyttelijä Bruce Willis kärsii. Willisin perhe on kertonut eri medioissa samankaltaisista tuntemuksista kuin Ella Ilta-Sanomissa. Alussa saattaa olla hyvin hämmentynyt olo, koska ei tiedä, mistä toisen käytöksen muutos johtuu. Kun diagnoosin lopulta saa, sen lopullisuus voi tuntua murskaavalta.

Syy puolison käytöksen selittämättömään muutokseen tulisi aina yrittää selvittää

Ella kuvailee, kuinka hänen miehensä muuttui tunnekylmäksi, alkoi valehtelemaan pakonomaisesti ja käyttäytymään tavoilla, jotka eivät olleet hänelle tyypillisiä. Mies oli myös alkanut pelaamaan Veikkauksen pelejä suurilla summilla. Myöhemmin paljastui, että hänellä oli myös ollut avioliiton ulkopuolinen suhde.

Ella tiesi jo pitkään ennen virallista diagnoosia, että mies oli sairas. Hän kertoo osanneensa epäillä nimenomaan otsa-ohimolohkorappeumaa miehen oireiden perusteella. Mies alkoi esimerkiksi unohdella sanoja ja sitä, miten sanat taivutetaan.

Ella kertoo väsyneensä niin voimakkaasti, että ajatus avioerosta alkoi olla jatkuvasti hänen mielessään. Ajatus oli kuitenkin samaan aikaan hyvin vaikea. Lopulta Ella päätyi ratkaisuun, jossa hän sisusti miehelle kodin uuteen asuntoon, johon mies muutti. Sama katon alla asuminen ei enää onnistunut Ellan oman jaksamisen takia. Perheessä oli myös lapsia ja Ella huolehti siitä, kuinka hän kykenisi hoitamaan heitä mikäli hän itse uupuisi totaalisesti.

Ella kertoo, kuinka joidenkin läheisten on ollut hyvin vaikea ymmärtää hänen ratkaisuaan. Tällaisessa tilanteessa kuitenkin on tärkeää ajatella ensisijaisesti itseään ja omaa jaksamistaan. Ulkopuolelta on helppo tuomita, mutta lopulta asian kykenee parhaiten arvioimaan vain se ihminen itse, joka elää raskaan arjen keskellä. Kenenkään ulkopuolisen ei tulisi tuomita Ellan ratkaisua, vaan päinvastoin tulisi ymmärtää, että kyseessä on tragedia jokaiselle osapuolelle ja kaikenlainen syyttely tällaisessa tilanteessa on hyvin julmaa.

Jos omassa puolisossaan havaitsee merkkejä, joista huolestuu ja alkaa epäillä sairauden mahdollisuutta, kannattaa pyrkiä rohkaisemaan puolisoa käymään tutkimuksissa. Ellan tarinasta voi lukea lisää Ilta-Sanomista.

Lähde: Ilta-Sanomat

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *