Kuinka vanhemman uusi kumppani kannattaa esitellä teinille?

the back of a woman's head as she stands on the beach
Kuva: Edgar Hernández

Nykyaikana ei ole enää lainkaan tavatonta, että vanhemmat ovat eronneet ja aloittaneet parisuhteen uuden henkilön kanssa lasten vielä ollessa pieniä. Parhaimmassa tapauksessa kaikki uusperheen jäsenet tulevat hyvin keskenään toimeen ja arki sujuu ongelmitta. Joskus kuitenkin lasten saattaa olla vaikea hyväksyä vanhemman uutta kumppania. Kuinka vanhemman olisi parasta esitellä elämässään oleva uusi ihminen teinille?

Parents-sivuston artikkelissa kerrotaan teini-ikäisestä, joka kotiin tullessaan löysi isänsä sohvalta uuden naisystävän kanssa. Vanhemmat olivat eronneet joitakin vuosia aiemmin. Teini kertoo kokeneensa, että kumpikaan vanhemmista ei kommunikoinut uusista suhteistaan hänelle erityisen hyvällä tavalla. Suhteet tulivat hänelle yllätyksenä ja vaikka hän oli iloinen vanhempiensa puolesta, hän sanoo toivoneensa, että nämä olisivat kertoneet asiasta hänelle etukäteen.

Teini-ikäiseltä on hyvin vaikeaa piilottaa mitään. Erityisesti jos vanhemmalla on uusi ihmissuhde, on käytännössä toiveajattelua kuvitella pystyvänsä salaamaan asia teiniltä. Teini vaistoaa herkästi, että jotain on meneillään, jos vanhempi alkaa käyttäytymään eri lailla kuin aiemmin. Vanhemman äkisti ilmaantuneet omat menot ovat viimeistään selkeä indikaattori teinille siitä, että hän on alkanut tapailla uutta ihmistä.

Näin teini toivoisi vanhemman kertovan uudesta kumppanista hänelle

Kerro avoimesti, että olet alkanut jälleen seurustella

Jos teini itse saisi päättää asioiden kulun, hän toivoisi, että vanhemmat pyytäisivät hänet yhteiseen keskusteluun, jossa asiasta kerrotaan. Tuntuu paljon pahemmalta saada asia selville omin päin. Teini toteaa myös, että hänestä olisi mukavaa, jos vanhemmat jollakin tavalla ilmaisisivat, toivovatko he esimerkiksi hänen osallistuvan arkeen uuden ihmisen kanssa jollakin tavalla.

Kysy, onko teini valmis tapaamaan seurustelukumppania

Jos vanhemmalla on jo uusi kumppani eikä asiasta ole virallisesti kerrottu teinille, vanhemman tulisi vähintäänkin kysyä teiniltä, onko tämä valmis tapaamaan uutta kumppania. Teini kehottaa vanhempaa miettimään, miltä vanhemmasta itsestä tuntuisi, jos teini yllättäen toisi kotiin tuntemattoman ihmisen ja toteaisi, että hän seurustelee tämän henkilön kanssa ja vaatisi, että henkilö osallistuu esimerkiksi perheen yhteiselle aterialle. Tällainen olisi ymmärrettävästi vanhemmalle suuri järkytys. Samalta teinistä tuntuu, mikäli vanhempi yllättäen tuo kotiin täysin vieraan ihmisen.

Älä oleta, että teini välittömästi pitää uudesta kumppanista

Kun teini on ilmaissut olevansa valmis tapaamaan uuden kumppanin, tämä ei automaattisesti merkitse, että teini välittömästi rakastaa kumppania yhtä paljon kuin vanhempi. Alussa teini voi suhtautua hyvinkin varauksellisesti uuteen ihmiseen. Ensimmäinen tapaaminen kannattaisikin järjestää mahdollisimman neutraalissa ympäristössä, esimerkiksi julkisella paikalla lounaan tai yhteisen shoppailun merkeissä. Tapaamisen jälkeen voi yhdessä teinin kanssa miettiä, millä tavoin hän haluaa jatkossa olla mukana vanhemman ja uuden kumppanin arjessa.

Parents-sivustolta voi lukea lisää vinkkejä, kuinka uusi kumppani on parasta esitellä teinille.

Lähde: Parents

Teksti: Sonja

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)