Kun toinen ei pysty myöntämään olevansa väärässä

woman with brown hair and black eyes
Kuva: Raamin ka

Aina ei ole helppoa myöntää olevansa väärässä. Joidenkin ihmisten kohdalla tämä taito tuntuu olevan lähes olematon. Jos ihminen ei pysty myöntämään olevansa väärässä tai ottamaan vastaan kritiikkiä, tämä voi olla hyvin rasittavaa muille. Oletko sinä kohdannut ihmisen, joka ei kykene koskaan myöntämään olevansa väärässä?

Moni on jossain vaiheessa elämäänsä tavannut tällaiseen henkilön. Ihmisen, jolle on joka tilanteessa hyvin tärkeää olla aina oikeassa. Tämänkaltaisen henkilön kanssa on usein hyvin piinaavaa keskustella, koska joka käänteessä joutuu varomaan, ettei kolhaise hänen itsetuntoaan ja saa aikaan voimakasta puolustusreaktiota. Jossain vaiheessa mieleen voi hiipiä tunne, ettei tällaisen henkilön kanssa välttämättä halua olla ylipäätään tekemisissä. Jos henkilö on ystävä, ystävyyssuhde voi tällöin hiljalleen hiipua. Jos henkilö on puoliso, parisuhde saattaa alkaa tuntumaan ahdistavalta ja voi lopulta jopa päättyä.

Ihminen, joka ei kestä olla koskaan väärässä, saattaa reagoida kritiikkiin hyökkäävästi

Tällainen henkilö voi reagoida hyvin voimakkaasti, jos hänet yrittää saada näkemään, että hän on väärässä. Hän saattaa esimerkiksi ryhtyä asiasisällön sijaan vihamielisesti arvostelemaan toisen henkilökohtaisia ominaisuuksia. Vaihtoehtoisesti tällainen ihminen saattaa ryhtyä käyttäytymään passiivis-aggressiivisesti. Vaikka hän ymmärtäisikin olevansa väärässä, hän ei kykene myöntämään asiaa ja saattaa kieltäytyä kokonaan jatkamasta keskustelua. Myös tällainen käytös voi tuntua hyvin ahdistavalta.

Eräs syy vetäytymiseen voi olla, että ihminen ei kykene kohtaamaan ja käsittelemään ajatusta siitä, että hän ei ollutkaan niin “kaikkitietävä” kuin luuli. Tällainen tunne voi tulla lapselle, jolla on nuoren ikänsä takia vaikeuksia suhtautua pettymyksiin. Samanlainen tunne voi toisinaan tulla myös aikuiselle. Joidenkin aikuisten reaktio näissä tilanteissa voikin tuoda mieleen pienen lapsen.

Kuinka tällaisen ihmisen kanssa olisi parasta toimia?

Jos kohtaa ihmisen, joka ei millään kykene myöntämään olevansa väärässä, kannattaa yrittää säilyttää omat tyyneys. Itseään kannattaa muistuttaa, että toisen reaktio kertoo hänen omasta kypsymättömyydestään, eikä omaa mielenrauhaa kannata uhrata tällaisen ihmisen käytöksen takia. Sen sijaan että itsekin ärtyy, kannattaa yrittää nähdä tilanne “ulkopuolisen silmin”. Tällöin usein näkee selvemmin, että toinen käyttäytyy lapsellisesti eikä kannata itse alentua samalle tasolle.

Jos tällainen ihminen löytyy lähipiiristä, kannattaa yrittää ottaa asia puheeksi kohteliaasti, mutta päättäväisesti. Huonoa kohtelua ei kenenkään tarvitse sietää. Joskus ihminen ei yksinkertaisesti ole tullut ajatelleeksi, että hänen käytöksensä aiheuttaa muissa ahdistusta. Kun hänelle huomauttaa asiasta, hänellä on mahdollisuus korjata käytöstään.

Jos ihminen huomautuksen jälkeenkin jatkaa ahdistavaa käytöstä, kannattaa miettiä, haluaako tällaisen ihmisen läheisyydessä olla. Joskus selkeä etäisyyden ottaminen on ainoa keino saada toinen havahtumaan siihen, että hänen käytöksensä saa muille aikaan pahaa oloa.

Oletko sinä joutunut tekemisiin ihmisen kanssa, joka ei kykene koskaan myöntämään olevansa väärässä?

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.