Pienet asiat voivat tuntua lapsista jännittäviltä seikkailuilta, joita muistellaan vielä aikuisenakin. Parasta on, että tällaisen seikkailun ei välttämättä tarvitse maksaa maltaita. Tunnelmallinen “mökki-ilta” olohuoneessa on yksi hauska tapa viettää esimerkiksi viikonloppuilta lasten kanssa.
Nykymaailmassa kodit ovat usein varsin kirkkaasti valaistuja. Talven pimeyden keskellä kirkkaat valot antavat energiaa ja piristävät mieltä. Kun illat pimenevät, mahdollistaa pimeys kuitenkin myös uudenlaiset seikkailut lasten kanssa oman kodin seinien sisällä.
Lapsista on usein jännittävää käydä mökillä syksyn pimeydessä tai jopa talvella. Aikuisistakin on tunnelmallista olla mökillä takan lämmössä metsän keskellä. Hiljaisuus ja kirkkaiden loistevalojen poissaolo rentouttaa mieltä. Kaikilla perheillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käydä mökillä syksyllä tai talvella. Kenties perheellä ei ole omaa mökkiä, tai mökki on sellaisen matkan päässä, että vain yhdeksi illaksi ei ole järkevää lähteä siellä käymään.
Jos perhe ei pääse mökin luo, olisiko mahdollista tuoda mökki perheen luo?
Kirjaimellisesti tämä toki on haastavaa toteuttaa, mutta olisiko mahdollista luoda omaan kotiin samankaltainen tunnelma kuin mökillä? Kotiin voi yllättävän vähällä vaivalla todellakin luoda jännittävän mökkitunnelman lapsille. Paras aika tähän on viikonloppu, jolloin vanhemmat ovat itsekin levänneitä, eikä iltaa ole edeltänyt pitkä päivä töissä tai päiväkodissa.
“Mökki-iltana” ei laitetakaan päälle kirkkaita valoja, televisiota ja muita laitteita. Sen sijaan voi sytyttää esimerkiksi kodikkaita jouluvaloja ja sähkökynttilöitä tiettyihin valikoituihin kohtiin. Tällä tavalla on mahdollista luoda mökkimäinen tunnelma kotiin. Lapset voivat rakentaa ”tulisijan” laatikoista, tyynyistä tai muista tavaroista. “Tulisijan” sisälle voi laittaa pattereilla toimivan kynttilän tunnelmaa luomaan. Oikeaa tulta ei kannata koskaan tällaisissa tilanteissa käyttää, sillä varsinkin pienten lasten kanssa ei koskaan voi tietää, milloin pieni käsi vahingossa huitaisee kynttilän kumoon. Turvallisinta on siksi pitäytyä töpseliin kiinnitettävissä ja patterilla toimivissa tunnelmavaloissa.
Taustalle voi laittaa soimaan esimerkiksi jouluaiheista kodikasta musiikkia, tai sitten voi vain nauttia hiljaisuudesta. Jos kodista löytyy älytelevisio, ruudulle voi laittaa kodikkaan lämminsävyisen metsä- tai takkatulimaiseman. Lasten kanssa voi leikkiä “mökki-iltaan” sopivia leikkejä. Tavallisetkin leikit voivat tuntua erilaiselta ja jännittävältä hämärässä.
Evääksi mökki-iltaa varten voi hankkia jotakin erityistä herkkua, jonka lapsi myöhemmin muistoissaan saattaa assosioida tällaisiin yhteisiin onnellisiin hetkiin. Illan päätteeksi lapset voivat mennä nukkumaan omiin sänkyihinsä edelleen laittamatta kirkkaita valoja päälle. Ajatuksena on nimenomaan, että koko illan aikana ei laiteta kodin normaaleja valoja lainkaan päälle. Kylpyhuoneeseen voi myös laittaa pattereilla toimivan kynttilän tunnelmavaloa luomaan käyntien ajaksi.
Tällä tavalla vietetty ilta mahdollistaa myös aikuisille aistien arvokkaan lepohetken. Arjessa aistit ovat usein kuormittuneita, koska ympäristössä on jatkuvasti paljon ääniä ja valoa. Rauhallinen ”mökki-ilta” omassa kodissa voi hauskan yhteisen ajanviettotavan lisäksi auttaa rentouttamaan niin aikuisten kuin lastenkin mieltä ja auttaa siten jaksamaan paremmin arjessa.
Onko teidän perheenne kokeillut ”mökki-iltaa” omassa olohuoneessa?
Teksti: Sonja