Tiedätkö, miksi raivoaminen on tärkeää teinin kehitykselle?

man taking selfie
Kuva: Midas Hofstra

Murrosikä voi olla hyvin haastavaa aikaa niin teinille itselleen kuin myös hänen perheenjäsenilleen. Useimmiten murrosiän henkinen aallokko ei kuitenkaan äidy sietämättömäksi myrskyksi ja haastavista tilanteista selvitään, kun perhe puhaltaa yhteen hiileen. Joskus kuitenkin teinin tunnekuohujen aallonharjat voivat nousta sellaisiin korkeuksiin, että perheenjäsenten jaksaminen on koetuksella. Vaikka raivoaminen voi tuntua äärimmäisen kuormittavalta muusta perheestä, negatiiviset tunteet ovat tärkeitä teinin kasvuprosessissa.

Joidenkin teinien kohdalla murrosikä saattaa mennä ohitse niin helposti, etteivät vanhemmat kohtaa lapsensa kanssa juuri minkäänlaisia mainittavia käytösongelmia. Vanhemmat saattavat kulmiaan kohotellen lukea tarinoita muiden perheiden kokemuksista omien teiniensä kanssa, jotka saattavat pahimmillaan kuulostaa sotatantereella elämiseltä. Jos oman teinin kanssa ei koskaan ole ollut haasteita, voi olla vaikeaa samaistua sellaisten perheiden tilanteeseen, joissa arki on täysin erilaista murrosikäisen kipuillessa kasvuprosessinsa kanssa.

Useimmiten teini-ikään kuitenkin liittyy jonkinlaisia haasteita, vaikka mittasuhteet saattavatkin vaihdella perheiden välillä. Teini joutuu aikuistuessaan kohtaamaan ja käsittelemään muutoksia, jotka tapahtuvat hänen kehossaan ja mielessään. Teini-ikäisen aivoissa voi hyvällä syyllä sanoa olevan käynnissä ”kemiallisen myrskyn”. Tunteet saattavat heitellä laidasta laitaan nopeasti, eikä teini aina kykene hillitsemään raivonpurkauksiaan, jotka usein kohdistuvat kaikkein läheisimpiin ihmisiin.

Teinin tunnemyrskyistä voi pahimmillaan kärsiä koko perhe

Joskus tilanne voi äitiä niin pahaksi, että teini käytännössä katsoen terrorisoi muuta perhettä niin pahasti, että muiden perheenjäsenten hyvinvointi vaarantuu. On tärkeää tunnistaa se raja, jonka jälkeen kannattaa hakea ulkopuolista apua tilanteeseen. Jos tuntuu, että teiniin ei saa kunnollista keskusteluyhteyttä ja hän toimii tavoilla, jotka stressaavat vanhempia ja sisaruksia, on oikea hetki kääntyä ammattilaisavun puoleen.

Negatiiviset tunteet auttavat teiniä hänen kasvuprosessissaan

Nuori siirtää lähellä oleviin aikuisiin kokemansa pienuuden ja epävarmuuden tunteet. Teini kokeilee rajojaan erilaisilla tavoilla ja tarkkailee samalla aikuisten reaktioita. Usein nuorelle syntyy eniten ristiriitoja niiden aikuisten kanssa, jotka hän kokee itselleen läheisimmiksi. Vaikka tämä kehitysvaihe voikin vanhemmista tuntua toisinaan jopa sietämättömältä, se on kuitenkin tärkeä etappi teinin kehitysprosessissa. Konfliktien avulla nuori tekee eroa itsensä ja vanhempiensa välille ja opettelee tuntemaan itseään.

Negatiiviset tunteet kuuluvat elämään siinä missä positiivisetkin. Murrosiässä negatiiviset tunteet usein korostuvat nuoren opetellessa käsittelemään pettymystä, pelkoa, häpeää, raivoa ja muita mielessä vellovia tuntemuksia. Nuori voi myös pyrkiä käsittelemään näitä tuntemuksia erilaisilla apukeinoilla, kuten esimerkiksi tietokonepeleillä, elokuvilla, musiikilla tai vaatetuksellaan. Nämä keinot saattavat toisinaan kiristää vanhempien hermoja, mutta ne ovat kuitenkin hyvin tarpeellisia, sillä ne auttavat teiniä tutustumaan tuntemuksiinsa, pysähtymään niiden äärelle ja lopulta sietämään niitä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta voi lukea lisää nuoren persoonallisuuden kehityksestä ja haasteista, joita murrosikä usein tuo tullessaan. Kun vanhempi ymmärtää paremmin, mitä hänen lapsensa käy läpi ja miksi nämä tunteet ovat tarpeellisia, se auttaa säilyttämään kärsivällisyyden silloinkin, kun teini vetelee vanhemman herkimmistä naruista.

Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.