Kadehditko sinä kauniin ystäväsi ulkonäköä?

three women sitting beside table
Kuva: Tim Gouw

Monet kokevat, että maailma on muuttunut aiempaa ulkonäkökeskeisemmäksi. Jos vanhempi kokee näyttävänsä homssuiselta lapsiarjen keskellä, saattaa omaa oloa joskus pahentaa, jos hyvä ystävä tuntuu samaan aikaan näyttävän “täydellisen kauniilta”.

Jos vanhempi kokee olevansa esimerkiksi “liian lihava” raskauskilojen jäätyä vyötärölle ja samaan aikaan paras ystävä mahtuu vielä nuoruusvuosien vaatteisiin, tämä voi tuntua masentavalta. Vanhemmasta voi tuntua, että ystävällä on kauniimmat kasvot, upea tukka, tyylikkäät vaatteet ja meikki aina kohdillaan. Lapsiarjen stressi saattaa entisestään voimistaa tällaisia negatiivisia ajatuksia. Ei ole siis ihme, vaikka mielessä kävisi kateuden tunteita kaunista ystävää kohtaan, vaikka kuinka yrittäisi hillitä ajatuksiaan.

Pitääkö kateuden tunteita hävetä?

Omia tunteita voi olla vaikeaa tai usein jopa mahdotonta säädellä. On tärkeää muistaa, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. Vaikka mielessään kadehtisikin jotakuta, ei silti tarvitse sallia itsensä käyttäytyä tätä kohtaan ilkeästi. Useimmiten kateus johtuu omasta epävarmuudesta. Kun ymmärtää, että oma ihmisarvo ei ole riippuvainen muiden mielipiteestä eikä ihmisiä ylipäätään kannata vertailla, koska kaikki ovat erilaisia, tämä saattaa auttaa kateuden tunteen lievittämisessä.

Itseään voi onneksi opetella arvostamaan myös myöhemmin elämässä, vaikka nuorena ei niin olisikaan osannut tehdä. Usein kiireen keskellä ihmiset unohtavat, kuinka tärkeää on kuulla välillä kannustavia kommentteja kanssaihmisiltä. Jos muut ympärillä eivät huomaa arkikiireiden keskellä antaa riittävän usein positiivista palautetta, voi itse muistuttaa itseään siitä, kuinka upea ihminen onkaan.

Itseään voi esimerkiksi halata henkisesti tai jopa ihan konkreettisesti ja muistuttaa itseään siitä, että on tärkeä ja ihana ihminen. Tällainen saattaa ehkä kuulostaa äkkiseltään hivenen hassulta. Ihmismieli kuitenkin toimii usein niin, että on helpompi uskoa sellaisiin asioihin, jotka kuulee sanottavan konkreettisesti ääneen. Itseensä voi suhtautua yhtä myötätuntoisesti ja välittävästi kuin muihinkin kanssaihmisiin. Jos joku on surullinen, monista tuntuu luonnolliselta lohduttaa häntä. Samalla tavalla kannattaa asennoitua itseään kohtaan.

Jos ihminen ajattelee itsestään negatiiviseen sävyyn, tämä usein vaikuttaa myös suhteisiin muihin ihmisiin. Tällöin voi helpommin kokea myös kateuden tunteita muita kohtaan. Sanonta, että on tärkeää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa muita, pitää paikkansa.

Jokaisella on omat haasteensa

Jos mielessä käy kateuden tunteita “täydellisen kaunista” ystävää kohtaan, kannattaa muistuttaa itseään siitä, että jokaisen elämässä on positiivisia ja negatiivisia asioita. Ystävä läpikäy omia henkisiä haasteita elämässään, jotka yhtä lailla voivat aiheuttaa hänelle stressiä ja ahdistusta. Kannattaakin keskittyä omaan elämään ja onnellisuuteen sen sijaan, että vertailee itseään muihin. Kannattaa myös muistuttaa itseään siitä, että ulkonäkö on lopulta hyvin pinnallinen asia, jonka saattaa menettää milloin tahansa esimerkiksi onnettomuuden seurauksena. Siksi paljon tärkeämpää on se, mitä on pinnan alla.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.