Voiko perhe korvata ystävät kokonaan?

group of people standing on green grass field during daytime
Kuva: CDC

Moni perheellinen tietää, kuinka vaikeaa toisinaan on löytää kalenterista aikaa ystävien tapaamiselle. Ei siksi ole ihme, että usein lasten syntymän jälkeen ystäviä tapaa harvemmin kuin aiemmin. Toisinaan ystävyyssuhteet saattavat jopa hävitä kokonaan elämästä perheen perustamisen myötä. Voiko perhe jopa kokonaan korvata ystävät?

Ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, kuinka paljon ystäviä he ympärilleen kaipaavat. Toiset viihtyvät erinomaisesti itsekseen, siinä missä toisille on tärkeää tavata säännöllisesti muita ihmisiä. Yksin eläville ihmisille ystävät saattavat ymmärrettävästi usein olla hyvin tärkeässä roolissa. Parisuhteessa elävillä ystävät muodostavat myös usein tärkeän osan arkea. Moni kokee oman puolison parhaaksi ystäväkseen, mutta puolison lisäksi on tärkeää myös viettää aikaa muiden ihmisten kanssa.

Mutta entä kun syntyy lapsia ja perustetaan perhe? Säilyykö ystävien rooli tärkeänä myös perheellisen elämässä?

Lapsiperhearjen keskellä ei välttämättä ennätä nähdä ystäviä niin paljon kuin aiemmin

Jos arkipäivät kuluvat työssä ja illat perheen parissa, viikonloppuisin saattaa olo olla niin väsynyt, että mieluiten vain rentoutuu perheen yhteisten aktiviteettien parissa sen sijaan, että tapaisi ystäviä. Vanhempi ei välttämättä koe menettävänsä mitään, jos pitää lapsiarjen aikaan pidempääkin taukoa ystävien tapailuista. Vaarana voi tällöin kuitenkin olla, että siinä vaiheessa, kun lapsilla alkaa olla jo omia menoja ja aktiviteetteja ja vanhemmalla olisi aikaa tapailla ystäviä, ystävyyssuhteet saattavat olla hiipuneet.

Joskus toinen vanhempi haluaisi tavata ystäviä, mutta toinen viihtyy enemmän kotona ja hänellä ei kenties ylipäätään ole paljon omia ystäviä. Joitakin pariskuntia epätasapaino ystävien määrässä ja halukkuudessa tavata heitä voi häiritä. Se vanhempi, joka ei halua viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella voi kokea ärsyttävänä, että toinen vanhempi haluaa tehdä asioita myös ystäviensä kanssa. Ystävien parissa viihtyvä vanhempi puolestaan saattaa kokea ärsyttävänä sen, että puoliso ei halua viettää esimerkiksi perheenä aikaa ystävien kanssa.

Nämä asiat on samalla lailla tärkeää jutella halki puolison kanssa kuin muutkin parisuhteen toimivuuteen vaikuttavat asiat, On pystyttävä hyväksymään, että vaikka itse pitää tietynlaisesta elämäntyylistä, puoliso saattaa kaivata elämäänsä myös muunlaisia elementtejä. Jos erot tuntuvat liian suurilta, jotta yhteiselämä olisi miellyttävää, kannattaa miettiä, voiko yhteiselämä pidemmän päälle ylipäätään toimia. Toki nämä pohdinnat olisi hyvä tehdä jo siinä vaiheessa, kun perhettä ei vielä ole perustettu. Joskus kuitenkin nämä piirteet ihmisissä paljastuvat vasta siinä vaiheessa, kun lapsia on jo syntynyt.

Tärkeintä on toimiva puheyhteys puolison kanssa. Jos asioista kyetään keskustelemaan hyvässä hengessä, on mahdollista hyväksyä se, että toinen haluaa elämään myös osittain erilaisia asioita kuin toinen. Jos rakkautta ja halua yhteiseloon löytyy, on mahdollista usein yhteensovittaa merkittävästikin erilaisia elämäntyylejä.

Koetko sinä, että perhe voisi joskus jopa kokonaan korvata ystävät?

Teksti: Sonja

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.