Toiset parit ovat kuin paita ja peppu. Puolison kanssa halutaan viettää niin paljon aikaa kuin mahdollista ja ajatus omasta lomamatkasta ilman kumppania tuntuu mahdottomalta. Toiset parit taas kaipaavat myös omaa aikaa. Joskus etäisyyden ottaminen saattaa jopa lähentää kumppaneita. Tuntuuko sinusta siltä, että haluaisit toisinaan viettää aikaa ilman puolisoa ja muuta perhettä?
Ruuhkavuosien kiireen keskellä parisuhteen hoitaminen voi joskus olla työlästä. Varsinkin lasten ollessa pieniä puolisot voivat toisinaan olla niin väsyneitä, että kumppani ärsyttää myös tilanteissa, joihin ei normaalisti reagoisi millään tavalla. Jos tällaisen antaa jatkua liian pitkään, parisuhde voi huomaamatta ajautua huonoon tilaan, ja asiaa saattaa olla myöhemmin haastavampaa korjata.
Pareilla on erilaisia keinoja pitää huolta parisuhteesta ruuhkavuosien keskellä
Toiset käyvät romanttisilla treffeillä, toiset taas pakenevat yhteiselle minilomalle, tai tekevät jotain muuta yhdessä, joka vie ajatukset hetkeksi irti arjesta. Jotkut kuitenkin kaipaavat aivan omaa rauhaa edes pieneksi hetkeksi. Joskus tällainen tunne voi jopa hävettää, eikä ajatuksistaan uskalla välttämättä kertoa kumppanille, koska pelkää loukkaavansa tätä. Jos lapset ovat pieniä, saattaa myös olla tunne, että on mahdottomuus irtautua edes lyhyeksi aikaa kotoa ja jättää puoliso pyörittämään lapsiarkea.
Joskus oman jaksamisen ja parisuhteen hyvinvoinnin kannalta voi kuitenkin olla tarpeen irtautua hetkeksi, vaikka se merkitsisi, että puoliso hetkeksi ottaa täyden vastuun arjen pyörittämisestä. Jotkut parit kokevat, että pieni erossaolo auttaa pitämään parisuhteen paremmassa kunnossa.
Vanhemman oma hotelliyö voi olla elintärkeä mahdollisuus ladata akkuja
Vauva-arki voi toisinaan olla hyvin uuvuttavaa. Jos vauva heräilee öisin, vanhemmat usein jakavat vastuuta heräämisestä. Usein käytännössä kuitenkin myös toinen vanhempi herää, vaikka hänen ei olisi hänen vuoronsa. Tämän seurauksena molempien vanhempien unet voivat jäädä hyvin vähäisiksi. Jotkut parit ovat siksi ottaneet tavaksi, että puolisot käyvät vuorotellen viettämässä silloin tällöin yön hotellissa omassa rauhassa.
Varsinkin vauva-arjen aikana tällainen käytäntö saattaa merkittävästi auttaa jaksamista. Pitkään kestävä univaje aiheuttaa usein stressiä ja ärtymyksen tunteita. Kumppanin kanssa voi syntyä riitoja helpommin, kun olo on väsynyt. Parisuhteen riidat saattavat entisestään stressata jo valmiiksi väsynyttä mieltä. Pahimmassa tapauksessa voi päästä syntymään kierre, jossa kumpikaan ei pääse rentoutumaan tai lepäämään riittävästi. Joskus tällainen tilanne voi jatkuessaan johtaa jopa eroon.
On turhaa verrata omaa tilannettaan muiden parien tilanteeseen, koska jokainen ihminen on yksilö. Jonkun toisen käyttämä rentoutumiskeino ei välttämättä toimi lainkaan omalla kohdalla. Jos siis ulkopuolinen kauhistelee sitä, että toinen vanhempi välillä käy vaikkapa viettämässä hotelliyön kodin ulkopuolella, kauhistelijat voivat jättää omaan arvoonsa. Puolisot tietävät itse parhaiten, mikä toimii juuri heidän parisuhteessaan.
Oletko sinä puolisosi kanssa kokeillut välillä viettää hetken erillään esimerkiksi oman hotelliyön muodossa?